Jäljellä vain hyvää mieltä

Jo toiset miljoonan taalan treenit tällä viikolla! Tällä kertaa lajina oli jälki ja vuorossa jatkokurssin pitkä metsäjälki. Trackeri oli hukassa jo lähteissä ja näemmä löysi satelliitit vasta ensimmäisen 500 metrin jälkeen, lopussa sitten puhelin teki nukahtamistempun ja lopun 200-300 metriä puuttui myös kartalta. No jos ei gps osannut tänään tehdä jälkeä, niin me osattiin sitten senkin puolesta! Ipe oli aivan huippu! <3

Jälki oli reilu 20 tuntia vanha ja noin 2,8 kilometriä pitkä. Maalissa oli snautseri-Alfa - vanha uros, jolla sydänvika. Mirvan kanssa puhuttiin jälkeen päin, että mahtoiko maalikoiralla olla niin suuri vaikutus jälkityöskentelyyn, koska Ipe totisesti jäljesti ihan erilaisella harkinnalla ja tarkkuudella kuin koskaan aiemmin. Alfalle on tehty kemiaalinen kastraatio ja se on sydänvikansa vuoksi lääkityksellä, joten sen jättämät hajut oli todella mielenkiintoisia Ipen mielestä. Haisteli totuttua enemmän merkkauspaikkoja ja tarkasteli pistoja aktiivisesti.

Ensimmäinen kilometri mentiin kun junaraiteilla, määrätietoisesti ja tarkasti. Aiemmasta poiketen Ipe jäi myös oma-alotteisesti odottamaan peesaajia, jotka välillä jäi näköetäisyydeltä tiheässä metsässä kapealla polulla. Polku oli alkupäästä muutoinkin vaikeakulkuista isojen ja liukkaiden kivien takia, niin tahti oli maltillisempi varmaan myös sen vuoksi. Ensimmäinen häiriö oli laavulla, jossa oli ihmisiä ja koira retkievästelemässä. Nämä eivät suinkaan olleet Ipen mielestä yhtään kiinnostavia, vaan laavun läheisyydessä ollut huussi veti paskafetissikoiraa aika kutkuttelevasti. Otettiin uudelleen haju, jonka jälkeen palasi takaisin moodiin ja jatkoi jäljestystä.

Seuraava pulmatilanne tuli vasta n. 100 metriä tieltä, jonka päässä maali oli. Jälki kulki suoraan polkua kohti tietä, mutta risteyksestä olisi lähtenyt polku kulkeman tien suuntaisesti kohti maalia. Tässä vaiheessa antoi jo vahvasti ymmärtää, että maali alkaa olemaan jo lähellä, eikä välttämättä haluaisi edetä enää - ainakaan jäljen päällä. Yritti, että lähtisi kiertämään vasempaa kautta, mutta estettiin. Jatkoi juomatauon jälkeen halukkaasti uudelleen jälkeä pitkin. Kun päästiin tietä, niin ignoorasi täysin jäljen suunnan (vasen). Olisi mielummin mennyt tien yli ja jatkanut kenties metsää pitkin maalille oikealta puolen kiertäen. Tuumailun jälkeen katseli kaihoisasti suoraan maalia kohden ja piippasi. Vahvistettiin aina katsetta, ensin suullisesti ja sitten vartaloavulla. Päätti sitten lähteä loppusuoralle tietä pitkin, mutta koko matkan sahasi puolelta toiselle ja odotti sopivaa polkua, josta pääsisi kiertoradalle. Tilaisuutta ei kuitenkaan tullut, joten tultiin maaliin jäljen päältä. Noin 50 metrin päästä ilmaisi, maali oli tuolloin jo näkyvissä.

Kaikkineensa valtavan maltillista työtä! Olin suorastaan vähän yllättänyt, kuinka hienosti treeni meni. Ensimmäistä kertaa ikinä vauhdin ja ajatuksen balanssi oli onnistunut. Normaalisti Ipen vaa'alle käy niin, että ensin asetetaan sopiva punnus ajatusta toiseen kuppiin ja sitten rysäytetään kohtuuttoman suuri punnus vauhtia toiseen sillä seurauksella, että ajatus lentää kun leppäkeihäs. Silloin ollaan kujalla molemmat ja lopputulema on tätä luokkaa:

http://muttscomics.com

Reilu tunti aktiivista nenätyötä vie aika tehokkaasti mehut koirasta. Kaikkensa antaneena, märkänä ja kuraisena - kyllä sillä on herkullisen kitten moussensa ansainnut. Mää en saanut kissanruokaa palkaksi, mutta  huikea fiilis märistä ja kuraisita vaatteista huolimatta - tällä euforialla jaksaa taas seuraaviin treeneihin!