Häikäisevä!

Kolme tuntia täydeltä terältä aurinkoa keväthangilla - verraton jälkitreenikeli tänään! Tarkoituksena oli tehdä sekahajutreeni eli sellainen jälki, jossa lähtöhajuna on kahden/useamman eri koiran hajua. Päätettiin kuitenkin, että lähdetään puhtaalla (mutta vanhalla) hajulla, koska haasteita asetti muut seikat tarpeeksi. Vanha haju, pihasta lähtö ja jälki, jonka päältä kulki ristiin rastiin maalikoiran vanhempia jälkiä. Maalissa oli tänään sympaattinen laumanvartija, joka oli vain viiden kuukauden ikäinen urospentu. "Pikkuinen" poika (Ipeäkin isompi) oli tullut alkuvuodesta Suomeen Virosta, jossa se oli kokenut aivan järkyttävän alun elämälleen (kuvitelkaa suljettu vankila, jossa sekalainen lauma koiria selviytyy syömällä toisiaan...) Olosuhteisiin nähdän tämä penneli oli aivan valloittava tyyppi - voi kumpa sille löytyisi se oikea loppuelämän koti.

Neiti Nenä

Pihasta lähdöt on aina haastavia kun ympäristö on täynnä maalikoiran hajuja. Tällä kertaa lähtö ei tuottanut haasteita, vaan Ipe lähti hämmästyttävän hyvin liikkeelle. Matkan varrella tuli oikeastaan vain kaksi turhautumista (ylimmät valkoiset nuolet) ja ne oli paikoissa, jossa olisi ollut leikiten mahdollisuus oikaisuun ilmavainulla (vaihtoehto, jonka Ipe yleensä valitsee). Syystä tai toisesta Ipe kuitenkin aina päätti lähteä seuraamaan ydinjälkeä ja eteni reipasta vauhtia rennosti. Tarkisti pistot tarkasti ja teki muutoinkin erittäin hienolla vireellä töitä. Todennäköisesti tämä ydinjäljen orjallinen jäljestäminen johtui lukuisista muista (vanhemmista) maalikoiran jäljistä, jotka sekotti ehkä sen verran, että varminta oli jäljestää tarkasti ydinjälkeä. Ahneella kun on tunnetusti paskanen loppu, niin ilmavainulla oikominen olisi voinu kolahtaa omaan nilkkaan. On siitä siis jotain hyötyä, ettei Ipe oli niin itsevarma, että rohkenisi lähteä poskettomasti perstuntumalla sinne tänne.

Kolmannen valkoisen nuolen kohdalla se pisti oikein vaihteen silmään ja lähti vetämään kauheeta kyytiä metsän läpi, mutta alle parin liinan mitan jälkeen stoppasi kuin seinään ja päättikin palata jäljelle. Ei tosin jäänyt murehtimaan ollenkaan, vaan pyyhälsi kovaa kyytiä takaisin ydinjäljelle ja jatkoi matkaa.

Vedentaantielle tullessa tuli aluksi täysi stoppi. Kohdassa oli kaksi muuta samaa jälkeä kulkenutta koiraa nostettu autoon ja maalikoira oli laitettu remmiin ja kävelty taluttimessa maaliin. Ipe merkkasi suunnan tarkasti, oikeastaan ilmaisi maalin rautalankaa väntämällä. Jos olisi ollut kyseessä tosietsintä, niin olisin lopettanut ja palkannut siihen ja sanonut omistajille, että maali on luoteessa päin. Maalista (luoteesta) tuuli kevyesti, joten silläkään Ipe ei ehkä halunnut mennä lähemmäs. Ilmaisumatka oli 400 metriä. Pienen tauon jälkeen lähti kuitenkin viemään eteenpäin ja pisteli tietä näköetäisyydelle. Ainoa kohta, jossa mentiin ilmavainulla lyhyen matkaa, jälki oli oikeasti kulkenut metsän kautta pienen lenkin (turkoosi katkoviiva).

Vitsit, että olin tyytyväinen! Ensinnäkin meidän treenit tosietsintöjen aloittamisen jälkeen on olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia, joten oli hieno huomata, että se voi treeneissäkin vetää vielä hienolla vireellä. Erikoista ja erittäin hienoa oli se, että mentiin niin tarkasti ydinjälkeä. Ei nimittäin tyypillisintä Ipeä. Hommassa oli hienoa tekemisen meininkiä ja rennon tarkkaa työskentelyä. Matkaa tuli trackerin mukaan 2,8 km ja kestoa 50 minuuttia. Ipe oli melkein yhtä häikäisevä kuin ilmakin! <3