Viritetty mopo

Kiireisinä viikkoina ylläoleva näky on aivan liian yleinen meidän taloudessa. Fannin kehonkieli viestii ikuisesti maanantaiketutuksesta, vaikka todellisuudessa kuva on tältä päivältä eli perjantailta, jolloin pitäis olla TGIF-tunnelmissa. Ihan ensinnäkin kysyn, että millanen ihminen bookkaa MM-kisaviikonlopun täyteen ohjelmaa? No ei kovin järkevä ainakaan! Jää streamit katsomatta, vähän kuikuilen chatiä sieltä täältä. Toivoa saattaa, että youtube on mahdollisimman pian täynnä parhaita (ja pahimpia) paloja. Pitää varmaan pian alkaa jo varailemaan lentoja Etelä-Afrikkaan, jottei jää ensi vuonna karkelot näkemättä...

Viikon pelastus oli keskiviikon treenit, jotka talvikauden alkaessa pidettiin demarilla ja ryhmäkin oli lähes puolittain vaihtunut uusiin kasvoihin. Kivaa saada uusia jäseniä, vaikka niitä vanhojakin varmaan jossain vaiheessa tulee ikävä. Anu veti vuosikertaratatreenit, alunperin vuodelta 2008:

Aloituksesi täytyy todeta, että Ipestä on tullut aikamoinen koijari. Se on mennyt virittään moottoriaan joitakin heppoja isommaksi ja se näkyy jos jonkinmoisena säätönä. Toisaalta olen kamalan iloinen, että se on niin kipinöissään aina kun treenataan. Meidän tokoilukin on lähtenyt ihan uuteen nousuun sen vuoksi, että sen mielestä se(kin) on vaan niin sairaan kivaa! Mutta toisaalta olen vähän näreissäni siitä, että nyt ne monet sormien läpi katsotut asiat alkaa olemaan piikki lihassa kun intoa ja vauhtia on enemmän, mutta ajatusta ei ole siunaantunut ihan samassa suhteessa. Joitakin käytännön esimerkkejä: treeneissä odottelu on melkosta sähläämistä: kytkettynä kitisee, vapaana ravaa malttamattomana tai hyppii nenään kiinni. Lelupalkkaus on saanut uusia ulottuvuuksia tuorelihasta, kun siellä on kerran jos toisenkin sormi/sormet/käsi välissä, kun pikkumonsteri vähän käy leluun kiinni. Agissa ohjauksiin tuleminen ei ole enää niin itsestäänselvää, vauhdin huumassa kurssin voi ottaa ihan oman mielen mukaan. Puhumattakaan Ipen ja Fannin rosvo & paimenpoliisi -leikistä, jossa Sauronin paha silmä on vahvistunut pelottaviin mittasuhteisiin.

Sitten niistä treeneistä. Ekalla kierroksella kisanomasesti, toisella hinkattiin. Ekassa rundissa ei ollu kauheesti jälkipolville kertomista. Kympille hyllytettiin. Sen jälkeen lähtikin lapasesta ihan huolella ja noukin sitä milloin mistäkin mukaani. Hinkkauskierros alotettiin testaamalla esteen pointtauskunto. Yritin siis jättää koiran lähtöön ja kävellä itse aina kolmosen taakse, jotta saan ihmisnuolella vauhdin pois ja kääntymään paremmin neloselle lähemmän siivekkeen kautta. Kas kummaa - se onnistui! Kettu ihan oikeasti haki 2. hypynkin matkallaan, vaikka kevyesti sitä epäilin. Apuina tässä toimii se, että lähtöön jättäessä kävelee 2. ja 3. hypyn ulkokautta vastaanottopaikalle, ikään kuin käy lukitsemassa koiralle ne suoritettavat esteet. Seuraavaksi hinkattiin 13. hypylle vientiä. Otin niistokäden liian aikasin, jollon hartialinja levitti koiran kohti 14. Paremmalla ajoituksella ja rytmityksellä tuli hyvin ohjaukseen.
Sitten koitettiin paria ohjausta puomilta 15. putkeen 18. Paras oli 11. ja 6. leieröinti ja valssi muurin taakse. Muuria ennen tehty vekki toimi myös, mutta tuntui epävarmemmalta ja Ipe kyseli taaksepäin ohjeita. Hypyllä 22. väännettiin sylkkärin kanssa, kun tuo pörrö tahtoi aika omatoimisesti lähteä sitä suorittamaan ilman, että tuli varsinaisesti ohjaukseen. Keppien sisäänmenoista olen hurjan tyytyväinen, kerran taisin ahdistaa sen kakkosväliin, mutta muuten meni tosi vaivattomasti sekä ulkoa että sisäpuolelta ohjatessa.

Toinen kierros taisi olla kymmenisen minuuttia, joka vedettiin kyllä aika tehokkaasti koko ajan työstäen. Ripelius oli ihan kieli vyön alla, mutta silti teki tosi hienosti töitä. Aiemmin on näyttänyt selvemmin väsymyksen merkkejä ja tehnyt puoliteholla. Mistä moinen energisyys sitten voi johtua? Fyysisesti se on paremmassa kunnossa, kuonat on saatu aika hyvin pois kyljistä, joten sikäli kestävyys on varmaan parempi. Toisaalta taas pienenä pessimistinä mietin, että voiko sillä olla jotain kipuja jossain, jonka vuoksi vetää vireen niin kaakkoon, jotta adrenaliini veisi kivun pois? Tiedä häntä. Toivottavasti se vaan nauttii missin mitoistaan ilman pöhötystä siinä määrin, että töiden tekokin tuntuu paljon kivemmalta. Katsotaan huomeaamuna mikä on kisakunto...