Blogin kirjoittaminen on jostain syystä tuntunut tympeältä viime aikoina. Sen vuoksi en ole juuri kirjoitellut. Koiraharrastukset on niin koomassa, ettei meille oikein tapahdu mitään mainitsemisen arvoista. No keskiviikkona olin treeneissä Fannin kanssa. Meillä meni oikein hyvin. Ja hauskaakin oli. Fanni on hauska pieni koira. Kotiin päästyä kerkesin istahtaa uupuneen oloisena sohvalle kun tein vielä yhden ohjauskuvion, ihmisnuolen vessaan. Moro, sano noro niin nopeasti, etten meinannut keretä kylppäriin. Onneksi se pahin ja kokonaisvaltaisin tyhjennys kesti vain noin kuusi tuntia, mutta siitä saakka on olo ollut enemmän tai vähemmän hutera. Koko ajan nälkä, mutta mitään ei oikein tee mieli. Eli sen lisäksi, että meidän harrastelu on ollut muutenkin vähän jäissä, niin ollaan sitten pidetty ihan totaalilepoa tässä jo neljättä päivää.
Yllä oleva kuva Ipestä kertoo suurin piirtein oleennaisen meidän loppuviikosta. Vaakatasoa, pitkiä huokauksia, kevyitä päiväunia, tyhjiä tuijotuksia. Tuo bordercolliehan tästä ei tunnu kärsivän yhtään - se ottaa tämän hyvinkin lungisti. Mutta sitten on tää yks pikkupapaatti, joka hajoilee henkseleihinsä joka kerta kun pääsee ulos. Eilen käytiin vähän kauempana kotinurkista ja Fanni oli haljeta liitoksista pikkuisten käpyjen ja keppien kanssa.
Vaikka kuvat näyttävät edes jossain määrin talvisilta, niin kyllähän se kevät on tuonut rojunsa jo Tampereellekin. Yksi monista asioista, joista jaksan olla niin onnellinen ja kiitollinen. Linnut laulaa, aurinko saattaa hyvässä lykyssä näyttäytyä, lumet on lähes sulaneet ja maa on kuiva. Talviurheilut jäi vähän niinkun urheiltua tältä vuodelta, sukset ja luistimet on koskemattomina varastossa. Onneksi, toistan ONNEKSI oli se yksi parin viikon jakso kun jäällä oli täydellinen talvikeli! Ilman sitä poistuva talvi olisi jäänyt aika historiallisen harmaaksi mieleen. Valoa kohti!
Koirat on saaneet tyhjentää herkkuvarastoa oikein antaumuksella, jotta olen saanut kuitattua edes hitusen omantunnon tuskiani. (Huomaa Fridan demonituijotus! Se oli sen viimeinen oljenkorsi kun mitkään muut temput ei saanu Ipeä luopumaan sonninsudistaan.) Jännää sinänsä, että tuskin nuo eläimet kamalasti kärsisi vaikka olisivatkin tekemättä mitään viikon, mutta omassa päässä kolkuttaa koko ajan ajatusti siitä, että jotain toimintaa olisi järjestettävä. Harva koira saa näin kokonaisvaltaista hellimishuomiota, mehän ollaan oltu 24/7 yhdessä ja tehty maharapsutusten maailmanennätystä! Vuoron perään joku on kainalossa, yleensä kaikki kolme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti