Limp

ZZzzz...

Loman jälkeen tarvitsisi lomalta paluu -loman. Myö oltiin koko keskiviikko ihan vetelää sakkia. Illalla mentiin Ipen kanssa treeneihin ja alkulämmittelylenkillä tuntui, että jalat on ihan lyijyä. Vaikka Ipellä oli takana parin viikon aksatauko, niin silti oli hirveen työn takana puskea itsestä energiaa. Tehtiin Esan koutsaamana rataa, vajaa 30 estettä. Ensin vedettiin kisanomaisesti. Rimat tipahteli siellä täällä, muutoin perus OK. Outi tuumasi meidän vuoron jälkeen, että sun pitäis juosta! Minä yritin puolustella, että kun Ipe tuntuu niin löysältä. No onhan se löysä, jos itse löntystelee!
Toisella ja kolmannella rundilla keskityin sitten hyvään tsemppifiilikseen, tiheään palkkaukseen ja jalkatyöskentelyyn. Ja kas vain, oli mulla eri koira! Rimoja ei tullut enää ollenkaan. (Paitsi yks hassu, jota päin tuo hyppäsi ainakin kolme kertaa peräkkäin.) Vire oli parempi ja tekeminen tuntui taas agilityltä! Niin vaan pitäisi muistaa, etten voi vaatia kauhalla jos annan lusikalla vastavuoroisesti.

ZZZzz....

Tänään oli jo energisempi fiilis, erityisesti sen vuoksi, että Henkka lähti viikonlopuksi Saksaan, joten minä saan syyä ihan just mitä tykkään! Boom! Alkuperäinen suunnitelma oli kaalilaatikko, mutta kaupassa oli niin kämäsiä keräkaaleja, että vaihdoin suoraan plan B:hen ja ostin tarvikkeet suppilovahverorisottoon. Olen sitä paitsi hirvittävä työmyyrä, kun olen yksin kotona. Aamutuimaan sompailin yliopistolle viimeistelemään yhtä esseetä ja  ahkeroinnin jälkeen lähdin Kaupiin lenkille. 

Taivas oli kirkkaansininen, aurinko paistoi, mutta tuuli niin vietävästi, ettei pipo meinannut pysyä päässä. Viiman vuoksi päätin tulla takaisin rannan sijaan metsän kautta, vaikka siellä usein tulee urpoja vastaan. Ja kuinkas ollakaan, törmäsin taas yhteen "mistä näitä koiranomistajia tulee?" -tapaukseen. Minä kun suosiolla väistän aina pöpelikön puolelle kun kapealla metsäpolulla tulee joku vastaan. Kultsu-uroksen omistaja ei kuitenkaan tehnyt elettäkään, että olisi aikomuksissa mennä ohi missään määrin hallitusti, joten jouduin sanomaan hänelle, että voitko ottaa koirasi kiinni ohituksen ajaksi. Uros kävi ärhentelemässä käskyn alla istuvalle Ipelle ja Unna meuhkasi raivosta sylissä. Rouva yrittää sitten käsin paimentaa koiransa ohi, mutta sehän ei tälle herrasmiehelle passannut. Toisessa kädessä nahkahihna ja toiselle kädellä yrittää sivellä koiraansa liikkeelle. Kun hän totesi, ettei saa koiraansa ohi, niin tuumasi, että "jäädään mekin sitten seisomaan tähän." Are you shitting me?! Pyysin ystävällisesti pitämään koiraansa sen verran kiinni, että me sitten päästäisiin tarpomaan vähän kauemmas ja ohi, niin rouva närkästyi ja sanoi, että "tää ei kuule sun koirias syö. Vai onko ne vihasia?" Sanoin, että minä olen vihainen, jos päästät sen meidän iholle. Argh! Mulle ei vaan mene jakeluun, että minkä vuoksi on ihan tuskasen paljon liikaa niitä ihmisiä, jotka ajattelee että heidän koiransa saa huidella ihan kenen tahansa vieraan naamalla. Argh!

Parin minuutin positiivisuussuggestio ja olin taas oma lempeä itseni. Ahkeroin vähän lisää vielä kotona ja ennen koulutusvuoroa kävin Ipen kanssa naapurikentällä treenamassa pikaisesti tokoa. Otin merkin ja kapulan mukaan - totesin, että se teoriassa osaa jo ohjatun. Merkki on sille kiva juttu ja vaikka aniharvoin treenattu, niin mukavasti mielessä. Treenasin ensin namilla suuntia ja sitten kapulan kanssa. Ensin etsi ahneuksissaan lisää herkkuja, mutta sitten löytyi kapulakin. Vaihdista palkka. Jeij! Sisälle tullessa tiesin heti, että kaikki ei ole kunnossa - Unna ei tullut vastaan. Boksista kuuluikin vaimea kitinä. Kohtaus. :| Lääkkeen aloituksen jälkeen saatiin kuitenkin kolmen viikon kohtausväli rikki, joten sinänsä edistystä. Jouduin kiireellä perumaan treenit, koska en voinut jättää sitä yksin kotiin. Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan.

Loppuun vielä iloinen uutinen! Huomenna saa piirtää rastin seinään, olen nimittäin menossa osteopaatille hoidettavaksi. Siis ihan itse, minä - ilman koiraa! En ole ikinä koskaan milloinkaan käynyt edes tavan hierojalla. Tuntuis ihan kauhealta maksaa useampi kymppi jostain väsyneestä hieronnasta. Tuo olkapää on vihoitellut jo niin kauan, että on korkea aika tehdä jotain, äitin sponsoroimana. Enhän minä nyt itse olisi siitä maksanut!

Terveisin hän, joka ajaa koiransa Turkuun ja takaisin muutaman kuukauden välein...