Retkeiltiin ensimmäisen virallisen lomapäivän kunniaksi Kulhalle, josta kunnianhimoisesti suunniteltiin suunnistavamme nevan yli Vuorijärven kätkölle. Eihän sinne ole kuin kivenheitto ja nevakin helppokulkuista. Inovit litimärkinä ja täynnä turvetta rämmittiin menemään, Fanni kainalossa ja Ipe suojuoksun mm-kisoihin treenaten. Jossain karhunpelotuslaulujen ja kiintopisteen kadotuksen tienoilla saatoin tehdä pienen suunnistuserheen, sillä hetken päästä luulin löytäneeni taikalammen keskeltä metsää - kunnes valkeni, että sehän on se samainen Kulhanlampi, josta juuri lähdimme. Jos en voisi myöntää, että oon surkea suunnistamaan metsässä, niin voisin vaikka vannoa, että mun oikea jalka on paljon pidempi kuin vasen. Sille on syynsä, miksi en koskaan voisi harkita yksinvaellusta.
Tiistaina paistateltiin päivää ja kerättiin marjoja. Puolukkaa on niin valtavasti, ettei tosikaan. Osa mustikoista on melkein marmorikuulan kokoisia. Unna on ihan maaninen mustikan perään. Se raukka ei vaan ole hoksannut, kuinka niitä saisi poimittua suoraan suuhun. (Tai ovelasti esittää tyhmää ja nauttii keräyspalvelusta.) Fanni ja Ipe tuhistelevat menemään pitkin varvikkoa ja keräävät omat herkkunsa. Erityisesti Ipen kanssa joutuu välillä käymään kunnon mustikkataistelua kun se rohmuaa samalla mättäällä niitä parhaimpia marjoja. Sillä välin kun muut ahkeroivat metsän puolella, niin Frida ottaa lungisti pihassa. Se ei vahingossakaan astu varvikon puolelle.
Tiistaina käytiin myös lokkaamassa se Vuorijärven purkki - tällä kertaa lähestyttiin vähän eri teitse koordinaatteja, jottei maanantainen harhareissu toistuisi. Purkki löytyi ja samalla napattiin mukaan mustikat piirakkaa varten ja puolikas annos puolukkahyytelöön. Ipe keskittyi Vuorijärven viilentäviin aaltoihin. Yritettiin samalla etsiä kantarelleja, mutta ei yhden yhtä. Me ollaan kyllä todella onnettomia kantarellien suhteen. Suppilovahveroita sen sijaan löytyi jo, mutta ne jäi vielä metsään kasvamaan. Syksymmällä sitten niiden vuoro. Sitten kun oon saanut sen tottelevaisemman tunnistusnoudon kasattua (ollaan jo lomallakin treenattu!), niin lienee syytä alkaa kouluttamaan yhtä kantarellikoiraa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti