Yksinkertaisia asioita

Minun ja Ipen villit viikot on sujuneet varsin mainiosti. Tänäkin aamuna oltiin aamulenkillä jo ennen kahdeksaa - syötiin aamupalaa ja luettiin Aamulehteä oikein ajan kanssa. (Tai Ipehän söi aamupalansa tuttuun tapaan noin 37 sekunnissa ja painui sen jälkeen takaisin sänkyyn.) Kiireettömät aamut on ihania! Olen  edelleen aivan ymmälläni ja samalla haltioissani tästä uudesta unirytmistä, joka on vertaansa vailla.

Oon ollut hirvittävän ahkera rästihommien kanssa. Aamupalan jälkeen nakkaan läppärin syliin ja istahdan sohvalle, jolloin Ipe hiippailee makkarista antamaan henkisen tukensa akateemiselle aivotyöskentelylle. Eiliseen mennessä oli tullut kirjoitettu jo toistakymmentä sivua. Mistä ihmeestä johtuu, että voin olla ahkera vain yksin ollessani? Eilen tuli ensimmäisen kerran kunnon writer's block, johon ei auttanut kuin keskipäivän viipyilevä konsultointi Beniltä ja Jerryltä.

 Ipen kanssa ollaan lenkkeilty auringon paisteessa päivä toisensa jälkeen ja nautiskeltu siitä, ettei ole kiire mihinkään. Eilisiin treeneihin lähdettiin jo hyvissä ajoin ja ajettiin Birgitan polun varteen hakemaan lämpöjä päälle. Rauhallinen puolitoista tuntia treenien alle ei ollut yhtään liikaa, yksin ollessaan Ipen lenkkeily on kuitenkin 85 %:sti reipasta ravia.

Treeneissä tehtiin 29 esteen rataa, jota en vetänyt kuin kerran alusta loppuun ehkä noin viiden hyllyn kautta. Loppuaika käytettiin suosiolla ohjausten hiomiseen. Tulin siihen tulokseen, että paras lopputulos syntyi aina yksinkertaisimmilla asioilla. Liika yritys ja snobbailu koitui useimmiten kohtaloksi. Minimaalinen käskytys, rauhallinen rytmitys ja maltillinen ohjaus - niistä se onnistuminen rakentuu. Ja se katse koiraan!
Välillä tulee semmonen hassu tunne, että agilityhän on loppujen lopuksi aika helppoa. Mutta se on myös naurettavan helposti kustu kun teet siitä itselle liian vaikeaa. Kauheen yksinkertaista - teoriassa.