Ripelius Riitasoinnun seikkailut

Tiistaiaamuna tuli pitkästä aikaa häly keikalle, joten suunnattiin Ipen kanssa reippain mielin matkaan. Sinänsä poikkeuksellinen etsintä (#14), että ei saatu peesaajia mukaan ollenkaan vaan suunnattiin kaksissa tuumin tuntemattomaan metsään. Never again. Uuden puhelimen Trackeri vaikutti aluksi oikein yhteistyökykyiseltä ja kuvittelin selviäväni sen kanssa ongelmitta, vaan jossain vaiheessa se oli lopettanut itse itsensä ja data hävinnyt taivaan tuuliin. Hienoa.

Muutenkin reissussa oli vähän obstacleja, kun hirvi otti pikalähdöt Ipen nenän edestä ja sehän tuota ei-niin-riistaviettistä kuitenkin kuumotteli sen verran, ettei meinannut malttaa takaisin hommiin. Hirven perässä liitäessä mulahdin polvea myöten johonkin metsäkoneen möyhentämään kuoppaan, joka oli tietenkin täynnä jäistä vettä. Muutama kipakka kirosana ja Ipen kanssa kehityskeskustelua siitä, että jatketaan nyt hirvestystä vai jäljestystä. Kaadoin kumpparin tyhjäksi ja kenkä litisten paineltiin takaisin kohtaan, jossa vielä oletettavasti oltiin jäljellä. Vire laski jäljestysmoodiin ja luottavaisin mielin jatkettiin matkaa. Kunnes astuin syvään liejuun ja sain kaksin käsin repiä kumpparia irti siitä juoksumudasta. Puuh, mitä vielä?

Loppumatka sujui vähän onnellisempien tähtien alla, Ipe jäljesti hyvällä draivilla kaikkineensa noin 2 km. Jossain vaiheessa tultiin metsäautotielle ja siitä kun Ipe suuntasi takaisin metsään, kuului vasemmalta puolen koiran käskevää haukkua. Ipe lähti kiertämään ääntä oikealta ja lopulta, noin 300 metrin jälkeen, ilmaisi selvästi äänen suuntaan. Palkkasin ja otin liinan pois. Kun lähdin kävelemään äänen suuntaan tarkastaakseni mistä ääni tuli, Ipe tuli kaksi kertaa eteen ja hyppi päättäväisesti vasten. Pälyili olkansa yli ja oli sen oloinen, ettei halunnut edetä ilmaisunsa suuntaan. Kierreltiin hetki metsässä, mutta ei löydetty kuin yhdet suhteellisen tuoreet kakat ja jälkiä. Oletettavasti karkuri oli lähellä jo Ipen "mennään niinkuin ei mentäiskään" -jäljestyksestä päätellen. Sain lopulta itseni taas kartalle ja löydettiin takaisin lähimmälle tielle. Pari tuntia rymyttiin metsässä, vaikka matkallisesti ei kauaksi liikuttukaan.

Kuolahanat aukee, kun kameranaisella on kädessään...OMENA!

Eilen agitreeneissä oli Ipe oli niin kiltti ja taitava, ettei tosikaan. Se varmaan halusi hyvitellä lämmittelylenkillä sattunutta välikohtausta, kun se otti Luun kanssa vähän yhteen. Ipe on kyllä melekonen emäntä jos tulee rähinä, kun se ei anna periksi piirunkaan vertaa. Ei sitten haluttu Anun kanssa ottaa selvää kuinka tosissaan ne olisi tapelleen, vaan mentiin väliin ja nostin Ipen valjaista pois. Luu tekee juoksujaan ja on kiinnostunut hajuista ja ilmeisesti sattuivat samaan aikaan liian hyvälle hajulle, sillä kähinä alkoi kun napista painamalla. Luu taisi viedä tämän erän, sillä loppulenkin Ipe kulki nöyränä joko mun selän takana tai kierteli ojien puolelta jos edellä painattava Luu tuli liian lähelle. Mutta arvatkaa vaan leuhkiiko se silti kavereilleen, että se on tapellu maajoukkuekoiran kanssa!? Onneksi tällaiset välikohtaukset on harvinaisia - oiskohan Ipe kaks kertaa aiemmin joutunut oikein kunnon kahakkaan. Tälläkin kertaa selvittiin vain henkisellä kolauksella.

Treeneihin välikohtaus ei kuitenkaan vaikuttanut, päinvastoin! Outi oli tuonut kivan radan (varioitu TopTeam-treeni), jossa puomin leieröintiä, itsenäistä pujottelua ja muuta kivaa pikkuhaastetta. Soile halusi vetää Lorulle rimat tappiin, joten mekin mentiin kaksi kierrosta 65:lla. Ei ainuttakaan rimaa tullut alas koko treeniaikana! Vikan kierroksen lopussa kun väsymys painoi jo käpälää, kuului pieni räpsähdys, mutta se oli ainoa merkittävä rimakosketus. Alkuun oli vähän sellaista liito-oravamaista hyppelyä kun haettiin tuntumaa korkeille rimoille. Harvakseltaan tulee treenattua kaikki rimat tapissa. 

Muutoin Ipe oli oikein hyvin ohjauksessa ja oikeesti tuntu siltä, että on hyvin kuulolla. Muutamat hassut virheet, jotka tehtiin treenien aikana oli suvereenisti omia mokia. Ipe hoiti oman tonttinsa kyllä hienosti, oli estehakuinen, tuli ohjauksiin (yhtä pakkovalssia lukuunottamatta) ja kesti paljon sellaista häiriötä, jota ei kovinkaan usein treenata. Kaikkineensa tuntui todella hyvältä.

Varovaisesti arvelen, että viime aikainen hyvä fiilis agilityssä johtuu siitä, että se on kropaltaan ollut paremmassa kunnossa. Niitä kuutamokeikkoja, joissa se sinkoaa aivottomana jonnekin kaukaisuuteen, ei ole ollut pitkään aikaan. Vire ei nouse yli äyräiden ja yhteistyö on huomattavasti helpompaa. Eilen väliajalla vein sen pienen kävelyn jälkeen hetkeksi autoon rauhoittumaan, sillä etenkin radalla käynnin jälkeen sen saa kyllä huolella keräämään kierroksia muita kuunnellessa. Toisella kierroksella oli edelleen hyvässä vireessä ja keskittymiskykyinen. Tätä lisää!