Grüss Gott!

Aamupalalla Nutellaa sämpylän päälle, kadun kulmasta (jos toisestakin) sokerihuurrettuja brezeleitä, ehkä iltapalaksi to-die-for-käsekücheä? Miten voi olla mahdollista, ettei saksalaiset oo lihavia? Tai humalassa niinku suomlaiset? Ja koiratkin kulkee miljoonakaupungin ydinkeskustassa irti omistajiensa perässä. *pitkä ja kateellinen huokaus*

HD-kokoisena: http://coldplay.com/uploads/20120912MunichLarge2.jpg

Münchenin taivallus otti paikkansa ensisijaisesti siitä syystä, että oli aika lähteä katsomaan taas Coldplaytä. Järjestyksessään viides Coldplay-reissu rantautui jo toistamiseen Saksaan, mutta mikäs sinne reissatessa kun siellä on oheiskivana kaikkea herkullista ja halpaa. Etelä-Saksa on varsin tuntematonta seutua, mutta siellä Alppien juurella taitaa kasvaa maasta riippumatta aika rentoa porukkaa, niin kovin ystävällisiä olivat, aivan kuin itävaltalaisetkin. Etelä-Saksan murrekin oli varsin kaunista korvalle ja hämmästyksekseni totesin, että osaan saksaa huomattavasti paremmin kuin esim. ruotsia. Ruotissa ruotsin puhuminen on aina tervan juontia, mutta Saksassa taas oikein innosta puhkuen odottaa, että pääsee kommunikoimaan ja yrittää viimeiseen asti pärjätä saksalla. Sehr toll!

Keskiviikkoiltaisen ja erittäin sateisen keikan jälkeen oli muutama päivä aikaa tankata sokeria koneeseen ja kävellä ympäri kaupunkia. Münchenin Olympiasatadionilla (jossa se Virénin Lassekin vähän kompuroi...) oli tosiaan melekosen kosteat olosuhteet soitella kitaraa, mutta pääesiintyjä selviytyi tästäkin haasteesta ammattitaidolla. Olipa onni, että otettiin stadikan edestä ilmaiseksi tarjotut sadeviitat, vaikka goretakki olikin päällä. Kuvaaminen jäi vesisateen vuoksi lähes olemattomaksi, Henkan puhelimesta löytyy videopätkää jonkun verran. Keikka oli sateesta huolimatta erinomainen. In front of stage -liput takasi mukavan intensiivisen kokemuksen, märkänä istuminen ja bändin näkeminen kärpäsen paskan kokoisena olis voinu vesittää illan pahemmin.

Jos joku miettii, kulkeeko Münchenin yleisissä paljon lipuntarkastajia,
niin meidän kokemuksen mukaan ei.
 Pummilla olisi päässyt oikein nätisti, mutta ei kai me nyt sellasta tehtäis :D

Koirakulttuuri. Siis hyvä tavaton, kuinka paljon Suomella olis opittavaa Keski- ja Etelä-Euroopasta! Siellä kun ei ole ongelma eikä mikään, että koirat kulkevat mukana kaikkialla. Pienet, isot, rotukoirat ja mixit. Kaikenlaista näkyi - yllättävää, kuinka paljon kaupungissa oli metsästyskoirarotuja. Jokunen kirjoitus aikaisemmin kun tulin maininneeksi ne weimarit, niin siellä niitä oli! Ja unkarinvizsloja, toinen lempparini! <3 Ei ollut ollenkaan tavatonta, että koirat kulkivat ilman remmiä kaupungin sykkeessä. Siinä se saattoi seistä ruokakaupan oven edessä ja odotella omistajaansa sieltä harvasta paikasta, johon koirat eivät olleet tervetulleita. 

Koiria oli paljon jopa eläintarhassa (tosin kaikki kytkettyinä), jossa me käytiin kaikkien odotusten ja etiikan lakien vastaisesti. Oon viimeksi käynyt eläintarhassa ehkä kymmenen vuotta sitten. Korkeasaaressa, josta muistan ne väsyneet eläimet. Päätin elää reunalla ja tehdä jotain normaalista poikkeavaa, antamalla mahdollisuuden maailman ensimmäiselle geo-zoolle, joka Münchenissä on ollut jo rapiat sata vuotta. Myönnettäköön heti kättelyyn, ettei kokemus ollut ihan niin herttainen kun nettisivut voisivat antaa ymmärtää, mutta tulipahan käytyä. Joukkoon mahtui mukavasti positiivisia yllätyksiäkin, joten mikään täydellinen ranteet auki -kokemus tämä ei kuitenkaan ollut.

