Seikkailija Salamanteri & Tissiposki

Jos joku on vailla osuvaa nimeä jännityskirjalleen tai -elokuvalleen, niin saa kaikin mokomin lainata otsikkoa. Juoni menee kutakuinkin näin:

Hyvin rutiininomainen metsälenkki muuttuu äkkiarvaamatta piinaavaksi kun jättää puhelimen kotiin. Lähdin klo 19.30 koirien kanssa Kauppiin lenkkeilemään sitä samaista metsälenkkiä, jota ollaan menty jo vuosia. Vettä satoi ja minä ihastelin täydellistä hiljaisuutta - tällaisella kelillä ei ole metsässä ristin sielua! Päästiin Pirunvuorelta alas rantaan ja yhden mökin kohdalle pienen ojan yli, jossa odotin tuttuun tapaan Unnaa jälkijunasta ja annoin sille namin - aivan niinkun teen joka ikisessä polkujen risteyskohdassa. Unnalla on merkillinen tapa jäädä seisoskelemaan risteyksiin, joista se saattaa ottaa ihan oman suuntansa jos jää muusta porukasta jälkeen. Jatkettiin yhdessä matkaa pienen ryteikön läpi menevällä polulla ja kun tultiin seuraavaan risteyskohtaan (n. 100 m) jäätiin taas odottamaan Unnaa. Hyttyset kitisi korvan vieressä siihen malliin, että hermostuin jo vähän kun Unnaa ei kuuluu. Huutelin ja viheltelin - ei mitään. No, näitä on sattunut ennenkin. Kun lähdet takaisin päin polkua, niin yleensä Unna löytyy sieltä jonkun ylitsepääsemättömän hienon kävyn kanssa leikkimästä. Vaan ei näkynyt tällä kertaa. Manasin mielessäni ja palattiin siihen paikkaan, jossa olin namin antanut ja koiran viimeksi nähnyt (K, kartta on aikaisemmalta lenkiltä samaa reittiä kulkien). Mökin pihasta lähtee pieni tie ylöspäin, josta kulkee polku toiselle metsäreitille, jota ollaan menty talvella paljon. Ajattelin että se on lähtenytkin vanhalle reitille ja kuljin ylös rinteeseen ja sieltä takaisin rantaan (kartalla ellipsi), mutta koiraa ei näy missään.

Katoamispaikalta pääsi siis neljään eri suuntaan; takaisin päin, eteenpäin johon jo kuljettiin, ylös ylälenkille ja rantaan pientä kinttupolkua. En uskonut, että Unna olisi lähtenyt takaisin päin ja perässä se ei tullut eli vaihtoehtoja jäi kaksi. Rantaan tai ylälenkille. Unnalla oli oma panta kaulassa, joten päätin kokeilla jäljestystä Unnan hihnalla, jossa varmaan oli melkoinen sekahaju. Ipe istumaan aivan kuin treeneissä, "otatko hajun?" ja hihna nenälle. Ipe ihan ryhdistäytyi ja selvästi keskittyi hajunottoon. Luvalla lähti ensimmäisenä kohti umpimetsää ylälenkin ja meidän lenkin välimaastoon. Kuulosteli ja tuijotti metsään vähän aikaan, jonka jälkeen lähti tietä ylös kohti ylälenkkiä. Kun päästiin tieltä polulle, eteni vähän matkaa, jonka jälkeen ampaisi taas kohti umpimetsää nyt takaisin alaspäin. Pysähtyi, ilmaisi(?) ja jatkoi matkaa ihan lenkittäen. Oliko Unna lähtenyt ylälenkkiä ja kuultuaan mun kutsut ja vislaukset alhaalla ajatellut oikaista metsän läpi suoraan rantaan? Pyörittiin aikamme tuota ympyrää, mutta koiraa ei näy. 

Tässä vaiheessa olin vielä merkillisen rauhallinen. Ajatus kulki ja pystyin keskittymään. Unna on semmoinen koira, että siihen ei päde samat rationaalisuuden lait kun muihin (normaaleihin) koiriin. Tilanne olisi ollut aivan eri, jos katoaja olisi ollut vaikka Frida. (Fanni ja Ipe ei katoamaan pääse ilman säikähtämistä tai muuta yllättävää.) Olisin voinut jäädä seisoskelemaan paikalleni, niin Frida olisi jossain vaiheessa ilmestynyt. Mutta Unna nähkääs on semmoinen salamanteri, että se saattaa kutsumisesta huolimatta näköyhteyden kadotettuaan lähteä ihan omia teitään johonkin randomsuuntaan. Tai vaikka ajatella tuossa tilanteessa, että "saatana sentään, en minä niitä löydä, minä lähen kyllä autolla, tulkoot perässä". Mietin vain, että entä jos se on jo matkalla autolle päin ja minä jään kiertämään muiden kanssa tähän ympyrää. Pakko lähteä hakemaan apua. Jätin märän lippikseni ja loput namit taskusta katoamispaikalle ja lähdin. Sitten kun ihan oikeasti lähdin paikalta ja jätin koirani sinne metsään yksinään iski se paniikki. 

Juostiin lyhintä reittiä (ruskeat nuolet) takaisin autolle. Frida meinasi jäädä jälkeen, joten laitoin sille hihnan ja suorastaan vedätin sen parkkikselle. Jossain kohden se pysäytti väkisin ja oksensi, ajattelin että se johtui liian kovasti vauhdista Fridan makuun. Kun päästiin UKK:n parkkiselle, siihen tuli juuri yksi nuori nainen kahden villakoiran kanssa aikeissa lenkille. Lainasin häneltä puhelinta ja soitin Henkalle. Pyysin, että jos voivat lähteä rantaa pitkin kävelemään, Unna saattaa tulla siellä vastaan. Otin takin alta hikisen t-paidan ja jätin sen hajuksi parkkipaikalle. Lähdin kaahaten kotiin hakemaan Henkan ja puhelimen, jotta saan apuvoimia vaikka kertakäyttögrillin hankkimiseen. Palattiin nopeasti parkkikselle ja päätettiin, että toinen lähtee rantaa pitkin ja toinen yläkautta. Oltiin sulkemassa autonovia, kun Henkka huomasi, että Fridan pää on aivan turvoksissa! Voi jumalauta! :| Paniikkisoitto (pieneläinhoitaja)ystävälleni, jolle juuri olin ilmoittanut Unnan katoamisesta. Ehkä hirvein fiilis monen vuoteen: yksi koirista on kadoksissa ja toinen on eläinlääkärin tarpeessa. Samalla kun puhuin puhelimessa, niin villakoiranainen kävelee rannasta Unna sylissä! Sieltä se oli hiihdellyt tulemaan sitä tuttuakin tutumpaa reittiä kohti parkkipaikkaa. Itkunsekaiset kiitokset ja lämmin halaus tälle naiselle, koirat autoon ja kohti Tuhatjalan päivystystä.

Frida tipassa päivystyksessä

 Tuhatjalan palvelusta en viitsi tässä nyt edes aloittaa, mutta koira saatiin tippaan ja nesteytettiin vajaan kahden tunnin ajan. Oikea puoli oli enemmän turvoksissa sekä päälaelta että erityisesti kuonosta. Henkan mukaan näytti siltä, kuin poskeen olisi kasvanut tissi. Kyyn purematapauksia on kuulemma tullut Kaupista lähes päivittäin, mutta puremajälkeä ei ole ainakaan vielä löytynyt. Ampiainen? Jonkun kasvin aiheutta allerginen reaktio? En tiedä. Turvotus alkoi hieman helpottaa, eikä Frida aristanut päätään, joten kortisonipiikki kankkuun ja kotiin. Tai ajettiinhan me Kaupin kautta hakemassa mun t-paita ja lippis. Kello oli 23.30.

Jos olisi ollut puhelin, olisin soittanut suoraan Tiinalle (Pirkanmaan Etsijäkoirat), joka olisi voinut tuttuun rauhalliseen tapaansa neuvoa ja lievittää alkavaa paniikkia. Olisin saanut soitettua etsintäapua paikalle, eikä olisi tarvinnut lähteä ja juoksuttaa Fridaa metsän läpi. Jos ja jos. Nyt kävi näin, pääsin testamaan paniikkinappulaa, joka oli melkoinen potku perseelle. Henkiset mustelmat on suurempia kuin fyysiset.

Fridalla on muistona enää heltta kaulalla

Unna etsii jo uusia seikkailuja lelukopasta

The end.