lauantai 27. lokakuuta 2012

Kolautettu kommando ja city-Sherlock

Mulla oli kristallin kirkas visio tämän päivän raportoinnista, mutta eräs hävyttömän moraaliton Ford Transitin kuski sumensi sen ajamalla kylkeen ja pakenemalla paikalta kun oltiin tulossa kotiin jälkitreeneistä! Näin rekkarin, mutta kun paniikki iski päälle, pulssi oli 180 ja kyyneleet valui silmistä, niin ajatus ei tosiaan pysynyt kasassa. Pari vahvaa ehdokasta rekkarille on, mutta se ensisijaisesti muistamani ei hätäkeskuksen mukaan vastannut ko. autoa. Onni onnettomuudessa, mitään ei sattunut - suurin lommo oli epäilemättä henkinen. 

Sikäli hurja päivä, että jo ennen kolaria olin nähnyt elämäni vilahtavan silmien edessä, kun aamulla harrastettiin adrenaliilin ryöpytystä köysilaskeutumisen merkeissä. Pyynikin näkötornilla (mistä saa oikeasti maailman parhaita munkkeja!) oli mahdollisuus laskeutua 26 metriä korkeasta tornista köysien varassa alas. No mehän oltiin siellä heti etunenässä! 


Pelotti aivan naurettavan paljon! Oman haasteensa toi tornin ikkunat, joita piti kaiken muun panikoinnin lisäksi varoa. Suunnittelin tyylikästä kommandosisäänkäyntiä suoraan ikkunasta, mutta se jäi kyllä sitten toteuttamatta kun kaikki energia kului eloonjäämistaisteluun. Se-tunne-kun-täytyy-nojata-reunan-yli. :|

Adrenaliinikikseissä oli hyvä lähteä  illan jälkitreeneihin, joissa koitti jatkokurssin jälki #2. Vuorossa oli kaupunkijälki, joka tehtiin Valkeakosken keskustassa. Taajamajäljet ei oo olleet meidän bravuureita, mutta nyt oli aivan eri ääni kellossa. Ripelius oli niin virkaintoinen konstaapeli ottaessani sitä autosta, ettei se meinannut pysyä nahoissaan, kun setvin liinaa suoraksi ja laitoin kamat ojennukseen. 


Jälkiä tehdessä oli käynyt ilmi, että klo 20 alkaa Valkeakoski-päivän ilotulitus, joten meillä oli pieni hoppu saada kolme jälkeä tehtyä ennen pommitusten aloittamista. Jälki oli tuore, noin tunnin vanha ja trackerin mukaan pituutta kertyi 1,5 km, maalissa oli valkkari-Piki. Lähtö oli taas viimekertaiseen tapaan varsin vauhdikas, huolellisemmin kuitenkin varmisteli jäljen kulkusuuntaa. Kun pongasi jäljen niin meleko rivakasti edettiin. Sillan yli kohti kauppa-aukion tyyppistä toriviritelmää, jossa nuoriso pörräsi jalan ja mopoillaan siihen malliin, että piti tarkistaa kaikki mahdolliset ilmansuunnat viimesen päälle ennen kuin tuumaustauon jälkeen jatkoi matkaa. Selvästi taas sahasi tyhjän päällä, josta pysäytyksen jälkeen palasi aina takaisin. Kun tästä päästiin yli, niin loppu matka mentiin haipakkaa aina viimeiseen kulmaan asti, josta ajoi yli kun lähti kiertämään maaliin. Veto loppui liinasta, se oli ainoa signaali jonka huomasin kun jälki loppui. 

Maalia lähestyessä meno meni vähän leikittelyn puolelle, hölkkäili katsomaan kaikki mahdolliset polut ja pientareet. Piilomaalia ei ilmaissut tällä kertaa niin selvästi kun voisi sen tehdä. Kun seistiin aivan maalin viereisessä risteyksessä, niin olisi voinut lähteä hyvillä mielin kaikkiin muihin suuntiin paitsi sinne maaliin. Eli yksinkertaisesti se haluaa väistää maalin. Työt se oli lopettanut jo hyvissä ajoin, joka oli oikeastaan ainoa selvä merkki siitä, että maali on lähellä. Tämä maalidilemma on sellainen asia, johon luulee välillä keksineen hyvän ratkaisun, mutta taas seuraavalla kerralla tuo koira keksii jotain uutta ja taas ollaan ihan huuli pyöreenä. Tuntuu, että yrittää ratkoa koodikieltä ja juuri kun olet vahvistunut siihen uskoon, että se yksi ja sama merkki tarkoittaa hammaslankaa, niin selviää että se onkin atomipommin merkki...

Mutta iso ja kansainvälisesti tunnettu thumbs up-merkki sille, että työskentelyvire jäljellä vilkkaassa kaupunkiympäristössä oli erittäin hyvä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti