Kansallispuiston kauneus

Morjesta pöytään pitkästä aikaa! Käytiin perjantai-lauantaina toteuttamassa eräs idea, joka on kypsynyt meidän molempien mielissä jo hyvän aikaa. Miksei laajentaa retkelyharrastusta syksyisistä erämaavaelluksista helpommin saavutettaviin kohteisiin? Päiväretkiä ollaan heitetty esim. Birgitan polulla, Pyhä-Häkissä ja Siikanevalla, mutta yön yli kestäviä telttaretkiä ei olla harrastettu napapiirin alapuolella sitten lapsuusvuosien. Myöpä siis pakattiin kamat perjantaina ja ajettiin Seitsemisen kansallispuistoon. Oltiin Pakkulakankaan P-paikalla klo 16 ja lähdettiin matkaan. Henkalla oli rinkassa yöpymiskamat, mulla pikkurepussa ruoat. Hienointa tässä oli se, että myös pikkuiset lähtivät matkaan - meksikolaiset elämänsä ensimmäistä kertaa telttaretkellä! 

Perjantai-illan aikana käveltiin puiston luoteisreunasta aina kaakkoisreunaan asti. Matkalla oli muun muassa vanha mylly ja lähde, josta täytettiin vesipullot. Veden saanti onkin eteläisissä kansallispuistoissa vähän haastavampaa kuin pohjoisessa, jossa voi juoda käytännössä mistä vaan vesistöstä. Seitsemisissä on lähteen lisäksi muutama kaivo, jossa vesi on enemmän tai vähemmän kyseenalaista, mutta talousvetenä ihan käypää. Lähdevesi on tietenkin ihan ylivertaista ja meidän poikkeamalla lähteellä oli hieno tuohikauhakin väsyneitä kulkijoita varten.

Leiriydyttiin Kirkas-Soljasen telttapaikalla, joka oli kauniisti pienen niemen kärjessä. Joutsenet lensivät illalla pienelle järvelle, aamulla heräsin kuikkapariskunnan lauluun. Illalla grillattiin (soija)makkaraa ja kärtsättiin vaahtokarkkeja. Ilma oli kirkas, mutta viileähkö. Yöksi oli luvattu aste pakkasta. Koirat oli illan kevyen 13 kilometrin lenkin jälkeen valmiita unten maille, heti iltaruoan jälkeen tietenkin. Ipelle telttailu onkin tuttua hommaa, pienet oli ensikertalaisiksi erinomaisia reissukavereita. Rauhoittuivat illaksi teltaan, tyytyväisinä hautautuivat untuvapussien uumeniin. Kun mekin viimein kääriydyttiin pussien sisään, niin erityisesti Fanni oli loistava lämpöpatteri. Se nukkua posotti mun pussissa aina aamuun asti, jolloin vaihtoi hetkeksi Henkan puolelle. Frida on vähän mukavuudenhaluisempi ja tykkää tutuista ja turvallisista arkirutiineista, jonka vuoksi oli vähän rauhattomampi. Mutta hienosti 9-vuotiaskin selviytyi eräretkestä - mennä kipitti omin jaloin koko reissun. Aamu valkeni jo ennen kuutta, mutta torkahdin vielä hetkeksi. Kirkas-Soljanen ei ollut aamusta kovin kirkas, koko tienoo oli sankan sumun peitossa. Sumu tosin hälveni ennen kun lähdettiin taittamaan matkaa eteenpäin.

Lauantain etappi kulki puiston länsireunaa takaisin autolle. Vajaan 17 km matkalla käytiin ihastelemassa Soljasten suoaluetta, ihmeteltiin majavan patoa, vierailtiin Koveron perinnetilalla täyttämässä vesipullot ja tietenkin pidettiin lounastauko. Lauantaina lokattiin pari geokätköäkin. Pikkukoirat oppi nopeasti, että tauon aikana kannattaa oikeasti levätä eikä nuohota itseään nuotioringissä, sitä ei tiedä kuinka pitkä taivallus on vielä edessä. Oltiin takaisin autolla klo 14 jälkeen. 22 h minivaellus oli ihana irtiotto arjesta. Meille sattui hyvät kelit - muutama raekuuro meni yli lauantaina, mutta suurimman osan ajasta paistoi aurinko. Lauantaina vastaan tuli muutamia retkikuntia, muuten saatiin olla ihan rauhassa puistossa. Muita koiria ei nähty ollenkaan.

Seitseminen oli iloinen yllätys - vaihtelevaa maastoa, paljon mielenkiintoista nähtävää. Suomalaista luontoa kauneimmillaan ja vielä näin lähellä. Erityisen mukavaa matkan taittamisesta tekee se, että muutaman kilometrin välein vaihtuu maisemat nevoista, aarniometsien kautta korpikuusikoksi. Välillä saa hikoilla harjurinteissä, välillä valua fiilistellen pitkin pitkospuita. Jokaiselle jotain. Lähiretkeilyyn pitäisi panostaa entistä enemmän, Suomessa on varmasti lukuisia upeita mestoja, joissa kelpaisi tallustella. Ehkä seuraava reissu sitten Helvetinjärvelle?

Polku uuteen

Pienen päivänsäteen

polun päähän vien.

Käsi tarttuu käteen.

Minä tunnen tien.

Kysymyksinesi

uudeksi teet sen.

Miksi virtaa vesi?

Uiko hyttynen?

Voiko hauki haistaa?

Miksi kaatuu puu?

Saako näitä maistaa?

Lahoaako luu?

Mikä on tuo sieni?

Mikä laulaa noin?

Kysy, taimi pieni!

Vastaan, jos vain voin...

Arja Karkiainen