maanantai 18. kesäkuuta 2012

SM-kisahuumaa

Agilityn SM-kisat on kisattu tältä vuodelta ja takana on kaksi päivää parasta mahdollista jännitysnäytelmää. Jännitys on maksimaalista kun itse toimii vain katsojan ja tsempparin roolissa, eikä tarvitse ressata omaa suoritusta. Lauantai oli ehdottomasti jännempi, kun joukkueet näyttivät kyntensä. Jo toisena vuonna peräkkäin vastasin Pekan kanssa seuran joukkuehakemuksista, joten sehän on vähän kuin omia suojattejaan kannustaisi :D Minien viime vuotista hopeaa ei päästy kirkastamaan, mutta kokonaisuudessaan homma meni niin hienosti, että TamSK voitti seuramestaruuden! Kui hianoo se ny o! Medit vastasi parhaimmasta sijoituksesta, joka oli 4. Kaikki teki niin hienosti töitä ja hoitivat hommansa juuri niin hyvin kuin sillä hetkellä oli mahdollista. Toki aina jossittelun varaa jäi, mutta sitähän se urheilu on parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Sää lupaili alkuviikosta vielä aika kurjaa keliä, mutta ennuste onneksi parani loppuviikkoa kohden niin roimasti, että lauantai oli varsin helteinen päivä. Ehkä jopa liian kuuma, mutta ei kai sitä Suomen kesästä saa valittaa. Tikkakosken urheilukeskuksen ympäristö oli ihanteellinen koiratapahtumalle, koska lähettyvillä oli hyvin uimapaikkoja koirille. Ipe, joka oli hupulaisena mukana koko viikonlopun, arvosti kovin paljon uintimahdollisuutta. Meidänhän piti olla perjantaina SM-etkoilla kisaamassa, mutta sen keppiäksidentin vuoksi jätettiin kisailu väliin ja mentiin paikalle vasta lauantaiaamuna. Oli kyllä ihan järkiratkaisu, koska ei se nielu vielä ihan terässä ollut lauantainakaan.

Arvokisoissa on niin kivaa, kun jännitys on ihan erilaista kun taviskisoissa (luonnollisesti), mutta myös seurahenki ja yhteisfiilis paljon parempaa. Tätä mieltä oon ainakin tässä vaiheessa kun en ole ite oman koiran kanssa (agilityn) SM-kisoissa kisannut koskaan, katsotaan kuinka kireenä sitä sitten ollaan jos joskus tositoimiin päästään. Ja pelkkää plussaahan on se, että kaikki Suomen huiput on yhtä aikaa samassa paikassa - laatuagilitya on niin miellyttävää seurata. 

Muutamia otoksia viikonlopulta, lisää niitä löytyy täältä.

Tänä vuonna saatiin kuin saatiinkin järjestettyä "virallinen" joukkuekuvaus
Medit  
Minit
Johanna ja Ilja on sattuneesta syystä mun all time suokkarit <3
(Toistaiseksi Suomen ainoa chihuahua, joka on kisannut arvokisoissa)
TamSKilaiset ei ota itseään turhan vakavasti ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti