Rakkauden kesä

Radiohiljaisuus on ollut pitkä, mutta kivuton ainakin minun osaltani. Elokuu on koittanut, kesä on kulkenut kohisten eteenpäin. Meillä on kaikki hyvin. Koirat ovat viettäneet todellista sapaattikesää. Päivät ovat täyttyneet laiskasti toinen toistaan seuraavista tunneista. Isäntäväki on tehnyt kovasti töitä ja kun ei tehdä töitä niin hiljaa hissukseen kuljeskellaan pitkin Näsijärven rantoja tai läheisiä puistoja. Jokaisen mahdollisuuden tullen olemme karauttaneet Keski-Suomeen, jossa intiaanikesä antaa täydellisen laidallisen itsestään. Arki siellä on vakiintunut pihan ja rannan väliin. Ipe on uinut niin paljon, että sen varpaanväleihin lienee kasvaneen jo räpylät. 

Pienet ovat nautiskelleen olemisen sietämättömästä keveydestä. Fannilla on ollut hivenen takapakkia terveyden kanssa, mutta siitä lisää myöhemmin. Pikkumusta on alkanut harmaantua, joka on samalla huolestuttavaa ja hurmaavaa. Frida (aka rakastan-vain-isäntää) on kuorinut itsestään todellisen sydänkäpysen. Se on hirvittävän hellyydenkipeä ja jotenkin niin kovin välittävä. Aivan kuin se olisi antanut anteeksi sen, että se on jäänyt auttamatta aktiivisempien (tai intensiivisempää hoitoa vaativien) karvaeläinten varjoon. Elämä on omalla tavallaan huoletonta, vaikka mitään ruusuilla tanssimista se ei jatkuvasti olekaan. Hyväksytään epätäydellisyys ja annetaan kultareunuksen kukoistaa.

Oman raukeutensa arkeen on tuonut se todellisuus, että olen vihdoin ja viimein virallisesti kasvatustieteen maisteri. Yliopistoura on ainakin toistaseksi (never say never) takanapäin ja suorastaan henkeä pidätellen odotan syksyn ja loppuvuoden tuomia haasteita. Muutoksia titteleihin saatiin silläkin saralla, että eräänä koleana keskiviikkopäivänä, kesäkuun lopussa, juhlistimme 10-vuotispäiväämme avioitumalla Näsijärven rantakalliolla läheisten läsnäollessa. Koirat olivat tietenkin todistamassa tilaisuutta, joka vasten kaikkia odotuksiani oli kertakaikkisen kaunis, intiimi ja sadunomainen. 

Kuva: Tuomas Mikkonen Photography

Pitäkää huolta toisistanne!