Oon vallan unohtanut kertoa meidän uudesta rakkaudesta - kauratyynystä! Käytiin tuossa jokunen viikko sitten Susannalla taas hoidettavana, noin neljä viikkoa Turun reissun jälkeen vähän tsekkaamassa, että missä kunnossa se on pysynyt. Huomasin jo omin maallikkosilmin, että se olan/lavan/kyljen/mikälie-seudun ongelma oli jo parempi; noustessa ei enää esiintynyt samanlaista kankeutta ja muutoinkin askellus oli vapautuneempaa. Olinhan sitä kylkeä säännöllisesti hieronut ja venytellyt liki neljä viikkoa. Mutta jossain oli silti oltava jumia, koska Ipe ei venytellyt normaaliin tapaan etupäätään. Susanna laittoi kauratyynyn lämmittämään lannerankaa sillä aikaa kun hoiti etupäätä. Etupää oli tosiaan oikein kivassa kunnossa, ei ollenkaan niin takkuinen kuin viimeksi. Myös kylki oli pysynyt auki. Ylimenoalueen (muistaakseni) nurkilla oli kuitenkin aika tiukkaa lihasjumia, josta venyttelemättömyys varmasti johtui.
Ipe vaikutti olevan mielissään lämpimästä kauratyynystä ja kun tuli puheeksi, ettei meillä sellaista ole, niin saatiin ostettua yksi matkaan. Sittemmin se onkin ollut varsin aktiivisessa käytössä ja vitsi, mikä ero sillä on saatu aikaan! Ipen näytöstyyliset venytykset on palanneet ja näyttää siltä, että venyttely tuntuu ihan hyvältä taas. Lämmitän sen usein pitkän lenkin jälkeen ja pidän sitä jonkin aikaa selällä ennen kun laitan botin päälle. Ipe on niiiiin rakastunut siihen, tänäänkin se tuli suorastaan rytinällä syliin kun istahdin sohvalle lämmin tyyny kädessä. Myös Frida vaikuttaa nautiskelevan tyynyn lämmöstä, oonkin lämmitellyt myös sen jumiselkää silloin tällöin. Fanni sen sijaan ottaa ritolat kun yrittää asettaa tyynyä sen selkään. Tässä on oltava joku koira haudattuna, se tuumii fannimaiseen tapaan. Fanni kun on vähän hitaammin lämpenevä kuin kauratyyny...
Aivan fantastisen ihanalta tuntuu taas lenkkeillä kunnolla viime viikon sairastelun jälkeen! Kaupin metsissä ei tule ketään vastaan - tänäänkin taivallettiin 1½ tuntia siellä sun täällä. Toimelan päässä jopa jää näytti vielä hyvältä ja koska siinä oli tuoreita, isoja jalanjälkiä, ajattelin sen kyllä kestävän meitäkin. Instagramissa on pari kuvaa tältä päivältä, kovin oli harmaata kaikkineensa. Mutta silti jotenkin niin kaunista.
Fanni on löytänyt ihan uuden vaihteen ulkoiluun(kin) - se mennä pahtaa ihan tukka putkella kaiken aikaa. Sen vuoksi sitä ei näy kuvissakaan, kun se haravoi lähisaaren aarteita - ties mitä kakkaa sieltä löytyy suuhun pistettäväksi. Ja sen (ei-toko) luoksetulo alkaa olla jo hienompi kuin Ipellä! Ipe tulee aina kuuliaisesti, mutta omaan hötkyilemättömään tyyliinsä. Kun taas Fanni nimensä kuultuaan vetää tiukan nelitassujarrutuksen, kääntyy niin salamana ympäri, että meinaa mennä takaisin menosuuntaan ja kiitää luotijunavauhtia luo - herkun toivossa, mutta kuitenkin. Ihana huomata, kuinka täynnä elämää se taas on. Vasta muutama päivä sitten havahduin, että sehän ei ole enää ollenkaan niin allapäin mitä se oli Unnan kuoleman jälkeen. Elämä kantaa. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti