Karhua (ja karkuria) mä metsästän

Aika on vähän niinku raha. Vaikka sitä jostain tulis yhtäkkiä lisää, niin silti sen määrä ei tunnu isommalta kun sen tuhlaa entistä tehokkaammin. Ihan siitä vaan tuli mieleen, kun rupesin miettiin että jos tähän aikatauluun pitäis vielä sotkea agitreenit ja kisaviikonloput, niin oh boy! Tosin siitäkin huolimatta lasken ja puntaroin koko ajan jalan vointia sillä silmällä, että joko sitä kohta tohtisi lähteä treeneihin juoksemaan.

Meidät on työ- ja opiskelupunnerrusten sivussa pitänyt kiireisenä mm. etsintähommat. Viime viikolla oltiin toistamiseen ratkomassa erästä vanhaakin vanhempaa mysteeriä (etsintä #34), jossa ekan kerran käytiin jäljestämässä jo kesäkuussa. Havainnot, joita lähdettiin tarkistamaan oli yli 8 viikon takaa, mutta jäljestystyylistä päätelleen olin melkoisen varma, että karkuri oli ollut alueelle pitkästi noiden havaintojen jälkeenkin eli tuoreella oltiin. Jäljestys loppui kuin seinään ja ilmaisu oli ponteva ja erehtymätön. Ja eikö uusi laputuskierros poikinut uusia näköhavaintoja samalla selvisi, että Ipen osoittama suunta oli just eikä melkeen. Yllä oleva kuva on palkkausbileistä ilmaisun jälkeen. Kotimatkalla pysähdyttiin lokkaamassa muutama kätkö ja poikettiin upeilla kirkkoraunioilla. Ipen ilmeestä päätellen siellä kummitteli.

Isänpäiväviikonloppu vietettiin tietenkin Karstulassa, jossa intoiltiin vihdoin ja viimein hommatusta riistakamerasta. Karhu oli käynyt nyysimässä kaikki supikoirille ja ketuille tarkoitetut hirvenpäät männäviikolla, niin johan oli äkkiä isänpäivälahja lyöty lukkoon. Haettiin lauantaina suppilovahveroita sunnuntaisen isänpäivälounaan alkukeitoksi ja samalla reissulla löydettiin karhunkakkaa. Ipe intoili pitkin metsää hämmentävän etäällä muusta porukasta. Normaalisti se pysyttelee aina näköetäisyydellä, mutta nyt siellä oli jotain todella mielenkiintoista. En tiedä mitä kaikkea se reissullaan haistoi ja näki, mutta mahtoi olla seikkailu - ainakin siihen malliin vipatti jalat ja silmät illalla kun uneksi taukoamatta.

Laiskottelun lomassa treenattiin tokoa. Miksi en ole ennen tullut ajatelleeksi, että kuormausliinasta saa oivallisesti ruutunauhan?! Ja että ruutu on nauhoilla huomattavasti helpompi juttu silmäkoiralle ymmärtää?! Meijän ruututreeni sujui siis kuin leikki. Lähetin sitä kolmesta eri ilmansuunnasta (se neljäs olis risujen polton jäljiltä yksi iso tuhkakasa) pitkästi yli kisamittojen takaa leikinomaisesti ja aina se löysi itsensä sinne. Joskus tosin jäi nauhan väärälle puolen, mutta kun odotti hiljokseen niin se rupes tsuumailemaan maata ja vaihtoi nauhojen keskelle itsenäisesti.

Tunnaria treenattiin muutamaan kertaan. Nameja on alkuasetelmassa enää muutama: yksi etualla "käynnistämässä" nenää ja pari kapuloiden välillä. Tosin tämä namitunnarin treenailu on aika mukavasti jo iskostunut Ipelle nenäliikkeeksi - mikä näkyy noudon räkäisyydessä, mutta korjaillaan sitä sitten kun nenävaihe on varma. Hyvää hiljaa tullee.