Sunshine reggae

Viime päivien aurinko on toiminut kun sata jänistä ja salamaa - aaaah!! Miten ihanaa, että harmaa talvi alkaa olla selätetty ja päivät pitenee. Edes viikonlopulle povattu lumipyry ei saa lannistumaan. Mun korvien välisella soittolistalla pyörii repeatilla letkeät reggaerytmit ja hymyilen häpäilemättömästi tuntemattomille vastaantulijoille.

Eilen iloittiin elämästä kautta likaista varpaittemme, kun rällättiin puolikuivalla kentällä. Kura roiskui riemukkaasti ja Ipe oli lopulta suupieliä myöten mutainen kun saatiin frisbeeleikit lopetettua. En tiedä Fannin kävelytekniikasta, mutta jotenkin se onnistuu roiskimaan sen kuran myös selkäpuolelle. Se ois kipeesti roiskeläppien tarpeessa. Vaikka eihän se kauaa ota pestä niin pieni kaveri.

"Heitäksääse?"

Fanni on kunnostautunut intoutumaan pienistä kävyistä. Siis niistä tosi pienistä minikävyistä. Vai onkohan ne edes käpyjä? Ei kai. Mutta siis näyttävät miniattyrisiltä kävyiltä ja kasvavat väljissä tertuissa jonkun merkkisessä puussa. Niitä kourallinen ja Fanni syttyy kun sähköjänis. Se osaa tarvittaessa olla aika suloinen tättähäärä. Mitäs Frida touhusi? Se istui mielensäpahoittaja-ilmeellä syrjässä koko frisbee-/käpyshown ajan. Frida odottaa jo kesää ja kärpäsiä.

Päätin tänään lähteä alkulämmittelylenkille Birgitan polulle, Sääksjärven parkkikselta ei aja kun sen 8 minsaa hallille, niin ei kerkeä koirat jäähtyä kamalasti. Luontopolku oli hiljainen, paikoi vielä aika jäinen ja paikoin ihan kuravelliä. Frida lähti eräoppaaksi mukaan, hiippailtiin hiljaisessa metsässä 45 minuuttia. Laavulle saavuttaessa pystyin melkein haistamaan notskilla käristyneet soijanakit. Kipinä iski tehdä joku pieni kevätretki. Seitsemiseen?

Treeneissä mentiin jokaiselle jotakin -teemalla. Fanni sai tehdä namitargetilla puomin ja A:n. Lopuksi koitin targettia vielä kepeillekin, mutta Fanni rupesi vallan (mini)possuilemaan. Hirveetä vauhtia pujotteli, kunnon rytmityksellä, mutta jätti sitten viimesen välin pujottelematta herkun toivossa. Uusintakierroksella ei meinannut malttaa pujotella ekaa väliä. Pujotteluvauhti ja -asenne oli kyllä sen oloinen targetin kanssa, että niinköhän sillä saisi rakennettua oikeanlaista moodia siihen touhuun. Se jää nähtäväksi.

Ipe ei meinannut pysyä villahousuissaan, treenitauko ei todellakaan ole tehnyt hyvää sen oman vuoron odottelu -käytökselle. Se menee niin sfääreihin, ettei oikein kuule eikä näe mitään muuta kuin sen radalla menevän treenikaverin. Tai siis, eihän se edes näe sitä. On ehkä aika ottaa pieni kurinpalautuskuuri ja lukea Ymmi Hinaajan uusin bestselleri Kuinka voisin tässä rauhoittumistaidoksi muuttua? Ipe kävi laskemassa verenpainettaa auton puolella ja tuli sitten tekemään oman osuutensa. Medirimoilla mentiin ja meininki oli keskittyneempää kuin valmistautuminen antoi olettaa. Pari omaa estettä se pongaili matkan varrelta, mutta muuten se tuli aika nätisti ohjaukseen ja oli ihan kiltti koira. Niistoon tuli nätisti, samoin jaakotukseen. Kepeille vähän hätäili, mutta oli tarkempi seuraavalla kerralla (kun ohjaaja ohjasi paremmin).

Semmoinen onnellisten koirien ja ihmisten tarina tällä kertaa. Iloa teidänkin päiviin!