Eilen oli eriskummallinen, mutta hieno päivä. Jos joltain agilityihmiseltä on sattunut menemään ohi viime viikon pysäyttävin uutinen, niin esim.
Anun blogissa on aika hyvä briiffaus asiasta. Sunnuntai taittui siis aamusta iltaan Hervannassa hyväntekeväisyysepiksissä, jossa talkoilin aluksi ilmoittautumisessa ja sitten maksoin koirani radalle. Akilleen vuoksi en päässyt itse nauttimaan vauhdin hurmasta, mutta sekös osoittautui varsin mehukkaaksi tilanteeksi - Ipelle on saatava lainakartturi. Facebook-kuulutuksen jälkeen ohjaaja löytyi noin 10 minuutissa! Saaran ja tolleri-Viggon säntillisenä kepona paremmin tunnettu Johannes tarttui tilaisuuteen. On Jossua nähty muutamia kertoja Viggon ja Raidan kanssa radallakin, mutta joka tapauksessa nostan hattua rohkeudesta tarttua "vieraan" koiran puikkoihin. Kaksi starttia kisaavien radalle, kiitos.
Päivä venähti valtavan osallistujaryntäyksen vuoksi vähän pidemmäksi kuin oltiin aluksi uumoiltu, joten päätin käydä maksamassa Ipelle yhden startin jo mölliradallekin. Sitten pitäis saada vielä kartturi.
Lea oli sattunut tulemaan juuri sopivasti paikalle ja eihän yllytyshullua tarvi kauaa ylipuhua. Vähän totista likkaa se oli kyllä rataantutustumisessa...
Suurin jännitys sinänsä oli se, että lähteekö Ipe edes toisen ohjaisiin mukaan. Se on joskus kauan sitten tehnyt Saaran kanssa yhden treenin ja siinäpä sen lainaohjaajakokemus onkin. Ottaen vielä huomioon symbioosin voimakkuuden, joka minulla ja Ipellä vallitsee, niin ei ole itsestäänselvyys etteikö sillä tulis äitiä ikävä. Hieman hölmistynyt se oli kun Lea otti hihnan ja lähti leikittämään. Ilmeisesti lelu ja radalla kiitävät koirat sai sen semmoisiin sfääreihin, että agility kenen tahansa kanssa tuntui otolliselta. Olipa muuten mielenkiintoista nähdä oma koira radalla! Ja miks mun ensimmäinen kommentti radan jälkeen oli "
sehän on paljon nopeempi Lean kanssa kun mun!"? Enivei, tyypit veti siistin nollaradan ja olivat tuloslistassa toisina naurettavalla -273,70 ajalla! Tattis Lea!
Seuraavaksi oli kisaavien vuoro ja Johanneksen aika astua puikkoihin. Rata oli paikoin varsin kinkkinen ja se näkyi lopulta tuloslistoillakin - kaikkiaan vain neljä nollatulosta. Kävelin rataantutustumisen Johanneksen kanssa ja kertasin Ipen käskytysjuttuja ja toimivia ohjauskuvioita. 3. putken jälkeen nostin kuitenkin käteni ilmaan ja toivotin onnea matkaan. Suoraan sanottuna en olisi siihen itsekään keksinyt mitään sujuvaa ratkaisua.
Vaikka hyllyä pukkasi, niin kaikille oli kivaa ja Ipe oli superonnellinen, että pääsi pitkästä aikaa agilityradalle. Kiitos siis Johannekselle ja Lealle, että tartuitte haasteeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti