Kuin viimeistä päivää

Tänään on kesäloman viimeinen päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hiihdin haaremihousuissani ja varvassandaaleissani pitkin puistoja koirien kanssa. On syyskuun viides ja voin sanoa olevani kesälomalla ilman vastaanottavan osapuolen säälivää hymähtelyä. Säiden puolesta olen siis ollut kovin onnekas. Mutta erityisen onnekas olen ollut sen puolesta, että loma on oikeasti tuntunut lomalta. Ihan kun siitä olis ikuisuus, kun olin viimeks töissä. Oon ollut aikamoisen suuruusluokan lorvailija.

Ipen kanssa päästiin pienesti jo arkeen kiinni eilen kun palattiin kaupunkiin ja mentiin kolmen viikon tauon jälkeen treeneihin. Voi mahroton, kuinka onnellinen pieni koira voi olla! Se ihan tärisi onnesta ja jännityksestä. Vedettiin kaks rundia, joista ensimmäinen sujui aivan valtavan hyvin. Lukuunottamatta yhtä kädessä pysymistä, mutta se nyt on vaikeahko Ipelle muutoinkin. Muuten tuntui hirmusen kivalta, jotenkin vaivattomalta. Vähän liian hyvää ollakseen totta, joten toisella rundilla palauduttiin takaisin maan pinnalle. Voi hyvänen aika, kuinka hyvä ja huono voi saman treenin aikana olla! Malttamattomina odotamme lauantaina kisoja. Kertakaikkisen ihanaa päästä taas kisaamaan.

Jäähkälenkillä sattui muuten jotain outoa, kun Ipe aivan yks kaks muuttui haluttomaksi ja rupesi kuolaamaan. Pää painuksissa raahusti eteenpäin ja tuijotti tuon tuosta takaisin päin. Väänsi oikein rautalangasta, että nyt on huono olo, joten palattiin takaisin autolle vähän aiemmin. Limakalvot oli aika kalvakat. Kotiin päästyä söi normaalisti, joi ja pissasi, joten en ollut sen enempää huolissani. Aamulla oli taas oma itsensä. Mitä lie?

Vuoden 2013 kesälomasta jäi päällimmäisenä mieleen se, että ei tehty yhtään mitään ja silti niin paljon. Kuten yksi agi-SERT, yksi poikkivesuroitu vesiputki, Pyhä-Häkki ja hirvikärpäset, jäätelöä - liikaa jäätelö, monta mielenkiintoista geokätköä, ihania ystäviä ja bileitä, mustikkaähkyt, tokotreeniä, rantasaunaa ja tuntitolkulla paljussa lillumista. Oltiin neljän viikon lomasta reippaasti yli puolet Karstulassa ja valveillaoloajasta reippaasti yli puolet pihalla, mutta silti nähtiin (onneksi!) vain yksi käärme. Kolme neljästä koirasta oli jo juossut sen yli siinä vaiheessa kun sen huomasin, mutta selvittiin onnekkaasti ilman osumia. Pikkuruinen oli vasta häävin 15 sentin mittainen, joten olisi varmaan ladannut koko satsin myrkkyään jos niikseen olisi tullut.

Eilen ennen kaupunkiin paluuta käytiin Ipen kanssa heittämässä Norjan reissua odottanut travel bug Vuorijärven kätköön. Ei se ihan jäämerelle asti päässyt, mutta ehkä sillä on ihan hauskaa Karstulassakin.

Antaa syksyn tulla!