tiistai 20. elokuuta 2013

Kirppuliigan tilannekatsaus


Johan me ollaan oltu pitkä pätkä pois eläinlääkäristä! Frida ja Unna kävi eilen remontoidussa Hakametsässä, Fanni on varmaan vietävä jossain vaiheessa tutustumaan laajennettuihin tiloihin.

Fridalla oli ohjelmassa vuosittain hammaslääkäri - en voi uskoa kuinka raikas hengitys sillä nyt on! Eikä yhtään poistettavaa hammasta. Bueno! Samaan hengenvetoon näytettiin nisissä olevia pahkuroita, jotka lisääntyi aivan yllättäen. Yhdessä nisässä on ollut jo pitkään (vuoden?) pienen pieni kova patti, jota näytin erään kerran eläinlääkärille, joka käski tarkkailla sen muutoksia. No mihinkään se ei ole muuttunut, kunnes nyt muutaman viikon sisään huomasin, että sinne on ilmestynyt muutama uusi, joskin eri tuntuinen pahkura lisää. Fridalla oli vasta juoksu, joten lääkäri epäili näiden uusien pehmeiden pattien olevan hormonaalisia ja katoavat kuulemma ajan kanssa. Jos ei katoa, tai kasvavat lisää niin sitten koepalaa ottamaan. Eli sen puoleen huokaisimme helpotuksesta.
Mun on jotenkin todella vaikea käsittää, että Frida täyttää jo yhdeksän vuotta. 9-vuotias kuullostaa vanhalta ja eihän Frida ole vanha! Ei sillä ole ensimmäistäkään harmaata karvaakaan.

Toista se on Unna, joka kuuden vuoden kypsässä iässä on jo ihan harmaa kuonostaan ja korvistaan. Onhan se toki vähän enemmän saanut kolhujakin elämänsä varrella ja juossut eläinlääkärissä hengästymiseen asti. Pikkuninja kävi taas luovuttamassa verta ja historiallisesti taidettiin ensimmäistä kertaa kontrollimuistiin selvitä yhdellä neulanpistolla! Normaalisti sillä on vähintään kahdessa ellei kolmessa kintussa siteet kotiin tullessa. Hakametsän rempan myötä ovat varsin kätevästi saaneet sinne sellaisen labran, että saivat Unnankin näytteet tsekattua sillä aikaa kun Fridan hampaat putsattiin. Maksa-arvot oli hienosti kohdillaan! Bileet! Veren lääkepitoisuus oli vähän alakantissa, joten annostusta taas fiksaillaan.

Fannia puolestaan on vaivannut jonkin aikaa mysteerinen kutituskirputuskurimus. En oikein osaa edes sanoa, missä vaiheessa se alkoi, mutta kuopsutti "ranteitaan" silloin tällöin. Nyt se kutina on kasvanut ja ranteista on karvakin vähentynyt kirputuksen ja rapsuttelun vuoksi. Jotenkin ehkä yhdistäisin sen siihen, kun ollaan vaihdettu Acanasta Orijeniin, mutta varma en tietenkään voi olla. Siirtynen siis Fannin kanssa vanhaan sapuskaan ja katsotaan helpottaako. Mun on tehnyt jo kauan mieli vaihtaa se tyystin raakaruualle, mutta mulla ei ole sydäntä tarjoilla yhdelle raakaherkkuja ja toisille kuiva"herkkuja". We'll see...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti