ISLA
"Ipe on päässyt 3-vuotiaan fiksuun ikään, mutta kypsymistä odotellaan vielä ainakin parisen vuotta tapahtuvan. Kasvattaja-Eve sanoi aika viisaasti, että ovat siinä mielessä kivassa iässä, että osaavat jo vaikka ja mitä, mutta kuitenkin kaikki mahdollisuudet on vielä avoinna.
Agility ykköslajina tulee olemaan työn alla koko vuoden. Viime vuoden nousu 3-luokkaan oli jotenkin puhdistava etappi meidän uralla ja toivoinkin sen tuovan rentoutta menoon, mutta loppuvuoden kuntoutusjakso sotki vähän suunnitelmia. Nyt ollaan siinä pisteessä, että tuo koira tuntuu aikalailla oudolta ohjata ja hommat on vähän levällään. Päätavoitteena on siis saada kroppa kuntoon ja löytää se yhteinen sävel, joka jossain vaiheissa oli jo hyppysissä. Ja ennen kaikkea saada homma juuri niin rennoksi kuin se viime elo-syyskuussa oli. Osatavotteina on paljon hyppytekniikkaa, ohjaustekniikkaa ja estevarmuutta haastavissakin tilanteissa. Kesän SM-kisat eivät tällä menolla tunnu kovin realistilta, mutta kisoja käydään tammikuussa sen verran, että tunnustellaan jatketaanko kisaamista vielä keväälle.
Tokossa odotellaan sitä kuuluisaa motivaatiota ohjaajalle. Pikkuhiljaa rakennellaan liikkeitä kasaan ja käydään voittaja korkkaamassa (mielellään jo kesällä). Sen lupaan.
Jäljessä pyritään treenaamaan niin paljon kuin aikataulut antaa periksi. Toivottavasti päästäisiin alkuvuodesta treenaamaan jo niin, että voitaisiin käydä jatkokurssi jossain vaiheessa. Jos Ipellä säilyy motivaatio jäljestyksen suhteen, niin kyllä me ihan oikeiksi etsijökoiriksi tähdätään. Se ei ole kuitenkaan vielä tämän tai ens vuoden asia. Hiljaa hyvvää tullee."Ipe on kun hyvä viini, se vaan paranee vanhetessaan! <3 Pian neljävuotias on semmonen ajatuksella toimiva eläin, jonka kanssa arki on kaiken kaikkiaan kovin huoletonta. Tuonne harrastusten saralle ajatukselle toimivuutta ei olla saatu jalostettua, mutta sehän vasta tylsää oliskin jos ei olis yhtään haastetta.
Agilityvuoden huippuhetki sijoittui elokuulle, jolloin pysähdyttiin Oulussa kisailemaan pohjoiseen mennessä. Koska matkalla ei oltu ensisijaisesti agilityn vuoksi, niin omaan tekemiseenkin osasi suhtautua armeliaammin. Tämä näkyi radalla agi-SERTin verran.
Tokosta ei tekisi mieli edes kirjoittaa. Vuosi sitten kaivattua motivaatio etsittiin aina myöhäiseen syksyyn asti, jolloin oltiin pakkoraossa. Tuo viheliäinen "sen lupaan" kaiveli niin pahasti omaatuntoa, että oli pakko ryhdistäytyä. Joulukuun alussa ennätettiin sitten kokeeseen toteamaan, että kaipaamme lisäharjoitusta monella saralla. Tärkeimpänä ehkä koemaista treeniä, sillä kokeessa tarjottimelle lävähti semmosia yllätyksiä (seuruun ääntely, luoksetulo ja kaukot), joita en osannut yhtään odottaa. Noudoista kaksi kolmesta oli odotettavastikin puolitiessään, joten niiden epäonnistuminen ei ollut mikään uutinen. Katsotaan, minkälaisia ukaaseja uskallan kirjoittaa ensi vuoden tavoitteisiin...
Etsijäkoiratoiminta oli tämän vuoden pelastus. Aiemmin epäonnistuneet taajamajäljet söivät omaa motivaatiota niin paljon, että jossain vaiheessa lopahdin koko touhun kanssa. Pieni breikki teki ilmeisesti aika hyvää koirallekin, sillä kesästä asti ajettiin myös hienoja taajamajälkiä. Treenaamiseen tuli uusi kipinä ja se ilme, mikä Ipellä on kun tietää pääsevänsä hommiin, on ihan priceless. Nautin itse suunnattomasti etsintähommista, koska työskennellessä en voi tehdä mitään muuta kuin luottaa koiraani. Tämä harrastus on opettanut ihan hirveästi lukemaan Ipeä ja kasvattanut ymmärrystä niihin todella hienovaraisiin viesteihin, joilla se kertoo asioita.
Etsintävuosi kruunaantui mitä hienoimmalla tavalla, kun päästiin treenaamaan jatkoryhmään, jossa opin aivan älyttömän paljon niin pienessä ajassa. Säännöllisen aktiivinen treenaus ja uusi kouluttaja nosti entisestään hyvän motivaation pilviin ja olin alkutalvesta jo ihan täpinöissäni tästä touhusta. Jatkokurssi päättyi tyytyväisin mielin ja käsky tosietsintöihin kävi aiemmin kun olin uskaltanut odottaa. En malta odottaa, mitä uusi vuosi tuo etsintöjen saralla tullessaan!
Säännöllisten harrastusten ulkopuolella vuoden hienoin juttu oli ehdottomasti elo-syyskuun vaihteessa tehty erävaellus Saariselän Itäkairaan. Ipe on niiin syötävän söpö eräkettu ja valtavan huoleton matkakumppani, että olin pakahtua ylpeydestä joka ikinen päivä kun oltiin reissussa.
FANNI
"Fanni jatkaa säännöllisen epäsäännöllisesti agilityä. Aktivoituminen Ipen hyppytreenien kanssa tietää Fannille enemmän treenejä, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tavoitteena on pitää hauskaa. Jokunen kisa todennäköisesti juostaan ilman minkäänlaisia tulostavotteita. Just for fun.Kesälle toivoisin paikkaa luonnetestiin, joka edelliseltä vuodeltä jäi käymättä. Pikkumusta on arjessa sellanen ruutitynnyri, että kiinnostaisi kovasti nähdä millainen se on testissä."
Fanni-mustangin agitreenien määrä korvattiin laadulla. Silloin tällöin käytiin tykittämässä omaksi iloksi. "Jokunen" kisakin juostiin, nollaprosentti huikea 33%! :D (Onko pakko mainita, että startteja oli vain kolme?) Viimeisin kisastartti otettiin marraskuussa kotiareenalla, jossa Fanni pisteli menemään aika chihuahuamaisen tylysti. Vaan mittään ei sille voida, ettei chihuahuajaloilla yksinkertaisesti pääse ihan niin lujaa kuin muiden minikiitureiden. Mutta voi sitä riemua - niin ohjaajalla kuin koirallakin! Todellista terapia-agilityä. Liikutuksen kyyneleet silmissä juoksin loppusuoraa, kun olin vaan niin tavattoman onnellinen tuosta pienestä menijästä. Se on kertakaikkisen hauska kaveri!
Luonnetestipaikka oli ja meni. Toukokuussa oltiin menossa testiin, kunnes juoksujen jälkeen alkoi ilmaantua epämääräisiä oireita. Ab-kuurien jälkeen todettiin, että kyseessä on kohtutulehdus, joka hoidettiin kiireellisesti sterilisaatiolla. Luennetesti meni siis sivusuuhun sairasloman vuoksi, mutta josko sen kirjaisimme ensi kesälle tavotteisiin. Pääasia, että mustuainen on taas terve ja bonuksena päästiin eroon kohdusta. Juoksuja kun neljän nartun laumassa on tuon tuosta, niin yhdet vähemmän helpottaa jo kummasti.
Fannin vuosi koostui suuresta määrästä päivystystä milloin missäkin (mitä ylempänä sen parempi), myyräjahdista (ks. kuva alla) ja jatkuvasta ruoanvarasteluyrityksistä. Koirassa on energiaa kuin pienessä kylässä ja röyhkeää egoa vaikka muille jakaa. Luojan kiitos, se on vain kolmen kilon kokoinen.
FRIDA
"Frida täyttää parin viikon päästä 7 vuotta ja tavoitteena on viettää taas yksi terve vuosi lisää. Säännöllinen ruokailu, iltajumppa ja hellyys on Fridan salaisuus."
Uskomatonta, että Frida täyttää pian jo 8 vuotta! Se on jo vahvasti keski-ikäinen. Fridalla oli muutama töyssy matkalla tänä vuonna, mutta onneksi ei mitään vakavaa. Yksi hektinen päivystysreissu tehtiin erään epäonnistuneen metsälenkin päätteeksi, josta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Loppusyksystä ilmaantui mystinen hyppäämättömyys, jota selviteltiin selkäkuvauksin. Sieltäkään ei mitään löytynyt ja oireetkin ovat menneet ajan kanssa ohitse - ongelma taisi olla korvien välissä.
Frida on ollut paljon pirteämpi ja leikkisämpi taas tänä vuonna. Vaan yksi asia ei ole mulle vieläkään selvinnyt: Ipen ja Fridan suhde. Islan tultua Fridallahan oli suuria vaikeuksia hyväksyä uutta tulokasta ja Ipe käytti häikäilemättömästi hyväkseen Fridan epävarmuutta. Frida oli pitkiä aikoja Karstulassa, missä sai elää ruhtinaallista elämää ilman lauman sähellystä. Jossain vaiheessa tänä vuonna kiinnitin huomiota siihen, että Isla saattoikin väistää Fridaa jossain tilanteissa. Jos niille laittoi vaikka uunuvuoan lattialle esitiskattavaksi ja Ipe ennätti sinne ensimmäisenä, niin se luovutti sen Fridan ilmaantuessa paikalle. Lelujen kanssa tätä ei koskaan tapahdu, lelutilanteissa Frida väistää. Pääasia lienee kuitenkin se, että nuorimman ja vanhimman yhteiselämä on helpottunut valtavasti ja kumpikaan ei vaikuta stressaantuneelta.
Frida teki tänä vuonna todellisen läpimurron, kun oppia tarjoamaan naksutellessa jotain muutakin kuin maahanmenoa tai etutassuilla huitomista! Avuttomaksi oppinut koira on aika pinttynyt tarjoamisestojensa kanssa, joten tämä uusi "temppu" (pään kääntäminen vasemmalle) oli oikea työvoitto! :D
"Unnalle on vain yksi tavoite: selättää epilepsiakohtaukset. Vakuutusyhtiökin varmaan kiittäis, jos eläinlääkärissä ei tarvitsisi juosta ihan niin tiheään."
Failed. Kohtaukset on ja pysyy. Lääkkeet jätettiin jatkuvan pöllyn vuoksi pois ja kerran niistä ei ollut apua kohtausvälien pidentämiseen tai kohtausten laatuunkaan, niin katsottiin ne tarpeettomiksi. 4. tammikuuta odottaa sterilisaatio, josta toivomme viimeiseen asti apua hormonivaihteluiden aiheuttamiin kohtauksiin. Unna on yksi niistä tyypeistä, jonka kanssa eletään päivä ja viikko kerrallansa.
Kohtausten välillä meillä on hauskaakin hauskempi arkiriemastuttaja, joka keksii vaahtokarkkimielikuvituksessaan aina jotain uutta ja jännittävää. Tänä vuonna se on ollut kaksi kertaa hukassa. Way to go, Kurttu! Agilityt jäävät valitettavasti Unnan osalta tähän vuoteen, sillä viimeisten kahden treenin jälkeen se on saanut 24 tunnin sisään kohtauksen. Liikaa (positiivista) stressiä.
Unnalla on ainutlaatuinen kyky olla hauska vain olemalla olemassa. Se on meidän koirista ainoa, joka kolttosillaankin saa nauramaan. Vaikka se tekis mitä pahuuksia, niin se on vaan hulvattoman hauskaa, koska tuommonen alle kaksi kiloinen raidallinen nisäkäs näyttää pahanteossakin ylisöpöltä. Ja se loputon tarmo ja vankkumaton päättäväisyys on jotain niin liikuttavan ihanaa, että Unna on kyllä todellinen päivänpaiste. Little Miss Sunshine.
Olo on kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti