Niin mitä sanoit syönees?

"Klementiiniä, omenaa, kurkkua, salaattia, päärynää, ananasta, luumua, nektariinia...", tuumii Unna. Tuo pieni ja raidallinen nisäkäs on aikamoinen kulinaristi. Viimeisimpänä superherkkuna se on keksinyt nyt klementiinit. Tiiätkö sen ilmeen kasvoillasi, kun tarjoat koiralle jotain muka herkullista ja se pentele hyppääkin kun pieni piraja kiinni syöttiin ja jää silmät kiiluen vielä odottamaan lisää? Unnaan uppoo kaikenlainen. Kaikki paitsi makea - mikä on hampaiden kannalta tietenkin hieno asia.

Tohtori Sykerön avaruussukkula on tulessa

Tultiin pyhiä viettämään maalle. Pihalla on just semmonen Walking Dead -ilma. Loputon tihkusade ja sumua niin, ettei rannassa erota horisonttia. Ipen mielestä on kauhean kivaa kun voi olla koko ajan pihalla kuraisena ja märkänä. Pienten mielestä ei. 

Sattumalta unohdin kertoa, etteivät ne pysy pinnalla?
Uusi Suometar -lehdestä vuodelta 1918 - vintin aarteita.

Sattumalta olemme treenanneet tunnaria ja ruutua. Ruudun kanssa tuli todellinen epic fail, kun kaivoin kaapista frisbeen eli lätyn, joka on Ipelle kaikki kaikessa. Tiiätte varmaan miten (paimen)koira juoksee kun lätty on lähdössä lentoon? No sillä komeella banaanilla samalla taaksepäin katsoa. Vaikka en ollut kerennyt edes heittää koko lättyä vielä kertaakaan ja otettiin kylmiltään ruutuun lähetys, niin hirveen hienosti se kaarratti sinne vasemmassa reunasta sisään. Taitavasti haki heti suorilta oikean paikan, mutta sivuoven käyttö ei ollut kauheen ilahduttava asia. Toinen yritys ja taas vasemmasta laidasta sisään. Prkl. En saanut korjattua sitä mitenkään muuten kun viemällä lätyn ruutuun ja sille lähetys. Note to self: Suoraa juoksemista sisältävissä toiminnoissa ei voi käyttää frisbeetä. 

Tunnarilla iso keko hajustamattomia ja oman semipiilotusta noin 20-10 sentin etäisyydelle kasasta. Eilen teki kolme erinomaista vauhtitunnaria. Korkeella vireellä lähetys ja silti pysyy hyvin nenämoodissa. Noston (ja noin metrin parin palautuksen) jälkeen kehu ja palkka. Tänään tuli sitten takapakkia kun levitin kasaa niin, ettei yksikään kapula koskenut toisiinsa. Ipe katseli vieressä ja ilmeisesti tämä visuaalinen kokemus siitä, että minä sorkin kasaa (pihdeillä) oli merkki siitä, että ne on kaikki omia. Lähetyksestä syöksyi sinne, piteli kahta kolmea jo vuoroin suussaan kun hoksasi, ettei tässä nyt kaikki ihan täsmännyt. Nenä päälle ja oman toi lopulta. Voi kettu! Toinen toisto niin, että Ipe ei ollut näkemässä kun vein oman ja silloin teki ihan ok. Palkkasin siitä ja jätettiin se tältä päivää nyt siihen. Katsotaan, mitä se on huomenna keksinyt...

Rita täyttää kolmen kuukauden päästä 15 vuotta. Se on aika pitkä ikä tuon kokoiselle koiralle. Takajalat on kesästä menneen jo paljon huonompaan kuntoon, laukka on ollut kamalaa, mutta nyt myös ravi on aika köpöä. (Käynti ei kuulu tämän münsterin liikekirjoon edelleenkään.) Muorilla on lopun alkua nähtävissä. Vääjäämätön totuus. Ei se mikään hyshys-asia ole ollut missään vaiheesa, mutta kyllä se kova päätös tulee olemaan. Koiravanhusten kanssa ei vaan haluaisi käyttää sanontaa "parempi myöhään kun ei milloinkaan". Parempi aiemmin kuin myöhemmin, imo. Mutta miten ihmeessä?

Jos nyt kuitenkin keskitytään elämään päivä kerrallaan?

Ps. Walking Dead -ilmalla ei kuvata järkkärillä. Walking Dead -ilmalla käytetään Instagrammia. Suttuisia kuvia suttuisena vuodenaikana.