torstai 11. lokakuuta 2012

Hyökkäys on paras puolustus


Tylsääkin tylsempi alkuviikko sai eilen actionia, mutta ei ihan toivotunlaista. Oltiin metsälenkillä Kaupissa kun mutkan takaa pöllähti kaksi varsin yhteistyöhaluista ja energistä riiseniä. Ihan ystävällisissä aikaissa olivat, mutta pienoisella niskaan hengitys -fiiliksellä ja massaylivoimalla laittoivat meidän neidit aika ahtaalle. Sisäänajettu pelastussuunnitelma puskee näppärän automaattisesti esiin näissä yllättävissä ja kaoottisissa tilanteissa. Heikoimmat ensin: Unna sattui onneksi olemaan ihan kintereillä, joten sen koukkasin kainaloon. Frida huusi jo samaan aikaan kun pieni sika ja pinkoi jättimäisenä paniikkinappulana pakoon toista tunkeilijaa. (Tässä vaiheessa ei ollut näkynyt vielä vilaustakaan tai kuulunut pihaustakaan riiseneiden omistajasta.) Onneksi Frida on loppupeleissä niin nynny, ettei se kuitenkaan uskaltanut lähteä aivan päättömänä karkuun vaan kääntyi kannoillaan kun huusin sitä ja juoksin jo hätistämään takaa-ajajaa pois. (Tällä välin Isla juoksi pitkin mättäitä toista jättiä karkuun, jonka perässä taas Fanni juoksi huutokonsertin saattelemana. Oletan.) Seuraavaksi punainen paniikkinappula sisuuntui ja hyökkäsi kaikella kolmen ja puolen kilon voimallaan hampaat irvessä riiseniä kohden, luuli varmaan näyttävänsä pelottavalta. Vastapuolen hetken hölmistyminen osottautui Fridan varauloskäynniksi, johon tartuttua se syöksyi salamana mua kohden ja hyppäsi polven kautta syliin! Siis todellinen parkour-hyppy! Phew...puolet jo pelastettu.

Käännyttyäni totesin, että koirien iäkäs ulkoiluttaja oli vaivoin ennättänyt tapahtumapaikalle ja lyhyehkön analyysin päätteeksi saatoin todeta, ettei kyseessä ollut varsinainen koirakuiskaaja. Vislasin Ipen luokse, jonka perässä tulivat kaksi mustaa riiseniä ja yksi musta chihuahua. Ipe istui häntä koipien välissä selän taakse ja irvisteli kauneinta osaamaansa hymyä ahdistelijoille. Eteen poistu -tyyppisellä komennolla lähdimme yksissä tuumin jatkamaan matkaa, tietenkin myös vierailijat hännystäen. Miehellä ei ollut minkään valtakunnan  hallintaa näihin koiriinsa, joten paikalta poistuminen ei onnistunut. Fight or flight -reaktion jälkimmäisen osan vesittyessä jouduin jäämään aloilleni ja taistelin polvilla nujakoiden innokkaiden naustereiden kanssa, samalla toista osapuolta kehoittaen pikaiseen kiinniottoon. Kaksi panikoivaa kiljukaulaa sylissä, yksi musta ja erittäin närkästynyt kiljukaula jaloissa ja yksi nurkkaan ahdistettu paimen. Olihan siinä jo kerrakseen. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua mies sai hädin tuskin koiransa kiinni ja me otimme jalat alle. 

Näitä läheltä piti -tilanteita sattuu aika ajoin, mutta väistämättä sitä käy miettimään, että millonkahan sekin kiintiö on täynnä ja sattuu oikein pahasti. Vaikka voin tietysti olla huojentunut siitä, että eilisestä episodista kaikki selvisivät ehjin nahoin, niin silti ärsyttää aivan valtavasti se että liian moni koiraihminen ei näe ongelmaa siinä, jos heidän ystävälliset koiransa painavat hirveellä sykkeellä ja innolla vieraan koiran iholle. Onni oli toki se, ettei nämä suursnautserit provosoituneet esim. Fridan hyökkäyksestä tai Ipen irvistely ja hampaiden kalistelusta.

Henkisesti yhteentörmäys oli harmillisen kallis keikka minikompanialle, niiden itsetunnon rippeitä saa taas keräillä kuukauden jos toisenkin tuolta tienpielestä kun vastaantulijana on vieras koira. Ei kamalasti hymyilytä kun aikaa ja vaivaa vaatinut rakennusprosessi vakaasta ja kestävästä itsetunnosta mesotaan tuhannen palasiksi epäonnisen snautseripyörremyrskyn toimesta. Tänä aamuna Fanni ensimmäisenä avasi äänitulensa ja nosti niskakarvat pystyyn, kun tien toisella puolella käveli vanhus perässävedettävän mustan kauppakassin kanssa. Fanni kun on vielä pienten komppaniapäälikkö, niin siinä on kaks muuta kirppua paskat housussa kun varoituksia heitellään ilmaan. Puhistaan ja pöhistään karvat pystyssä, vaikka eivät itse edes näkisi mitään epäilyttävää. Luojan kiitos, Ipe ei ota painetta näistä, vaikka herkkä koira onkin.

Näissä tunnelmissa toivottelemme mukavia syyslenkkejä kaikille!


1 kommentti:

  1. Mä niiiiiiiin tiedän sun fiilikset! Kaikkein ärsyttävintä on kulkea tossa "meidän kylillä" omat koirat kytkettyinä ja muutamalta pihalta sinkoaa joku irtokoira raivopäissään lauman kimppuun?! Kiitos näiden sattumusten on Nemollakin aistit terävämpinä tietyissä tilanteissa, se jopa näyttää hieman hermsotuneelta. Ja jos olen pelkkien pienten kanssa niin 9/10 :stä jättää ottamatta sen rähjäävän, hyökkivän koiran kiinni vaikka oltais nenät vastakkain koska eihän hänen koiralle kuinkaan käy jos tappelu tulee. Mulla riittäisi kirjan verran näistä tietyntyyppisistä koiranulkoiluttajista sanottavaa...mrrrr!

    VastaaPoista