Ylpeys ja ennakkoluulo

Matkustettiin päivällä Hervantaan kisaamaan. Kaksi agirataa tarjolla, tuomarina Viitaniemi. Profiilit mukiinmeneviä, fiilis väsähtänyt ja keli suotuisa. Ennätettiin 45 minuutin lämmittelylenkille, kun minimedit oli myöhässä aikataulusta. Löydettiin teollisuusalueen takaa metsä, puljattiin tulvivassa ojassa ja eksyttiin toisistamme. Onneksi tiemme kohtasivat piinaavien minuuttien jälkeen, oisse ollu noloa soittaa joku etsijäkollegoista etsimään Ripeliusta.

Ensimmäinen rata oli oikein näppärä. Hiukan kylmäsi puomin ylösmenolla, aika täpärästi sen otti - tuomarin käsi pysyi onneksi alhaalla. Muurin jälkeen tuli joku mikroskooppinen blackout, unohdin että hypyn jälkeen piti törkätä takaakiertoon. Onneks hypyn linja vei sinne puoli-ilmaiseksi. Keppien jälkeen oli ahdas kulma, josta kuitenkin selvittiin oikein hyvin. Sitten petti mielenhallinta ja tein juuri niinkuin on sovittu (itseni kanssa) ettei tehdä. Kantavana ajatuksena on ollut se, että nyt on tehtävä varmaa nollaa - ajasta viis. Mutta kun oli niin kiva rata alla ja loppusuorakin häämötti ihan jo hyppysissä, niin pakko oli vähän vedättää. Ahneella on paskanen loppu. Kontaktivirhe A:lta! Aika nipin napin, kun tuomarikin jäi sitä pohtimaan. Näin kyllä sivusilmällä, että melkosen korkeelta räiskäytti alas, joten eiköhän se ollut ihan oikein tuomittu. Se lienee ollut agilityjumalan ystävällinen muistutus siitä, ettei pidä lähteä ahnehtimaan vaikka kuinka kasvaisi nälkä syödessä.

Toinen rata oli teknisempi ja siinä oli muutama sellainen kohta, jota pähkimme radan reunalta yksissä tuumin isoon ääneen jo ennen rataantutustumista. Katseltiin kuinka minit ja medit siitä selviytyy ja analysointiin onnistumisprosenttejamme maksien kanssa. Olipa sääli, etten tullut toimittaneeksi kameraa kuvausta varten, sillä jopas tarjottiin taas yleisölle sirkushuveja. Selvittiin siitä vaikeasta kohdasta oikein näppärästä, ei tehnyt edes tiukkaa. Mutta ennen sitä oli pikkasen nafti väli keritä persjättöön ennen puomia. En edes epäillyt, ettenkö kerkeäsi siihen, mutta juuri kun olin leikkaamassa koiran linjaa, niin näin jo Ipen nenän putkesta. Usko loppui ja oli pakko yrittää pelastaa tilanne takaaleikkauksella. Rytmitys sille oli tuhoontuomittu, joten Ipen jäi pyörimään mun syliin ja aivan ymmyrkäisenä yritti ratkoa, mitä siltä halusin. Mikä OTA, missä?! Kun viimein hiffasi sen puomin, niin mitä tekee hän - menee ja käy ottamaan 2on-2offin puomin ylösmenolle!? Yleisön nauraessa kehuin hienosta kontaktista ja pyysin, että josko mennään vielä toiseenkin päähän se ottamaan. Loppurata rullaavasti ja puhtaasti maaliin.

Edit. Tytiltä lisää kuvia tältä päivältä! Myös se viiden pisteen kontakti ikuistettuna.

Vesikauhuinen keinuu

Tilastokontaktivirheestä ja huumorinkukkasesta huolimatta oon tosi tyytyväinen tämän päivän ratoihin. Vire on edelleen kohdillaan ja tekeminen tuntuu oikesti hyvältä. Näin hyvältä kisaaminen on tuntunut ennen vain joskus ja jouluna. Jos ongelma on tosiaan ollut niin onnettoman pienestä kiinni miltä nyt vaikuttaa, niin meillä on aika mukava tulevaisuus edessä. Ei tarvihe ihan joka kerta kisoissa purra hammasta ja jäädä ihmettelemään kun koira syöksyy maata kiertävälle radalle. Nyt ei tarvihe murehtia kun omasta ohjaamisesta, luottaa siihen mitä tekee ja tehdä se huolella. Hyvä siitä tullee.

Eilisistä kisoista Käyhkön Tytin ottamia kuvia. Kiitos Tytti!