"You're entirely bonkers"

Mietin eilen, että onkohan Isla masentunut. On niin erikoisen hiljaista ja rauhallista. Se vain nukkuu. Jostain vaatemytyn alta pilkistää sekalainen kasa koipia ja kuuluu uneksiva hengitys... Kunnes muistin, että ainahan se on tuollainen sisällä. Täältä vaan puuttuu ne kolme pientä porsasta, jotka jaksaa meuhkata (ja jotka mahtuu meuhkaamaan!) sisälläkin.

Oikeastaan on jo vähän ikävä pieniä. Etenkin Unnan palloralli on sellainen viihdyke, joka jaksaa ilahduttaa päivästä toiseen. Muutenkin sen päätön touhuilu ja sympaattinen sähläys kuuluu niin olennaisesti meidän arkeen, että ilman sitä on jotenkin tyhjää. Pienillä on kuulemma ollut mukavaa maalla. Skypetettiin eilen Unnan ja Fannin kanssa, vaan eihän siitä mitään tullut kun Fanni luuli äänen kuuluvan pihalta ja halusi portaille tähystämään tiluksia ja Unnan ilmeestä päätellen sen tyytyväinen ajatus oli, että "wow, i hear voices..."

Tosin kyllä Ipeltäkin tuntuu pähkinät läikkyvän kupista, kun se juoksee edelleen kauheeta kyytiä joka ikinen kerta kun tullaan pihalta tarkistamaa, että eihän sen sonninsuteihin ole koskettu. Vasta sen jälkeen se tulee itsehyväisenä myhäillen takaisin eteiseen antamaan valjaita pois päältään. Valjaat, jotka sillä on ollut koko viikon vain nimellisesti niskassa. Yhden (ajatuksella kulkevan) koiran kanssa tuo lenkkeily hoituu aika pitkälti ilman remmejä, vaikka asutaankin suhteellisen lähellä keskustaa. Iltapissalle en ole vaivautunut ottamaan niitä edes mukaan.

Itseasiassa tänään sillä ei ollut hiihtoreissullakaan valjaita päällä kun mentiin Näsijärven jäälle ja noustiin suksille. En viitsinyt valjastaa Ipeä vetojuhdaksi, jottei se ole ihan jumissa sunnuntain kisoissa. Ei tullut sitten ajateltua omaa tukkoisuutta kun vetäsin vajaan kympin lenkin... Ihastelin vielä mennessä omaa timanttista kuntoa, kunnes käänsin sukset takaisin autolle päin ja totesin, että sitä tuli purjehdittua varsin suotuisassa myötätuulessa koko tulomatka. Paluumatkan kilometrit tuntui äkkiä paljon pisemmiltä ja saatto sinne maitohapon poikanen iskea jalkoihin jossain vaiheessa aika huolella.
Vaan on tuo keväthangilla hiihtäminen paikoittain aika hienoa! (Paikoin, jossa kantohanki loppuu kuin seinään ja suksi haukkaa lumen alle sillä seurauksella, että mennään roimasti kumoon, ei-niin-hienoa.) Aurinko ei vain valaise, vaan myös lämmittää jo mukavasti poskia. Koira painaa onnesta mykkyrällä pitkin jäätä ja ketään ei näy missään. Hetkiä, jollon ei käy yhtään kateeksi Barcelonassa olevaa puolisoa tai Uudessa-Seelannissa olevaa pikkusiskoa.