Jump!

Treenattiin koko viikonlopun täydeltä hyppytekniikkaa. Vappu tuli taas vuoden tauon jälkeen pitämään seminaaria Tamskille ja eiköhän me oltu siellä. Ripeliuksen neljäs ja meikäläisen viides seminaari. Nyt on kaiketi sellainen fiilis, että Ipelle varmaan alkaa seminaarit piisata. Treenataan näillä ohjeilla, joilta ollaan kolmen vuoden aikana haalittu - jos ylitsepääsemättömiä ongelmia tulee niin Vapun luo yksärille.

Yleisesti ottaen hyvä fiilis ja meininki oli aikalailla sellaista, mitä nyt viime aikaiselta tekemiseltä voi olettaa. Ipe oli pätevä monella saraa, ertiyisesti vauhtikokoamisessa ja power gridillä. Taipuminen oli minusta parempaa kuin menneinä vuosina. Nyt nojasi vähän syvempään oikealle käännyttäessä, mutta sitä perinteistä ja selkeämpää puolieroa ei näkynyt. Jee, hyvä Ip!

Lauantaina treenattiin meidän toiveesta korkealla kääntymistä, eli set pointia taipumisella. Tästä Ipe suoriutui paremmin kuin oletin ja jaksoi tehdä valtavan hienosti töitä, vaikka tehtiin toistoa toiston perään. Pari lapsusta joukkoon mahtui, mutta saattoi siinä olla maitohappoja jo vähän pakarassa. Tää on meille hyödyllinen treeni, joten pitää muistaa ottaa se mukaan ohjelmistoon. Kaiken hyvän lisäksi huomasin jo itsekin hyvien ja huonompien hyppyjen eron. Ongelma set pointilla on ollut se, että mää en yksinkertaisesti osaa katsoa sitä oikein.
Lämppäsarjaa tehtiin takaakierrosta heittämällä, jossa haki hyvin keskilinjalle sisäänmenon jälkeen. Perussarjavedoista huomaa, että on se jollain tasolla kehittynyt - aiemmin takaakierrosta sisäänheitot oli paljon epästabiilempia ja haparoivempia kuin nykyisin. Nyt vetää jo hyvällä rytmillä ja tasapainoisesti.

Sunnuntain ohjelmistossa oli ratamaista treeniä, mutta aloitettiin korkeuden arvioinnilla. Perussarjan päähän okseri. Tässä kohtaa tapahtui jotain merkillistä, mitä ei ole koskaan aiemmin käynyt hyppytekniikassa tai agilityssä yleensä. 65:een noustessa selviytyi siitä kyllä, mutta ilmeestä päätelle joutui pinnistämään riman yli yllättyneenä korkeudesta. Sai uuden yrityksen, jolloin otti pienen laukan okserin eteen. Sinällään siis ihan järkiratkaisu, että jos tuntuu että tekee tiukkaa, niin on hyvä ottaa mielummin apulaukka kuin vetään riskillä reisille. Mutta sitten kun laskettiin takasin 45:een, niin se apulaukka jäi sinne! Was?! Aika hämmentävä peliliike. Mentiin tauolle ja tsekkasin, että ravaa puhtaasti ja muutenkin vaikuttaa ehjältä. Pienen huilin jälkeen takaisin radalla, jossa käytiin ensin nollaamassa pää ahtaalla perussarjalla (joka vaati aika vakavaa keskittymistä) ja mentiin uudestaan korkeushyppäämään. 45:lla ei minkään valtakunnan ongelmaa. Kotiläksyksi saatiin hyppykorkeuden treenaaminen okserilla niin, että tappikorkeudetkin menee rennosti.

