Ajattelin eilen olla oikein reipas ja otin iltalenkille mukaan frisbeen eli lätyn. Lätty on Ipelle kovin rakas ja esimerkiksi agilityssä toimii verrattoman hyvin palkkana. Tarkoituksena oli kuitenkin ottaa pieni puistotokoilu. Ensinnäkin, Ipe "käveli" about koko matkan puistoon takaperin pomppien, niin vilpittömän iloinen se oli lätyn jälleennäkemisestä.
Sotasuunnitelma oli tehdä heti alkuun koemainen luoksetulo. Tokoilija on niiiin tärppänä heti alusta alkaen - tuli sivulle kuin salama ja meni maahan kuin *tähän joku hyvä metafora*. Lupaavaa, myhäilin tyytyväisenä. Menin suhteellisen pitkälle ja itsevarmana kutsuin. Se lähti kun nato-ohjus ja jossain niillä main kun annoin varsin pontevan TOP! -käskyn, se vähän olevinaan niiasi, kiihdytti vain vauhtiaan ja ampui suoraan kiinni kädessä olevaan lättyyn. Ok. Pääosin olin tyytyväinen siihen, että minulla oli oikeassa kädessä vielä kaikki viisi sormea jäljellä, hieman parantamisen varaa toivoin itse tokoliikkeeseen. Varsin pian alkoi valjeta, ettei lätty ollut ihan osuva palkka tokoiluun. Vaikutti siltä, että se toimi niin tehokkaana lautasantennina, että se sai soimaan yhtä aikaa kaikki maailman teknomusiikille omistautuneet radiokanavat - aina Azerbaijanista Alaskaan. Voisin kuvitella, että siinä möykässä on melko vaikea keskittyä ottamaan käskyjä vastaan. Tosin askelsiirtymiin tekno toi aivan uudenlaista särmää, joten en ehkä hylkää lättyä aivan kokonaan tokoilusta.
Pienen hienosäädön jälkeen homma alkoi löytää aivan uudenlaisia taajuuksia, aivan kuin olisin kuullut jossain vaiheessa rennon letkeää, jamaicalaista reggaeradiota. Extaasitripin hälvettyä meininki oli kerrassain mainiota ja jopa hauskaa ollakseen tokoa. Kaukot oli superit, neljä tahtitassua pysyi jämäkästi maassa, vaikka pää oli ihan pilvissä hyvästä fiiliksestä. Jospa me tästä alettais treenaamaan tokoa ihan oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti