Joulu tuli ja meni. Syötiin ihan hitosti, nukuttiin päikkäreitä ja katottiin leffoja toisensa perään. Iltaisin pelattiin korttia ja saunottiin. Ulkoiltiin minimaalisen mukavuudenhaluisesti, koska tiet on peilijäässä ja jäällä on senttitolkulla vettä.
Rauhallisen joutilas tunnelma sopi Unnankin agendaan, sillä minitiikeri kehitti itsellensä kunnon vatsapöpön. Maha alkoi reistailemaan jo viime viikolla kun ruoka vaihtui Spesificin munariisiin ja samaan aikaan ab-kuuri loppui. Eli vaikea sanoa, oliko jommalla kummalla tai molemmilla yhdessä vaikutusta mahakatastrofiin. Ripuli vaikutti ensin ohimenevältä, enkä ollut asiasta erityisen huolissani, kunnes joulupyhien aikaan homma levis ikään kuin reisille ja juostiin pihalla muutaman tunnin välein veriripuloivan koiran kanssa. Riisivelliä, attapektiä ja nutriplussaa onkin kulunut mukavasti. Tänään soitto Hakametsään, josta soittivat puhelinreseptin jollekin suolistoantibiootille, jota saa vain yliopiston apteekeista. Meillähän se lähin on 100 km päässä. Nice. Pieni järjestelysäätö Jyväskylän päähän ja huomenna saadaan linja-autokyydillä lääkkeet Karstulaan.
Oi ja voi. Mitähän pahaa tuo Kuukkurainen on entisessä elämässään tehnyt?
Toinen harmaa hius on ollut tuo Ipen lihasvamma, joka vaivaa jonkin verran edelleen. Huomaan, että ei kaikissa käänteissään varaa samalla tavalla oikealle etuselle. Puujalkaisuus ilmenee erityisesti levon jälkeen. Vauhtiin päästessään on mukavan elastinen ja ei tunnu kamalasti varovan touhujaan, joten lelujen heittelyä jne. on rajoitettu. Ulkoilun jälkeen saa aina botin niskaan vähintään muutamaksi tunniksi. Ihanan mukavasti tuo pörrö on on kestänyt tämän pysähtyneisyyden. En tiedä miksi, mutta agility tuntuu hirveen kaukaiselta ajatukselta juuri nyt.
Vuodella kolmetoista on vielä neljä päivää aikaa näyttää todellinen luonteensa. Jos niikseen on, niin näyttäköön nyt sitten niin paljon persettä kun lystää, jos vaan uusi vuosi toisi tullessa vähän onnekkaampia käänteitä. Parempia aikoja odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti