Ip' to the rescue!

Onni on, että juoksukieltoisella jalalla voi puolijuosta kävellä reippaasti liinan perässä! Meillä on taas keikkaa pukannut, viimeisen viikon sisään Ipe on jäljestänyt lähemmäs 10 kilometriä. Tänäänkin mentiin niin railakkaasti, että uuden karhea huomioliivi meinas jäädä piikkilanka-aitaan. Ois voinu käydä huonostikin, onneksi selvittiin vain saumavaurioilla. Karanneen jäljillä -kangasmerkki joutuu uusintaompeluun viikonloppuna

Lauantaina käytiin ratkomassa kolmen viikon takaista mysteeriä (etsintä #31). Ipellä vanha jälki tietää kovaa vauhtia ja nyt mentiin totisesti tukka putkella! Nelivetokiskontaa, hullusti tarkastelua - työnarkomaani oikein elementissään. Vajaa neljä kilometriä ja motivaatiota oli jatkaa vielä toinen mokoma, mutta pimeys yllätti. Sovittiin, että palataan tällä viikolla uudestaan paikalle. 

Tänään karautettiin sitten jatkotoimiin (#33), sain poikkeuksellisesti Henkan mukaan kartturiksi. Jälkitunnelmia kysellessä ainoa yllätys oli kuulemma se, kuinka kovaa se jäljestää. Nii-in..tää on aika kaukana pilkuntarkasta pk-jäljestyksestä. Vaikka täggäsin Instagramiin #tracking, niin oikeastihan kyse on trailaamisesta, ei trackkaamisestä. Reilu pari kilsaa jäljestettiin ja todettiin kartalta, että lauantain jäljestys + tämänpäiväinen yhdistettynä ympyröi teiden ja polkujen väliin jäävän metsäalueen. Tässä piilee tämän harrastuksen suola: koskaan ei voi tietää jäljestääkö koira itse jälkeä vai rengastaakoo se karkurin olinpaikan. Kartan- ja erityisesti koiranlukutaito on välillä aika kovilla. 

Yksi harrastuksen lisäsuola liittyy muuten yllä olevaan kuvaan. Kun lähet ajeleen (usein johki jumalan selän taakse), niin sitä tulee nähtyä ja koettua maakuntia ihan uudella tavalla. En minä esim. tiennyt, että Ylöjärven perukoilla, lähellä Ikaallisten rajaa on iso kalasavustamo. Kotimatkalla oli pakko poiketa ja lounaslohen lisäksi ostin savustettuja muikkuja koirille. Oli nelikolla suut muikeena herkkumuikuista! Lisäksi etsintäkeikat mahdollistaa loistavasti sellaisten kätköjen hakemisen, missä ei tulis muuten mieleenkään käydä. Monta kärpästä yhdellä iskulla.

Se kaikkein hienoin suola on tietenkin se puhelu, kun karkuri on kotiutunut. Kuten onnekkaasti kävi eilisen etsinnän (#32) jäljiltä, jossa Ipe jäljesti joen vartta pitkin kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Varsin selkeää työtä ja ensimmäinen ilmaisu tuli jo melko kaukaa. Rohkaistuna (ja pienen välipalkan voimalla) eteni kuitenkin vielä jonkin matkaa, kunnes ilmaisut ja palkkapyynnöt alkoi tulemaan liinanmitan taajuudella. Oli pakko uskoa, että lähellä ollaan. Kuten niin monessa muussakin tapauksessa oltiin "en usko, että se menisi tänne, ollaan etsitty ihan toisaalta" -ilmansuunnassa. Tehokas hajujälki ilmaisupaikalta kotiin ja kas, koira on pihassa seuraavana päivänä! Ei se toki läheskään aina ole näin ruusuista, mutta silloin tällöin kun sattuu näitä napakymppikeikkoja kohdalle, niin antaahan se uskoa ja voimaa tähän hommaan.