Heti alkuun päästiin lähikontaktiin vuohien kanssa, jotka tykkäs rapsuttelusta ja hengailivat ruoka-automaatilla kuin Pavlovin koirat. Yks utelias tyyppi tuli nuolemaan mun kättä samalla kun rapsuttelin tätä kuvassa näkyvää toteemieläintä ja hetken jälkeen se yrittikin jo maistaa mun kyynerpäätä. Varsin kouriintuntuva aloitus eläintarhakierrokselle. Bitte, hier können Sie tulla vuohen puremaksi. -Schönen Dank!

Eläintarha oli jaettu maanosittain ja suurimmalla osalla tyypeistä oli varsin hulppeat läänit. Sademetsärakennukset oli aika jännittäviä, kun siellä oli kuuman kosteaa ja papukaijat, lepakot ja muut aviaattorit asusteli siellä "vapaina". Eivät toki päässet lähtemään mihinkään kauas, mutta saattoivat yllättää syöksylennoillaan jostain puskan takaa. Laiskiaispariskuntakin eli tällaisessa talossa, jossa ne tosiaan käyskenteli omaa tahtiaan. Kuvassa ohikiitävä yksilö kapusi siitä päidemme päältä kohti katon rajaan asennettua riippusänkyä. Seinässä oli ystävällinen ohjelappu: Bitte, ethän koske laiskiaiseen.

"Sademetsässä" vilisti vapaana myös pieniä liskoja

Meidän ehdoton lemppari (sarvikuonon lisäksi) oli kirahvi. Siellä oli kaksi pitkäkaulaa, jotka söi puihin asennetuista heinäkoreista ja hengaili riikinkukkojen kanssa. Mulla on nyt missio: nähdä kirahvi luonnossa. Erinäisiä eläimiä on tullut nähtyä luonnossa, kuten Intiassa elefantit ja tiikeri sekä Uudessa-Seelannissa pingviinejä, joten niiden kohtaaminen ei ollut niin sykähdyttävää. Voi pojat, että haluan päästä näkemään tuommosen hujopin jossain savannilla!

Surullisimmat treffit löyty apina-alueelta, jossa sai kunnon reality-checkin varsin rivakasti kun tuumaili hetken niiden kädellisten touhuja. Erityisesti niiden, jotka ovat jo hämmentävän lähellä ihmistä. Pienemmät ja eläimellisemmät apinalajit tuntu olevan vaan kauheen fiiliksissään siitä yhteisöstä, jossa elivät ja sukivat toisiaan. Aika viriilejä tyyppejä ne pikkuapinat! Mutta sitten nää isommat ja älykkäämmät, jotka mm. Hannoverissa vasta hiljattain päättivät rakentaa tikkaat ja kiivetä aitauksesta ulos, olivat melko masentavan näköisiä. Nuorimmat apinat oli selvästi leikkisämpiä ja ilon kautta kulkevia veitikoita, jotka keksi milloin mitäkin jekkua. Mutta kyynel kostutti silmäkulmaa, kun seurattiin tovi orankien elämää, joista varsin provosoivasti käyttäytyi kuvassa oleva vanhus. Se tuli istumaan lasin taakse nenä kiinni lasiin ja katseli kulmiensa alta lasin takana tuijottavia ihmisiä. Siirryttiin sisätilojen puolelle, johon se tuli perässä ja taas lasin taakse mielensäpahoittaja-ilmeen kanssa. No kyllä minä ainakin mieleni pahoitin. Surullisinta niissä oli se, että niiden silmistä näki niin huutomerkeillä varustettuna olevan viestin siitä, että ne taitaa ymmärtää paaaaaljon enemmän kuin me oletetaankaan...

Illalla nukkumaan mennessä mietin, mitä eläintarhassa tapahtuu öisin? Onko niillä jotkut hirveet reivit kun kukaan ei oo kattomassa? Hautooko ne sotasuunnitelmaa vallankumauksen varalta? Vai onko ne vaan yksinkertaisesti menettäny jo kaiken toivon? Jos joskus siunaantuu jälkipolvea, niin pitäiskö niitä oikeesti viedä tommoseen paikkaan? Voiko eläintarhan ideologiaa selittää millään tavalla, jotta voisin edes hitusen oikeuttaa käyntiäni siellä? Oli miten oli, niin ehkä keskityn seuraavalla kaupunkimatkallani kuitenkin enemmän niihin leipomoihin...