Geokuume

Oon saanut muutamia kyselyjä koskien kätköilyä ja muutenkin se on herättänyt kiinnostusta kun kerron siitä kavereilleni. Senpä vuoksi ajattelin omistaa kätköilylle ihan oman postin, jossa valotan vähän tätä maanista kätkökuumotusta. (Ja perimmäisenä tarkoituksena on tienkin tartuttaa sitä eteenpäin...)

En muista tarkalleen, milloin kuulin kätköilystä ensimmäisen kerran, mutta siitä on joka tapauksessa jo vuosia aikaa. Muistan, että mietin sen kuullostavan kiinnostavalta, mutta jostain syystä en koskaan tarttunut siihen. Kunnes viime kesänä satuin lukemaan yhdestä (aivan toisen aihepiirin) blogista tästä harrastuksesta ja oliko juuri silloin kenties tylsää vai missä naksahti, mutta sytyin siltä istumalta. Rekisteröidyin ensitöikseni Geocaching.com:iin ja räväytin auki kartan. Ihan kun koko maailmankuva olisi mennyt kertaheitolla uusiksi, kun tajusin kuinka paljon kätköjä on - niin maailmanlaajuisesti kuin paikallisestikin. Se ihana oivalluksen ja paljastuksen tunne - oon kulkenut kaikki nämä vuodet tuolla ympäristössä autuaan tietämättömänä siitä, että joka puolella on piilotettuja kätköjä. Se kiehtoi aivan valtavasti. (Ensimmäisen viikon näin yöt läpeensä unia lukemattomista kätköistä, jotka odotti löytäjäänsä.)

Kätköily itsessäänhän on todella helppoa. Käytännössä kaikkiin älypuhelimiin saa ladattua appsin, joka avulla kätköjen etsiminen on vaivatonta. Missä ikinä kuljen, niin klikkaan appsin auki ja se näyttää kartalla missä minä seison ja missä lähimmät kätköt on. Luen kätkökuvauksen, katson minkä kokoinen se on ja kuinka monta d-tähteä sillä on. Kätköt on luokiteltu difficultyn ja terrainen mukaan. 1-2 d-tähden peruskätköt on melko vaivattomasti löydettävissä, kolme tähteä voi olla jo vähän kinkkisempi. Sitten on niitä viiden tähden pähkinöitä, joita ihan joka jannulla ei ole mahkuja etsiä. Kuten esim. kansainvälisen avaruusaseman kätkö.

Hyvä kätkö on sellanen, jonka etsiminen johdattaa hienoon paikkaan tai sen paikan historiassa on jotain mielenkiintoista. Esim. alla oleva kuva on isovanhempieni mökkitien varrella olevasta kätköstä. Siellä on sellanen vaatimattoman näköinen silta, joka ollaan ohitettu miljoona kertaa, mutta jännittäväksi se muuttui sillä sekunnilla kun huomasin, että sen alla on kätkö. Eipä olis muuten tullut väännettyä itseään kyseisen sillan alle ja huomattua, että maailma näyttää siellä aika huikealta. Ennen kaikkea rakastan sitä, että kätköily saa ympäristön näyttäytymään ihan erilaisessa valossa. 

Kätköilyssä on useita eri juttuja, jotka koukuttaa. Toiset palaa halusta kerätä hirveä määrä löydettyjä kätköjä ja tekeekin siitä pienen kilpajuoksun itseään (ja muuta kätköily-yhteisöä) vastaan, toisille haasteellisten kätköjen etsiminen on se juttu. Jotkut suorastaan liekehtii mysteerikätköjen kanssa eli niiden, joiden koordinaattien selvittämiseksi on ratkaistava ensin jokin arvoitus tai mysteeri. Joku ehkä intoilee enemmän kätköjen piilottamisen kanssa, toisilla se on jokin muu. 

Mua itseäni henkilökohtaisesti kuumottaa kaikkein eniten se etsimisen jännitys ja löytämisen ilo. Ihan simppelisti. Oivalluksen riemu kun löydät jonkun jäynästi piilotetun purkin tai hienon kätkötoteutuksen. Hyvä esimerkki on meidän lähin kätkö, joka piinasi mua monta viikkoa. Kuljin sen paikan ohi lukuisia kertoja ja aina kun oli rauhallista niin pysähdyin etsimään sitä. Silti se ei antautunut, ei sitten millään! Sitten satuttiin kerran Keuruulla löytämään aika ovela kätkö, jonka jälkilöylyissä mulla välähti. Seuraavan kerran kun kuljin piinapurkin ohi, niin kävi ilmi, että siinä se on ollut kaiken kansa toljotettava ihan kirkkaassa päivänvalossa, mutta mää en oo vaan hoksannut. Jos olis ymmärtänyt lähtökohtaisesti think outside of a box, niin olis säästynyt monelta katkeralta DNF:ltä (did not find). Juuri se aspekti, että tulee tarkkailtua ympäristöä eri tavalla ja tule käytyä sellaisissa paikoissa, joihin ei muuten kenties eksyisi - se on kätköilyn suola. Tänäänkin kävin koiranruokahakureissulla Ruskossa ja pakkasin koko lauman autoon metsälenkkiä varten. Katsoin ennalta, että Hervannan Makkarajärvellä on kolme kätköä ihan hollilla, joten eikun sinne! Sieltä paljastui mitä mainioin lenkkireitti ja koska päivä oli tihkusateinen niin saatiin rellestää siellä ihan keskenämme. Ipe toimitti erinomaista geokoiranvirkaa ja ilmaisi purkit nollapisteessä.

Ja kuten blogia lukeneet tietää, niin saatan olla ihan vähän innostunut myös Travel Bugeista. Löysin ihan ensimmäisellä kätköilyviikollani yllä olevassa kuvassa olevan bugin, joka oli matkannut yli vuoden Washingtonista saakka ja meidän tiemme kohtasi Tampereen Kalevassa. Musta on jotenkin jännittävää, että joku pikkiriikkinen esine voi kulkeutua maailman ympäri ja ajautuu sattumien summasta aina seuraavaan kätköön. Oon istunut kuin tulisilla hiilillä siitä saakka kun kävin laskemassa oman matkalaiseni maailmalle, koska se ei ole liikkunut vielä yhtään mihinkään! Toki on ymmärrettävä, että Karstulan kätköillä ei ole ihan niin vilkasta liikennettä kuin kaupungeissa, mutta silti - en_malta_odottaa!

Edullista, monipuolista, jännittävää, mielenkiintoista, reipashenkistä. Ihan vain muutama laatusana kätköilyä kuvatakseni. Minusta se on aika mainio harrastus, joka saa intopiukassa liikkumaan luontoon ja löytämään kaupunkiymäpäristöstäkin uusia puolia. Sopii erinomaisesti kaikenlaisille tyypeille ja sitä on kiva harrastaa sekä yksin että yhdessä. Voisin kuvitella, että lapsetkin on aika helppo innostaa tähän hommaan mukaan. Ja koiraihmisille geokoiran valjastaminen vie touhun ihan uusiin ulottuvuuksiin. Kätköily ei käy tylsäksi, koska aina on joku niin kinkkinen purkki olemassa, että sen löytämiseksi saa tehdä mittavasti ajatustyötä. Ja kätköjähän tulee koko ajan lisää...