keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Koomailua ja kalibrointia

Juhannuksen jäljiltä olen painanut tukka putkella töitä, joten koirien elämä on koostunut lähinnä nukkumisesta ja remmilenkeistä. Eli boring. :|

Kotikulmilta
Onni on tuommoinen koiralauma, joka ei ota nokkiinsa siitä ettei puoleen viikkoon tapahdu m-i-t-ä-ä-n. Ipe on jopa vähän sen tyyppinen, että se vaipuu pieneen horrokseen kun elämä käy tylsäksi. En tosin ole uskaltanut koittaa, kuinka kauan se siellä horroksessa viihtyisi - voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa räjähtäis silmille. Eilen kävin pikaisesti Hervannassa ja maksimoidakseni ajankäytön heitin koirat autoon ja päätin ulkoiluttaa ne uusissa maisemissa. Suolijärvi oli varsin miellyttävä tuttavuus, täytyy palata sinne joskus ajan kanssa. Hyvällä omalla tunnolla voi tylsistyttää koiria pari päivää, kun tietää että loppuviikosta on luvassa taas ympärivuorokautista ulkoilua. Karstula <3

Tänään sentään ennätettiin treeneihin, jossa Pekka koutsasi hyppytekniikkaa. Set pointia, perussarjaa ja taipumista. Ipen kanssa olen tehnyt hävyttömän vähän hyppytekniikkaa, viimeksi treenattiin varmaa silloin kun lumetkin oli vielä maassa. Set pointissa sukeltaa, perussarjalla laiskottelee ja taipumisten sijaan nojailee. Hirveen hyvä juttu! Onneksi suurin osa ongelmista hiottiin pois, taipumisille ei tosin mitään mahda. Huono mikä huono. Kroppa kun ei toimi priimasti, niin eihän siinä pysty taipumaan mihinkään! Ipe luottaa sen sijaan keskipaikoisvoimaan ja kallistaa sujuvasti sisäkaarteeseen. Ei ihme, vaikka tulee rimat alas tiukoissa kurveissa. Treenit jatkukoon.
Nyt on kalibroitu hyppääminen perjantaisia kisoja varten. Myö ajellaan Seinäjoelle skabailemaan, kun ei sitten sinne Agirotuun lähdettykään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti