Kaksin Budapestissä

Syksyllä pongasin sattumalta naurettavan edullisen lento+hotelli-paketin Budapestiin. On kuulemma kaunis kaupunki ja pieni tauko työ-/opiskelurumbasta tuntui houkuttelevalta. Kolmesataa euroa kahdelta hengeltä oli enemmän kuin puoli-ilmainen, joten pakko oli tarttua tilaisuuteen. Niin myö lennettiin sunnuntaiaamuna Unkarin pääkaupunkiin ja lomailtiin siellä viisi päivää. Ennakko-odotuksia ei oikeastaan ollut, Mondon Budapest-oppaan perusteella kaava vaikutti aikalailla samalta kuin Prahassa, jossa on tullut käytyä useamman kerran. Värikästä historiaa, kulttuuria ja arkkitehtuuria, edullistaa juomaa ja ruokaa sekä kiireetöntä kaupunkielämää. 

Talvinen Budapest osoittautui varsin rauhalliseksi, joka selitti edukkaan matkatarjouksen. Taloudellisesti tiukkana aikana turisteja oli saatava kaupunkiin vaikka puoli-ilmaiseksi, kyllähän ne sitten osansa jättävät ravintoloihin ja muihin rientoihin. Ensinnäkin meijän keskustahotelli oli ihan hc-businesshotelli, niin korreassa mestassa ei meidän budjettimatkoilla ole kuuna päivänä yövytty. Jo se kuninkuusluokan sänky oli ihmetys tämmöisille hostellimatkailijoille: jos meinas ylettyä yöpöydällä olevaan puhelimeen niin hyvässä lykyssä sai pyörähtää kaks kertaa ympäri. Aamiainen oli yleensä päivän kohokohta tai ainakin loistava tapa aloittaa tutkimusmatkat. Alkupalaksi croisantti suklaalevitteellä ja sitten kirjavan leipäpöydän kimppuun ja jälkiruoaksi tuoreita melooni- ja ananasslaisseja - oh my.

Kuumin off-sesonki takasi sen, että kaupungin vetävimmät nähtävyydet oli helppo tsekata ilman kamalaa turistiryysistä. Esimerkiksi maanantaiselle Gellert-kukkularetkellä nähdyt kanssaturistit oli laskettavissa yhden käden sormin, vaikka kukkulan vapaudenpatsas on yksi must see-jutuista Budan puolella. Rauhallinen puisto mahdollisti erinomaiset olosuhteet myös geokätköilylle, joten se tilaisuus oli käytettävä hyväksi. (Myös autio leikkipuisto kutsui matkalaista luokseen...)

Budapestissä julkinen liikenne on toimivaa ja edullista. Hotellin keskeisen sijainnin vuoksi ei käytetty ihan kamalasti julkisia, muutamilla vähän pidemmillä reissuilla tai jos jalat huusi hoosiannaa päivän kävelyn jälkeen, niin saatettiin hypätä mukavuudenhaluisina metroon. Opiskelijahintainen kuukausilippu oli edukkaampi (n. 13€) kuin viideksi päiväksi leimattu turistilippu. Etenkin metroissa olisi ollut käytännössä mahdotonta matkustaa pummilla, joten jonkinlainen liikennelippu kannattaa hankkia jos kaupungissa asioi.

Budapestissä syöminen ja juominen on suomalaiseen tasoon nähden edullista, joten syötiin joka päivä ulkona vähintään kerran. Paikallinen kauppahallli oli kyllä niin taivaallinen paikka, että paikallisena hyödyntäisin sen loputonta antia mielelläni. Paljon siellä olikin unkarilaismummoja- ja pappoja ostamassa hanhenmaksojaan ja paprikoitaan aina kun käytiin. Hotellimatkalla ravintoloiden tarjonta tuli kuitenkin varsin tutuksi ja yhden asian voinen sanoa heti kättelyssä. Kasvissyöjä, joka ei tykkää sienistä joutuu vähän ahtaille Unkarissa. Unkarilainen ruoka on raskaan lihaisaa ja kasvishampurilainen tarkoittaa sitä, että sieltä jätetään pihvi pois välistä. Been there, done that. Noh, onneksi tosiaan rrrrakastan sieniä ja söin pariinkin otteeseen niin hyvää sienipastaa, että oksat pois! Oikein sellaista, joissa ei ole suolaa, kermaa tai rasvaa säästelty. Ja ne sienet ei ole mitään niljakkaita purkkiherkkusieniä, vaan oikein meheviä portobellosieniä.

Valkoviini. Yksi erittäin hyvä syy matkusta Unkariin. Se parin euron viinilasi oli edukkaampi kuin vesi, joten ruokajuomana tuli otettua kellonajasta riippumatta aina viiniä. Ja lomallahan sitä oltiin, joten semmonen seitinohut tunnelma ennen klo 14 oli oikeastaan ihan raikas tuulahdus normaalisti niin kovin absoluuttiseen arkeen. Oon tosi huono juomaan alkoholia, en edes muista millonka olisin ollut ihan oikeasti humalassa, joten tämmönen keskieurooppalainen siemailukulttuuri sopii mulle oikein mainiosti.

Leivonnaiset. Erittäin erittäin hyvä syy matkustaa Unkariin. Oon semmosen suuruusluokan herkkuperse, että viihtyminen Budapestissä oli taattu kahviloiden tarjonnan turvin. Lisäksi ne metroasemilta löytyvät pullakojut yksinkertaisesti vaan veti aina luokseen - säännöstelyä ei helpottanut se, että 40 sentillä sai croisantin ja vanilijataskun. Yksi paikallinen erikoisuus oli kremes-leivos, joka muistutti juustokakun ja vanilijaisen joulutortun risteytystä. Hervottoman korkea leivospala, hervottoman herkullinen. (Huomasin reissussa, että sosiaalisen median trendi kuvata ruoka-annoksia ei istu mulle. Siinä vaiheessa kun edes käväsee mielessä, että "ai nii, oishan siitä voinut ottaa kuvan näytille" niin syötävästä on jäljellä viimeiset muruset.)

Tiistai-iltana oli odotettu retki Széchenyi-kylpylään. Budapesthän on tunnettu monista kansankylpylöistää, joista useampi on jo satoja vuosia vanha. Kaupungin alla on iso luolaverkosto, joissa on lämmintä, termistä vettä. Tätä vettä on johdettu kylpylöihin, joissa pulikoiminen ainakin paikallisten mukaan on parantavaa. Kaupungissa on montakin upeaa kylpylää, mutta matkaopas suositteli talvireissajille juuri tätä kyseistä, koska siellä oli useampi suuri ulkoallas. Kylpylä oli ehkä ruuhkaisin paikka, jossa käytiin koko reissun aikana, mutta silti tunnelma oli ihana rento ja kiireetön. Sen lisäksi, että kylpylät on turistimatkailun valttikortteja, niin niissä pulikoi paikalliset yhtälailla. Vanhat papat istui altaassa ja pelasi shakkia toista tuntia. Olihan se aika herttaista.

Keskiviikkona oli vuorossa tuhti pläjäys historiaa, kun suunnattiin House of Terroriin. Äärimmäisen mielenkiintoinen museovierailu, joka kertoi kaiken ja enemmän unkarilaisten ahdingosta niin natsi-Saksan kuin kommunisminkin aikana. Sen lisäksi, että sisältö oli pysäyttävä, oli myös tarinoiden esillepano ja kerronta tosi hienosti toteutettu. Ne perinteisen pölyiset museosysteemit oli unohdettu ja panostettu audiovisuaaliseen kerrontaan ja tehosteisiin. Jos kaksi ensimmäistä näyttelykerrosta ei ahdistanut tarpeeksi niin viimestään kellarikerrokseen laskeutuminen hissillä, josta valot sammuvat ja vauhti on ma-te-le-van hidasta, samalla kun takaseinän ruudulla kommaripoliisin kidutuksesta selviytynyt mies kertoo tarinaansa - voin sanoa, että sitten ahdistaa. Museo nimittäin sijaitsee rakennuksessa, jossa fasismin aikaan oli pahamaineisen Nuoliristi-puolueen päämaja ja kommunismin aikaan salaisen poliisin toimipiste. Kellarissa on vankityrmiä ja kidutussellejä - vaikka sieltä pääsi pois useita selviytyneitäkin, niin kyllä niissä on yks jos toinen henkinen selkäranta katkaistu pahimman kautta.

