Etsintä #5 ja kohduton arkeen paluu

Tuntuu, että joulusta on jo kuukausi. Aikakäsitys on heittänyt ihan häränpyllyä kun lorvii melkein kaksi viikkoa täydellisesti laiskotellen. Parhaimmillaan joululomalla taisi olla sellainenkin päivä, jolloin nukuin kolmet(!) päivätorkut. Arkisen elämän aloittaminen on tuntunut tah-me-al-ta. Ollaan oltu vasta kaksi kokonaista päivää kaupungissa, mutta silti tuntuu että siitä on ikuisuus.

Tultiin kaupunkiin jo keskiviikkoiltana, koska tuli yksi etsintäkeikka. Tehtiin meidän ihkaensimmäinen soolokeikka eli ilman tarkistavaa koiraa ja ilman tukihenkilöitä. Hauskaa oli ja Ipe selviytyi oikein hienosti hommasta. Yhtä uudenvuoden karkuria (nuori uros) etsittiin kaupungissa ja saatiin varsin hyvää treeniä siitä, että kuinka jäljestäminen onnistuu kun keskeytyksiä tulee tuon tuosta. Pihan tarkistuksen jälkeen kun Ipe lähti matkaan, niin eikö meidän menosuunnassa ammuttu raketti. Paniikkikorvat luimuun ja nelivetoa vastakkaiseen suuntaan. Helevetin hienoa. Onneksi pommeja oli vain yksi, koska yhdestä tuo palautuu vielä ihan mukavasti. Otin sen hellän tiukkaan haliin ja rauhoittelin silitelleen. Nopeasti palautui, heitettiin yläfemmat ja jatkettiin etsintöjä. 

Vilkasliikenteisen tien ylitys oli taas yksi stopin paikka, kun ne karkulaiset ei kumma kyllä käytä suojatietä, niin jälki kulkee usein vähän vaarallisissa ylityskohdissa. Toisaalta nuo pysähdyksen paikat on ihan hyödyllisiä varmistuksia, kun odotellessa Ipe hakee aina voimakkaasti ilmavainulla jäljen kulkusuuntaa. Tien yli päästessä tuli vastaan portti. Aidattu tehdasalue. Soitto vastaanottoon, että oisko ystävällisesti päästy jäljestämään teidän tehtaan pihaan, jäljestävä koirani on sitä mieltä, että etsittävä on kulkenut porttien sisäpuolella. Odoteltiin noin 10 minuuttia, Ipe piippasi malttamattomana koko ajan ja ilmavainusi aidan sisäpuolelle. Päästiin sisään ja omistajan lisäksi saatiin peesaajiksi kaksi tehtaan työntekijää. Hiukan hämäs Ipeä kun tultiin porttien sisäpuolelle ja siinä suhas rekkaa edestakaisin ja tämä ylimääräinen saattue hengitti niskaan. Kannustin jatkamaan ja nopeasti pääsikin taas homman päähän kiinni. Suoraan pihan poikki sivuaidalle, yritti vielä epätoivoisesti aidan ali, mutta ei toivoakaan että olisi mahtunut - saati, että minä olisin voinut seurata perässä! Pieni karkuri siitä kyllä oli mahtunut. Tehdasvakoilu jäi lyhyeksi, kun päästivät takaisin aitojen ulkopuolelle ja jatkettiin etsintää kohti rantaa. 

Rantaan tullessa tuli puhelu järven toiselta puolen, että täällä olisi yksi pieni karkuri otettu kiinni. Kuvan perusteella se oli meidän etsimämme koira! Suunta oli siis oikea, mutta jäljestyi loppui lyhyeen. Vähän harmitti, ettei keretty pidemmälle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä olisiko lähtenyt viemään jään yli tai ilmaissut jään yli vastarannalle. 

Hienoa oli kuitenkin huomata, että Ipe lähtee jäljelle, vaikka tässäkin tapauksessa se oli 10 km+ pitkä. Toiseksi olin suunnattoman iloinen Ipen hienosta työmotivaatiosta, vaikka keskeytyksiä oli tuon tuosta ja kaiken hyvän lisäksi sillä on juuri juoksuaika meneillään. Normilenkeillä sen nenä vie ärsyttävyyteen asti juoksujen aikaan, mutta hommissa nenä pysyi hienosti kurissa ja oli kiinnostunut vain etsittävästä. Pusu Ipelle! 

Pusuja ansaitsee myös muuan Kuukkurainen, joka 1,8 kilon elopainostaan luovutti kohdun verran pois eilen. Sterilisaatio meni hyvin ja potilas sai kehuja kiltteydestään. Kohtu oli kuulemma isohko ja hyytelömäinen, joten mahdollisuus kohtutulehdukseen olisi ollut kuulemma iso. Eli sikälikin sattui hyvään saumaan. Epilepsian hoitona toimenpide kuitenkin suoritettiin ja vakuutusyhtiökin oli myötämielinen laskun keventämisessä. Nyt vaan jäädään odottamaan, että millaisia vaikutuksia kohdunpoisto tuo tullessaan.
Eilinen päivä meni nukkuessa, yötä vasten annoin Metacamia, jotta saatiin nukuttua koko yö. Kovin kipuiselta se ei ole missään vaiheessa vaikuttanut, varoo esim. ravistelua vähemmän kun Fanni aikanaan saman toimenpiteen jälkeen. Haava on vielä lapun peitossa ja se poistetaan parin päivän sisään. Toivottavasti toipuminen sujuu huolettomasti ja saadaan minikoirasta pian eloisa oma itsensä.

Ps. Tänään lenkillä paistoi aurinko. Ihan kuin ensimmäinen lupaus keväästä. <3