Turnausväsymys

Lasken päiviä ja kohta tunteja siihen kun päästään lähtemään sunnuntai-iltana Keski-Suomeen joulun viettoon. Tämä syksy ja "talvi" on ollut kaikessa epäonnessaan melkosen kuluttava ja se alkaa ihan todenteolla tuntua stressinhallintakyvyssä. Perusteellinen työrupeama ennen joululomaa kiristää entisestään hermoja, mutta toisaalta taas vie ajatukset pois (edes hetkeksi) niistä ikävistä asioista. Pakko tehdä viimeistään välipäivinä jonkinlainen recap tästä vuodesta, ettei tämä vuosi jäisi muistin historiaan ihan sumuisen mustana. Mahtuihin siihen nimittäin überhienojakin juttuja.

Isla kävi viime perjantaina ortopedillä ontumisen vuoksi, kuvattiin varmuuden vuoksi etupää. Aurinko paistoi risukasaan kun selvisi, että se on (edelleen) ihan priimaa kriittisiltä osiltaan. Olan seutu ja  kyynärät oikein siistit. Yllättävänä sivulöydöksenä selvisi molempien etutassujen ulko- ja sisävarpaiden sivusiteiden kalkkeumamuutokset. Lääkäri jo ennen kuvausta tunnusteli varpaista paksuuntumaa ja syy kävi selväksi. Tosin nämä vammat oli kuulemma jo vanhoja peruja ja muutokset pieniä sekä siistejä eli eivät olisi syy ontumiseen. Rauhoitettuna oikean lavan lihaksisto oli selvästi rutiseva ja kiinnikkeinen. Eli lihasvamma. Rimadyliä vähän ja sitten vaan lepoa. Ravilenkkiä, treenikieltoa. 

Ipen perjantaikänni

Fannin agilitytreenaus siis jatkuu, kun Ipe on sivussa. Eilen pidettiin tyttöjen kanssa omatoimitreenit ja rakennettiin yksi herkullisen näköinen Elinan treeneistä. Makseille se ei ollutkaan ihan pala kakkua, vauhdit nousi aika hurjiksi ja jarrut oli epäkunnossa. Extraminin kanssa rata tiesi tuskasta spurttailua kun joka paikkaan oli vietävä ja sitten taas juostava miljoonaa seuraavaan päähän kenttää. Chihuagility on kyllä äärimmäistä maitohappotreeniä. Phew. Fannilla oli kuitenkin aika mukava meno, kieltoja se ottaa edelleen hirmu herkästi, mutta jotenkin se oli ponnekkaampi kuin viime viikolla. Ja onhan se superliikkis kun se oikein pistää hanaa jonnekin putkeen ja suupielet korvissa päästää menemään. 

Unna Kuukkurainen kävi maanantaina kontrollissa. Lypsettiin taas tippa kerrallaan verta ja saatiin asiaankuuluvat kamppailusiteet. Haava on todella siisti, vatsa toimii ja mattojen nuoleminen jatkuu. Kuorrutteen tälle stressaamiselle on tuonut tuo jatkuva nuoleminen, jota ei saa lopetettua hyvällä eikä pahalla. Epäilen sen olevan kytköksissä barbivettiin, joka joko nostaa viretilaa ja  tekee viripäästä ensitä viripäisemmän tai sitten on liitoksissa ruokahalun lisääntymiseen, kuten lääkäri arveli. Nälän tunteen sammuttamista. Ruoka on tosiaan ainoa asia, millä sen saa keskeytettyä. Ahdistaa ihan suunnattomasti katsoa kun toinen kaivaa omaa kuoppaansa. Luulen, että alkuvuodesta aletaan jättää epilepsialääkitystä pois ja katsotaan helpottaako se nuolemiseen ja vaikuttaako se kuinka kohtauksiin. Jos tilanne muuttuu kestämättömäksi, niin sitten alkaa olemaan vaihtoehdot vähissä.
Haiman pikatesti sen sijaan näytti taas normaalia eli sen poikkeavuus johtui suolitukoksesta. Pieni haimavaiva tästä nyt oliskin vielä puuttunut...

Huokaus. Laura on nyt vähän väsynyt.