Terrorimuseon jälkeen oli suunnitelmissa jatkaa vielä läheiseen valokuvamuseoon, jossa olisi päässyt näkemään visuaalisen journalismin historialuennoltakin tutun unkarilaisen sotavalokuvaaja Robert Capan otoksia, mutta museo olikin suljettu teknisen vian vuoksi. Onni onnettomuudessa, löydettiin sattumalta aivan ihanaan ravintolaan. Kun avattiin ovi ja astuttiin sisään, niin koko reilu kymmen henkinen asiakas- ja henkilökuntaväki hiljeni ja kääntyi katsomaan ihmeissään - turisteja. Pieni ja kodikas paikka, jossa kaikki muut (60+-vuotiaat) tunsi toisensa ja sitten me. Hauska oli seurailla paikallisten senioreiden seurustelua ja kaiken lisäksi ruoka oli todella hyvää.

Torstai-iltana oli paluulento Helsinkiin, joten meillä oli koko päivä aikaa vielä kaupungissa. Hypättiin bussiin ja käytiin katsomassa yksi keskustan ulkopuolinen tippukiviluola. Mentiin puolijuoksua paikalla, kun netissä luki kierrosten alkavan aina vartti yli. Oltiin ihan hilkulla, että kerettäisiinkö vai jouduttaisiinko odottaa tunti seuraavaa. Kun päästiin paikalle, niin kävi ilmi että ollaan ainoat ihmiset menossa maan alle. Ehkä kuitenkin oltiin oikea turistiryntäys niiden hiljaiseen tammikuuhun. Saatiin sitten ihan yksityiskierros oman oppaan kanssa, joka kertoi auliisti luolaston miljoonavuotisesta historiasta. Kyseistä luolaa tunnetaan tällä hetkellä noin 30 km verran, turisteille siitä on auki vain puolisen kilometriä. Vähän pidempiäkin seikkailuja luolassa saa, mutta ne vaatii kypärää ja haalaria - sekä ahtaanpaikankammottomuutta. Mua kävi jo vähän ahdistamaan kun noustiin toista sataa porrasta ylöspäin kuilua johon juuri ja juuri mahtui mun takapuoli. Budapestissähän on mahdollista harrastaa oikein superhulluutta ja sukeltaa luolastoissa, jotka on vielä termisen veden täyttämiä. Saan vieläkin sydämen tykytyksiä tästä elokuvasta, joten ei tulis mieleenkään lähteä veden täyttämiin luoliin, vaikka osaisinkin sukeltaa...

Semmonen minikaupunkiloma. Tai ei tuo viisi päivää ihan mikään minein ole - Budapestin pystyy helposti tutkimaan pidennetyssä viikonlopussa. Mukavan kompakti ja selkeä. Jo pelkästään arkkitehtuuri vie niin häikäisevästi historiaan ja kaikkiin niihin toinen toistaan ihmeellisimpiin tarioihin, että onhan se aika erilaista kun täällä kotimaassa. Lisäksi talvimatkailu ei ole yhtään pöllömpää kaupunkikohteeseen - saapahan olla rauhassa. Ja jos ei muuta, niin kyllä sinne kannattaa lähteä syömään ja juomaan edullisesti. Nimim. Farkun nappi ei mene kiinni.