Loppukivana otettiin ratamaisempaa pätkää, jossa power grid, taipuminen ja nämä yhdistäessä vauhtikokoamista. Lisäksi putkea ennen / putken jälkeinen (ruotsalainen) okseri lyhyellä etäisyydellä (12 jalkaa). Ipe selviytyi kaikista oikein mallikkaasti. Vauhtikokoaminen onnistui hienosti, samoin taipumiset. Power gridillä ei ongelmaa, vähän loppua kohden hyytyi potku, mutta tekniikka oli kuitenkin sievä. Vaikka väsymys kävi jo käpälään, niin silti toteutus oli tunnollista. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Kotona Ipe veti recoveryt huiviin ja painui ansaitulle levolle.

Mukavan motivaatioboostin viikonloppu sai aikaan. Tunnustan, että hyppytekniikkaa pitäisi treenata paljon enemmän. Ehkä voisin ryhdistäytyä silläkin nojalla, että omatoimitreenassa Fannikin pääsisi mukavasti treenailemaan useammin.

Selviytymistaistelu...

...on päättynyt - olen lomalla! *fanffaareja*

Fanni visualisoi teille meikäläisen fiiliksen:

Viimeinen viikko ennen loman alku oli suoraan sanoen aika tappotahtinen, päivä toisensa jälkeen venyi ympäripyöreäksi. Koirat meinas käydä hermoja raastavan ärsyttäviksi, erityisesti Ipellä kasvoi sarvet päähän. Kysyinkin jo facebookissa visaisen kysymyksen viikon synkimpinä aikoina: mitä yhteistä on Sauronilla ja bordercolliella? Kun pahuus lisääntyy, niin silmä voimistuu. Aikamoista Sauronin silmää täällä nähtiinkin iltana jos toisena - Fanni-reppana oli kuin pieni ja urhea Frodo, joka taisteli viimeisillä voimillaan pahuuden silmää vastaan. Aika suoraa palautetta tuo silmä saikin pikkumustalta, kun välillä herne meni ihan totaalisesti nenään.

Keskiviikkona jouduin jättämään töiden takia treenit väliin, joten oli pakko säätää itsemme hallille vielä iltayhdeksän jälkeen. Käytiin vetämässä pienet kuutamotreenit ja voi pojat kuinka hieno agilitykoira siitä silmästä kuoriutuikaan! Tehtiin ihmisnuolta, perussarjaa (keskellä rataa) ja itsenäistä keppien hakua. Tuo on kyllä juuri sellainen "kyllä se treeneissä osaa" -tyyppinen sesse, joka vetää täydellisyyttä hipovia puomin kontakteja  kun ollaan keskenään treenaamassa ja sitten kun ihmisten ilmoille päästään niin vähän tahtoo läikkyy reunan yli.
Ihmisnuolen jarrua palkkasin pari kertaa ja hyvin sen saikin reagoimaan. Perussarja oli kovasta vauhdista putkesta kepeille, vallan mainiosti se keskittyi ja kokosi. Khyl se on taitava kun sille päälle sattuu. Katsotaan olenko vielä huomisen kisastartin jälkeen samaa mieltä... Fannikin pääsi kentälle ja osoitti edelleen potentiaalista agilitykoiran vikaa. Kyllä se vielä jonakin päivänä kaivetaan naftaliinista oikein kunnolla ja nostetaan kolmosiin. Tämä oli lupaus. (Unna ja Frida tekivät junaputkea.)

Perjantaina koitti pelastus, kun työntekeminen sai riittää hetkeksi ja karistettiin kaupungin pölyt saman tein jaloista. Kohti Kyyjärveä ja Karstulaan, johon olin lauantaiksi junaillut muuan miehelle 30-vuotisyllätysjuhlat. Ylläripylläri onnistui kuin onnistuikin ja varsin hauska ja aurinkoisen kuuma(!) päivä oli. Pukukoodina oli viikset ja kaikki viiksivallut kuvattiinkin tee-se-itse valokuvauskioskissa eli appelsiinilaatikolla kehystäen. Toimi! Ilta ja yö kului pitkälti paljussa (johon vain luomuviikset selviytyivät), jossa nyt todistettavasti mahtuu pulikoimaan kymmenen henkeä. (Kyseinen palju on suunniteltu 5 hengelle.)

Juhlat tarkoitti Ipelle reilua kahtakymmentä potentiaalista pallonheittäjää, joita orjuuttamalla saa itsensä juostua väsyneeksi. Ipe tarttui tilaisuuteen kysymättäkin niin tehokkaasti, että jossain vaiheessa oli pakko piilottaa kaikki pallot. Se olisi muuten ollut loputon ralli. Vaikka koiriin ei juurikaan kerennyt juhlien tiimellyksessä keskittyä, niin varsin mainiosti väen paljous ja tapahtumarikas päivä, ilta ja yö sai nekin väsytettyä. Sunnuntaina isännän seurustellessa dagen efterinsä kanssa me tytöt sitten harrastettiin vähän uintia ja marjojen syöntiä. Karviaiset ja viinimarjat on just nyt parhaimmillaan!

Palattiin takaisin Tampereelle, mutta jäin silti jännäämään Karstulan tapahtumia kun siellä yksi mummokoira (14 ½-vuotias) lähti puoliltapäivin sorsametsälle. Oli kuulemma seurannut isää koko aamun kuin varjo, mahtoi sisäinen kalenteri kertoa, että tänään on se päivä. Rita oli painanut vanhaan malliin, yksi tavi oli tuomisina kotiin. Iltasella kun soitin kuulumisia, niin siellä oli aika väsynyt münsteri maannut sohvalla. Vanhuus ei tule yksin.

Arvatkaa, mitä tehtiin illalla! Käytiin juoksemassa iltarastit Kaupissa. En lupaa, etteikö olisi suunnistuskärpänen puraissut...

Koomailua ja kalibrointia

Juhannuksen jäljiltä olen painanut tukka putkella töitä, joten koirien elämä on koostunut lähinnä nukkumisesta ja remmilenkeistä. Eli boring. :|

Kotikulmilta

Onni on tuommoinen koiralauma, joka ei ota nokkiinsa siitä ettei puoleen viikkoon tapahdu m-i-t-ä-ä-n. Ipe on jopa vähän sen tyyppinen, että se vaipuu pieneen horrokseen kun elämä käy tylsäksi. En tosin ole uskaltanut koittaa, kuinka kauan se siellä horroksessa viihtyisi - voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa räjähtäis silmille. Eilen kävin pikaisesti Hervannassa ja maksimoidakseni ajankäytön heitin koirat autoon ja päätin ulkoiluttaa ne uusissa maisemissa. Suolijärvi oli varsin miellyttävä tuttavuus, täytyy palata sinne joskus ajan kanssa. Hyvällä omalla tunnolla voi tylsistyttää koiria pari päivää, kun tietää että loppuviikosta on luvassa taas ympärivuorokautista ulkoilua. Karstula <3

Tänään sentään ennätettiin treeneihin, jossa Pekka koutsasi hyppytekniikkaa. Set pointia, perussarjaa ja taipumista. Ipen kanssa olen tehnyt hävyttömän vähän hyppytekniikkaa, viimeksi treenattiin varmaa silloin kun lumetkin oli vielä maassa. Set pointissa sukeltaa, perussarjalla laiskottelee ja taipumisten sijaan nojailee. Hirveen hyvä juttu! Onneksi suurin osa ongelmista hiottiin pois, taipumisille ei tosin mitään mahda. Huono mikä huono. Kroppa kun ei toimi priimasti, niin eihän siinä pysty taipumaan mihinkään! Ipe luottaa sen sijaan keskipaikoisvoimaan ja kallistaa sujuvasti sisäkaarteeseen. Ei ihme, vaikka tulee rimat alas tiukoissa kurveissa. Treenit jatkukoon.
Nyt on kalibroitu hyppääminen perjantaisia kisoja varten. Myö ajellaan Seinäjoelle skabailemaan, kun ei sitten sinne Agirotuun lähdettykään.