Misty Meadow's Moody Blues 22.12.2004 - 13.5.2013
Viime vuosina on moni hieno koira koira lähtenyt ajasta ikuisuuteen, mutta Neron poismeno koskettaa erityisen paljon. Tämä komea runosielu nimittäin asusteli meillä hetken aikaa viitisen vuotta sitten. Mulla on tunnetusti kompleksinen suhde uroskoiriin, mutta tämä herra sulatti aikanaan mun sydämen niin totaalisesti, että sattumien summasta se löysi tiensä Tampereelle eräänä talvena.
Nerossa oli jotain sellaista tyyneyttä ja rauhaa, jota harvassa chihuahuassa enää tänä päivänä näkee. Lungi kaveri, joka ei stressannut pienistä - sopeutuvainen sopuli. Karstulassakin mies oli kuin omassa kotonaan, tyynen rauhallinen, hra Ystävällisyys. Vaikka ulkonäöllisesti Fanni ja Nero olivat selvästi samasta puusta veistetty, niin Neron omintakainen tyyli pitää korvia pään jatkeena oli äärettömän sympaattista. Pieni norppa. Isänsä kaihomielisen katseen näen joskus Fannissakin kun nti Tulitappura on oikein väsynyt tai onnellisen raukea.
Vaikka viime tapaamisestamme on vierähtänyt jo vuosia, niin muistan edelleen miltä Nero tuoksui - miehekkäältä Fannilta. Sen turkkikin oli jämäkämpi - samettisen sininen. Salaa joskus haaveilin, että sitten kun muutamme isompiin tiloihin, niin anelisin Neroa taas kyläilemään tyttöjen luo. Sydämeen jäi pieni ja sininen aukko.
Kun omena ei kaus puusta putoa. Rakastan alla olevaa kuvaa aivan älyttömästi. Tiedättehän sellaiset kuvat, jotka teknisesti eivät ole moitteettomia, mutta sisällöltään jotain henkilökohtaisesti tärkeää ja kaunista? Siinä ne päivystivät molemmat vieretysten, Nerollakin korvat pystyssä.
Kiitos, sinä ihana pieni mies. <3
Lämmin osanottomme Oulunsaloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti