Montako elämää Kuukkuralla on?

Aamuisen kuvan perusteella meille ohjeistettiin saapua klo 14 leikkaukseen. Varjoainetta edelleen mahalaukussa. Tultiin kotiin ja pidettiin Unnaa hyvänä. Nukuttiin yhdessä päikkärit ja herätessä tuijoteltiin toinen toisiamme pitkän aikaa. Aurinkokin paistoi kauniisti. Se on menoa nyt. Henkeä ahdisti, vatsaa väänti ja kyyneleet tulvahti poskille tuon tuosta. Onkohan tämä viimeinen kerta kun nukutaan kylki kyljessä? Tai viimeinen kerta kun Fanni pesee Unnan naamaa? Viimeinen se ja tämä.

Lähteissä sidoin kaulaliinasta kantoliinan ja pistin Unnan kenguruhoitoon. Eteisessä ryöppysi vielä oksennus, edes vesi ei pysynyt enää sisällä. Ennen kun asteltiin klinikalle, niin ihasteltiin hetken aikaa sinistä taivasta ja kaunista auringonpaistetta. Lääkärissä Unna rauhoitettiin pidemmittä puheitta ja vietiin valmistautumaan leikkaukseen. Teroitettiin vielä lääkärille ja hoitajalle, että jos sieltä löytyy jotain muuta kuin vierasesine, niin sitten harkitaan nukuttamista. 

Jäätiin odottamaan käytävälle ja kulutettiin hiljaa aikaa. Piinaavaa istua ja tuijottaa kelloa. Liki tunnin päästä lääkäri (ei leikkaava) tuli kertoamaan, että suolesta löytyi pitkästi karvavyyhtiä! Mahassa oli liki pingispallon kokoinen huopapallo!  Mahalaukku on erikoisen suuri ja veltto, joten siitä otettiin koepala. Poikkeavuus voi kuulemma johtua myös tukoksesta. Ihmeellinen epäuskon tunne iski - siis meidän hyvästelemä pienikö kärsi "vain" suolitukoksesta ja toipuu ennalleen?! 

Illalla kun hain Unna kotiin yöksi, niin näin sen karvamäärän. Ihan kun se olisi niellyt juuttinarusta tehdyn narupallon! Sillähän on "sukurasitteena" valtava innostus pestä kavereita. Mutta kun Unnan kohdalla se ei jää siihen viattomaan naamapesuun vaan se saattaa nuolla Fanniakin kauttaaltaan tunti tolkulla. Fannia joskus oikein raivostuttaa kun olisi kiva nukkua päiväunia ja toinen vaan nuolee. Kaikki se karvamäärä ei kuitenkaan ole missään nimessä tästä johtuvaa, vaan viimeisen vuoden aikana Unna on saanut "siivouskohtauksia" ja se saattaa nuolla mattoa samalla antaumuksella kuin kavereita. Oon kuvitellut, että se vaan tukahduttaa nuolemisintoaan, vaikka tosiasiassa se onkin ollut apua vatsan väänteisiin. Lääkitys on kenties ärsyttänyt sen vatsan limakalvoja niin, että se tuntee närästystä tms. En ole osannut olla huolissaan, koska ulosteen mukana tulee aina aika ajoin jos jonkinlaista karvaa tai hiusta. Nyt toki ymmärrän, että pitkällä juoksulla sitä karvaa kerkeää kerääntyä sinne aikamoinen määrä! Ja neljän koiran taloudessa karvaahan on aina, imuroi usein tai vielä enemmän. Unna saikin kasvattajaltaan jo lisänimen Dyson. Meillä on omasta takaa kaksikin  ihan oikeaa Dysonia, toinen oikein Animal Pro-versio. Mutta näistä kaikista versioista Unna on kyllä kaikkein eläimellisin - tässä mallissa tuo pölysäiliön tyhjennys on vaan vähän konstikkaampi... 

Huokaus. Tuntuu, että viimeiset kaksi vuorokautta on kestänyt ainakin viikon! Nyt kun pahin pelko on ohi, niin voidaan keskittyä rauhassa toipumiseen. (Jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, niin se on jaloillaan ja vauhdissa alta aikayksikön!) Se klassinen kivi kyllä vierähti sydämeltä - parin päivän piina on ohi. Kuten aiemmin kirjoitin, niin Unnan kanssa elämä ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista (mutta silloin kun tanssitaan, niin pidetään aina kunnon reivit!), joten samaan aikaan kun valtava helpotuksen tunne valtasi mielen, niin jossain syvissä sopukoissa kuiski hiljaa se "eikö tää huoli lopu koskaan?" -ajatus. Jos Unna näytti ulkoisesti kipeältä vasta silloin kun se oli kuolemansairas, niin mistä me tiedetään onko sillä jonkinlaisia kipuja koko ajan? Huomataanko me kun sen aika on oikeasti tullut? On suoraan sanottuna ahdistavaa elää kroonisesti sairaan ja lääkityn koiran kanssa, kun aina on olemassa se epävarmuus hyvinvoinnista.

On kuitenkin muistutettava itselle, että Unnan huonot päivät on vain murto-osa sen elämästä. Toki sen töyssyt on ollut vähän muhkumpia kun keskiverto-Mustilla, mutta silti sen arki on normaalisti äärimmäisen iloista ja täynnä elämää. Se suhtautuu intohimoisesti arkisiin askareisiin ja oon vakuuttunut, että sillä on värikäs bucket list, johon kirjattuja asioita on vielä muutamia suorittamatta. Seuraavaksi se ehkä haluaa pelastaa bengalintiikerit tai osallistua MacGyver-kurssille, jotta oppisi tehokkaammin tiirikoimaan repuissa ja taskuissa tuoksuvat namit esiin. Siitä Unna onkin aivan ainutlaatuinen, se elää kaikki tai ei mitään -asenteella. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Se ei tiedä mikä on semikivaa tai semihuonoa, se on all in!