Sirkushuveja

Kotikisat. Hmm...mitä niistä kertoisin? Kaksi positiivista asiaa; meillä Ipellä oli kauhean kivaa ja yksikään rima ei tippunut! Hurraa! Voisin lopettaa tähän ja jäädä siihen uskoon, että menipäs meillä hyvin. Mutta tosiasiassa meille lankesi se yleisön viihdyttäjän rooli.

Lähdin kauheella tsempillä ja hyvällä mielellä kisoihin, mutta edes mun viidakkopoika Mowgli-paita ei pelastanut meitä syöksymästä keskittymisen valtatieltä ulos ja pyörähtämästä kaks kertaa katon kautta ympäri. Sen parin viikon takaisen henkisen valmentautumisluennon innoittamana päätin yrittää keskittymisharjoitusta ennen radalle menoa. Luennolla rakennettiin itselle täydellisen keskittymisen paikka - oikea zen-tila, jossa voin keskittyä vain tässä ja nyt olevaan hetkeen koirani kanssa. Mun zen-tilasta tuli sellanen talvinen järvihorisontti, jossa kirkkaan sininen taivas ja täydeltä terältä paistava aurinko häikäisee jään kanssa yhteistyönä koko muun maailman pois. Kun luennoitsija meni sanomaan jotain jostain kuplasta, niin mulla tuli jostain syystä välittömästi mieleen SE Lady Gagan muna-asu parin vuoden takaa. Ja niinkun kesken keskittymisharjoituksen kuuluu, mietin hetken että onkohan se sovelias vaihtehto istuttaa omaan zen-ympäristöön. What the hell, semisti läpikuultavassa munankuoressa keskellä kirkasta järvenjäätä oli ihanan turvallista ja rauhallista.

Munamaailmaan syventyminen kaipaa vielä harjoitusta, sillä eilisissä kisoissa siitä tuli kyllä täydellinen Lady Gaga -munakas. Ensimmäiselle radalle mennessä tuntui, että koko rata valui mielestä kun hiekka sormien välistä. En muistanut, mitä tapahtui takakaarteen jälkeen ja en kertakaikkisesti saanut enää ajatuksesta kiinni ennen kun oli jo mentävä. Meillä epäedullinen rataprofiili ei auttanut yhtään asiaa. Yleensä mulla ei ole minkään valtakunnan ongelmia muistaa rataa, mutta nyt tää psyykkausjuttu heitti niin härän pyllyä, että koko pakka levisi käsiin ennen kun oltiin päästy edes radalle. Ei hyvä. Ensimmäinen rata on täydellinen esimerkki siitä, miltä agility näyttää kun keskittyminen herpaantuu. (Liekkö se keskittyminenkään olisi meitä pelastanut, kun on 90% radasta auttamattomasti myöhässä...)

Toinen rata tuntui jo paljon mukavammalta ja olin ihan valmis henkiseen taistoon sen kanssa. Profiili oli hauska, tekemistä riitti ja fiilis oli hyvä. Olin erittäin tyytyväinen alun putkikäännökseen ja kepeille heittoon. Kaikki piti olla ihan klaarassa, kunnes kaasu hirtti kiinni ja tultiin rytinällä keinulta alas. Voi paska! Meni pasmat ihan sekaisin (kuten videolta on nähtävissä) ja loppurata sitten jolkoteltiin maaliin. Puomin ja A:n kontaktit oli sentään kelvolliset.

Jatkamme harjoituksia.