Selviytymistaistelu...

...on päättynyt - olen lomalla! *fanffaareja*

Fanni visualisoi teille meikäläisen fiiliksen:

Viimeinen viikko ennen loman alku oli suoraan sanoen aika tappotahtinen, päivä toisensa jälkeen venyi ympäripyöreäksi. Koirat meinas käydä hermoja raastavan ärsyttäviksi, erityisesti Ipellä kasvoi sarvet päähän. Kysyinkin jo facebookissa visaisen kysymyksen viikon synkimpinä aikoina: mitä yhteistä on Sauronilla ja bordercolliella? Kun pahuus lisääntyy, niin silmä voimistuu. Aikamoista Sauronin silmää täällä nähtiinkin iltana jos toisena - Fanni-reppana oli kuin pieni ja urhea Frodo, joka taisteli viimeisillä voimillaan pahuuden silmää vastaan. Aika suoraa palautetta tuo silmä saikin pikkumustalta, kun välillä herne meni ihan totaalisesti nenään.

Keskiviikkona jouduin jättämään töiden takia treenit väliin, joten oli pakko säätää itsemme hallille vielä iltayhdeksän jälkeen. Käytiin vetämässä pienet kuutamotreenit ja voi pojat kuinka hieno agilitykoira siitä silmästä kuoriutuikaan! Tehtiin ihmisnuolta, perussarjaa (keskellä rataa) ja itsenäistä keppien hakua. Tuo on kyllä juuri sellainen "kyllä se treeneissä osaa" -tyyppinen sesse, joka vetää täydellisyyttä hipovia puomin kontakteja  kun ollaan keskenään treenaamassa ja sitten kun ihmisten ilmoille päästään niin vähän tahtoo läikkyy reunan yli.
Ihmisnuolen jarrua palkkasin pari kertaa ja hyvin sen saikin reagoimaan. Perussarja oli kovasta vauhdista putkesta kepeille, vallan mainiosti se keskittyi ja kokosi. Khyl se on taitava kun sille päälle sattuu. Katsotaan olenko vielä huomisen kisastartin jälkeen samaa mieltä... Fannikin pääsi kentälle ja osoitti edelleen potentiaalista agilitykoiran vikaa. Kyllä se vielä jonakin päivänä kaivetaan naftaliinista oikein kunnolla ja nostetaan kolmosiin. Tämä oli lupaus. (Unna ja Frida tekivät junaputkea.)

Perjantaina koitti pelastus, kun työntekeminen sai riittää hetkeksi ja karistettiin kaupungin pölyt saman tein jaloista. Kohti Kyyjärveä ja Karstulaan, johon olin lauantaiksi junaillut muuan miehelle 30-vuotisyllätysjuhlat. Ylläripylläri onnistui kuin onnistuikin ja varsin hauska ja aurinkoisen kuuma(!) päivä oli. Pukukoodina oli viikset ja kaikki viiksivallut kuvattiinkin tee-se-itse valokuvauskioskissa eli appelsiinilaatikolla kehystäen. Toimi! Ilta ja yö kului pitkälti paljussa (johon vain luomuviikset selviytyivät), jossa nyt todistettavasti mahtuu pulikoimaan kymmenen henkeä. (Kyseinen palju on suunniteltu 5 hengelle.)

Juhlat tarkoitti Ipelle reilua kahtakymmentä potentiaalista pallonheittäjää, joita orjuuttamalla saa itsensä juostua väsyneeksi. Ipe tarttui tilaisuuteen kysymättäkin niin tehokkaasti, että jossain vaiheessa oli pakko piilottaa kaikki pallot. Se olisi muuten ollut loputon ralli. Vaikka koiriin ei juurikaan kerennyt juhlien tiimellyksessä keskittyä, niin varsin mainiosti väen paljous ja tapahtumarikas päivä, ilta ja yö sai nekin väsytettyä. Sunnuntaina isännän seurustellessa dagen efterinsä kanssa me tytöt sitten harrastettiin vähän uintia ja marjojen syöntiä. Karviaiset ja viinimarjat on just nyt parhaimmillaan!

Palattiin takaisin Tampereelle, mutta jäin silti jännäämään Karstulan tapahtumia kun siellä yksi mummokoira (14 ½-vuotias) lähti puoliltapäivin sorsametsälle. Oli kuulemma seurannut isää koko aamun kuin varjo, mahtoi sisäinen kalenteri kertoa, että tänään on se päivä. Rita oli painanut vanhaan malliin, yksi tavi oli tuomisina kotiin. Iltasella kun soitin kuulumisia, niin siellä oli aika väsynyt münsteri maannut sohvalla. Vanhuus ei tule yksin.

Arvatkaa, mitä tehtiin illalla! Käytiin juoksemassa iltarastit Kaupissa. En lupaa, etteikö olisi suunnistuskärpänen puraissut...