sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Hyvä kiertoon

Tänään on kulunut tasan kuukausi Unnan poismenosta. Ritakin on ollut poissa jo vuoden. Toisaalta aika tuntuu ikuisuudelta, toisaalta se menetyksen riipimä rinta on ihan vereslihalla vielä. Koska Unna oli suurin pieni optimisti mitä kuvitella saattaa, päätin laittaa hyvän kiertämään. Rahat, jotka säästyy vakuutusmaksuista ja eläinlääkärilaskuissa ei totisesti tule tekemään mua rikkaaksi, vaikka kyseessä onkin aika pitkä penni. Sen vuoksi laitan sen näennäisesti säästyvän rahan kiertoon: liityin WWF:n kummiksi. Valitsin kummikohteeksi Himalajan elinympäristön, jossa tehdään erityisesti töitä uhanalaisten lumileopardien ja tiikereiden hyväksi.


copyright


Joulun aikaan tuli huikea BBC:n dokkarisarja, jossa tutkijaryhmä kuvasi ensimmäistä kertaa ikinä tiikerin yli 4000 m korkeudessa Himalajanvuoristossa. Ympäristössä, jossa ei uskottu tiikerien elävän. Ilmastonmuutos, avohakkuut, eroosio mitä noita nyt on. Asioita, joihin jokainen meistä epäsuorasti tai suorasti osallistuu omilla kulutusvalinoilla ja -tottumuksilla. Uhkia, jotka ajavat uhanalaisetkin eläimet tiukille. Sitten on toki se uhka, joka salametsästää kissapedon taljan tai torahampaan toivossa. Ikävä kyllä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti