Herkkupäivä

Lauantaihan on perinteisesti karkkipäivä. Meidän kaksijalkaisten keskuudessa melkeen joka päivä on karkkipäivä, joten sen suurempaa mielihyvää en kokenut, kun seremoniallisesti dippasin viimeisen rivin sinistä peanutbutterpurkkiin. Illan lakritsijäätelöstä nautin kyllä erityisellä vakavuudella, sitä voi syödä vain silloin kun Henkka on poissa.

Ipen herkkupäivä alkoi aamulla kello yhdeksän jälkeen kun hypättiin Mapen ja Raidan kyytiin ja ajettiin hallille treenaamaan. Kyllä on ahkera ja aikaansaanut olo kun jo ennen puoltapäivää lauantaina on treenannut koiran! Tehtiin aluksi tekniikkapätkiä. Me treenattiin keppikulmia, jotka on viime aikoina lähtenyt jostain syystä vähän lipsumaan. Avokulma oli tällä kertaa helpompi kun irtoamisen takaa mentävä umpikulma. Lisättiin avokulmaan haastetta laittamalla putken suu keppien taakse, vajaa metrin päähän. Sitten vielä kunnolla vauhtia keppien syöttöön ja avot - putkessahan se oli! Ylläri. Oikeanlaisella rytmityksellä ja tarkalla käskytyksellä se putkihoukutuskin onnistuttiin selättämään. Kontakteilla leluhäiriötä, jotka kesti hyvin. Puomilla eteenirtoamista etupalkalla. Etupalkalla se onkin pala kakkua, mutta ilman etupalkkaa niiiiin nihkee.
Lopuksi ratapätkää, jossa jäin hinkkaamaan kaameesta vauhdista avokulmaan menoa (plus se metrin päässä oleva hämyputki). Hyvin haki oikeaan väliin, mutta jarrujen puuttuessa meno jatkui sinne putkeen yhtä hyvin. Ulkokautta ohjatessa, poispäinkäännöksellä kepeille onnistui yllättävän nätisti, kunhan malttoi taittua kakkosväliin.

Treenien jälkeen kävin kauppareissulla pistäytymässä M&M:ssä, josta hain porukalle sonninsuteja. Unnan purukalusto ei kyllä moisia suteja tuhoa, joten se sai kuivattuja kanafileitä, jotka sitten yht'äkkiä olikin kaikkien mielestä parempia kuin ne harvinaiset sutiherkut. Kohtaloihinsa tyytymisen jälkeen Frida lähti heti munimaan omaansa petiin ja jätti Fannin ja Ipen pelaamaan vaihtopeliä. Se on kyllä merkillistä, miten aina sen toisen herkku on parempi. Kauhee kyttäys päällä ja lennosta käydään vaihtamassa toisen herkulle. Tosin Fannilla lienee tässä semmoinen ahmattimainen taka-ajatus, että Ipen valmiiksi pehmeäksi pureskeltu herkku on nopeampi työstää omilla pikkuhampailla.

Unna sai sitten toisen kohtauksen vielä eilen aamulla. Se oli onneksi aika lyhyt ja lievempi kuin ennen. Ilmeisesti lääkkeillä on jotain vaikutusta kuitenkin ollut. Sain onneksi yhteyden meidän eläinlääkäriin, jonka ohjeesta nostettiin annostus 1½-kertaiseksi. Peruin sitten illaksi kaavaillun luentoreissun Vantaalle, sillä koirat olisi joutuneet olemaan pitkän illan keskenään. 

Sen verran olivat yksin kotona, että pistäydyin Tampereen Selkäkeskuksella tämän olkapääni kanssa. Olipa melkonen kokemus! Fyssari/osteopaatti ei oikein arvostanut, kun kuuli että en ole koskaan ollut hoidettavana missään, vaikka harrastuskoiraani hoidatan säännöllisesti. Sen kipeän olkapään lisäksi oli kuulemma lukkoa jos jonkinmoista. Verraton fiilis, kun se rysäytteli rankaa auki sieltä täältä, parhaimmillaan naksui varmaan kolme neljä eri nikamaa. Ja mikä euforia siitä seurasi! Vaikka olin makuullaan, niin verta humahti päähän semmosella paineella, että tunsin pyörtyväni. Sormen- ja varpaanpäissä asti kutitteli. Halleluja - tältä se tuntuu kun veri kulkee normaalisti päähän! Oon varma, että kasvoin ainakin neljä senttiä pituutta ja kehkojen tilavuus kaksinkertaistui. Iltalenkillä hämmästelin, että hitsi vieköön, kääntyykö mun pää oikeesti näin paljon ja helposti. Wow. 

(Sen kipeän olkapään käsittely olikin ihan eri luku. Oon vakuuttunut, että johtavat terroristijärjestöt hakee kidutuskoulutuksensa tältä tyypiltä.)