Tuplasti pitelemätöntä menoa

Lempäälän kisat osoittautui varsin aurinkoiseksi tapahtumaksi. Kuvittelin lähteväni vesiliirtokisoihin, mutta aurinko porotti koko päivän niin voimakkaasti, että meinas puhti loppua. Kanavan ranta oli onneksi lähellä ja Ipe sai tarvitsemaansa viilennystä ennen, jälkeen ja välissä.

Edellisistä kisoista on yli kuukausi, joten kisatuntuma oli hukassa. Mua rupes jännittään ennen ekaa rataantutustumista! Eka oli Saviojan rata, jossa oli samanmosen ihmisnuolen paikka heti alussa, mitä me hinkattiin keskiviikkona treeneissä. Ajattelin ensin, että alan nynnyilemään ja teen siihen mielummin valssin, mutta sitten sisuunnuin ja päätin ottaa sen ihmisnuolen silläkin uhalla, että se vetää läpi ohjausesta. No kyllä se ohjaukseen tuli, mutta koko loppurata oli kauheeta töksähtelevää vääntöä. En saanut yhtään rytmistä kiinni, unohdin jo melkein kolmosen takaakierron, rimoja tipahteli ja...ja...ähh. Olipa ärsyttävän tuntuista menoa.

Kaks viimestä oli Johannan, ensin hyppäri jossa oli muutama ärsyttävä kohta. Alkuepäsuora hajoamattomalla renkaalla ei kauheesti ilahduttanut radan reunalta katsottuna. Noh, Ipe on varsin varma renkaan suorittaja, joten ei se meille mitenkään ylitsepääsemätön ollut, mutta onhan siinä silti aina omat riskinsä. Kepeille oli samanmoinen lähetys kun keskiviikon treeneissä, joten tiesin suurin piirtein kuinka siitä selvitään. Profiili oli ihan hauska ja tekemistä riitti. Kun lähin hakemaan koiraa autosta niin iski ihan totaalinen black out! Mulla oli ihan musta aukko 11. takaakierron ja 15. pituuden välillä En hahmottanut mielessäni edes miten päin hypyt siinä oli ja pitikö mennä takaakierrolla vai ei - ihan hirvee tunne! Mappe ja Nappis yritti selittää ja tsempata, että kyllä se siellä radalla muistuu mieleen. Kerkesin sitä vilkuilla vielä ennen omaa vuoroa ja sain taas juonen päästä kiinni. Takaakierrossa lipesi tukijalka ja horjahdin, joten palauttelin tasapainoa juuri siinä mustassa aukossa. Ja ei tosiaan ollut käynyt mielessäkään, että siellähän on se putken pää tyrkyllä. Kirosin epäonnea ja jatkoi kuitenkin maaliin asti ihan hyvällä tsempillä. Yllätys oli melkoinen kun tajusin Samun ja Pekan puheista, että se olikin nollarata. Ei se koira ollutkaan käynyt putkessa, mutta minähän en sitä nähnyt kun keskityin kiroamiseen...

Viimenen rata oli profiililtaan ehkä kaikkein kivoin. Meille sopivaa juoksua. Hyvinhän se menikin - ensimmäiset neljä estettä. Sitten rupes napit sinkoileen taivaan tuuliin ja luulin maaliin tullessani ottaneeni ainakin kaks kieltoa. Jäähkälenkin ja -uinnin jälkeen hain kisakirjaani, josta huomasin että perskeles sentään - tehtiin tuplanolla! Vikalla radalla sijoituttiin jopa palkinnoille. Saatiin muun muassa kaunis kukkapuska, jonka toin äitille tuliaisena. Karstulassa odotti kaunis ilta-arinko ja lämmin rantasauna. <3

Meillä on nyt siis yks huoli vähemmän ensi kesän sm:iä ajatellen. Nollia on 4/7 ja koska räävittiin vielä tupla jo näin aikaisessa vaiheessa, niin ollaan jo kovasti voiton puolella. Seuraavaksi aletaan harjoittelemaan sitä, että kuinka tehdään hyvä tuplanolla.