Jos jotain arvokasta oon koirilta oppinut, niin sen hetkessä elämisen. Nautitaan justiinsa siitä mitä meillä on nyt, ei murehdita sitä mitä meillä ei oo. Helpottaa kummasti arkea ja alentaa verenpainetta. Vuosien päästä kun mietin taaksepäin, niin todennäköisesti tästä kesästä voimakkaimmat muistot liittyy esimerkiksi siihen kun mökillä oli aikaa tuijottaa sisiliskoa (ja sisiliskolla oli aikaa tuijottaa meitä).
En varmasti ole hehkuttanut geokätköilyä vielä tarvittavan paljon, sillä se ansaitsisi aivan ylettömästi suitsutusta. Sen kutkuttavan jännittävän aarteenmetsästyspuolen lisäksi ehkä hienointa on se, että kätköilyn kautta tulee katsottua ympäristöään ihan eri tavalla. Ei enää kaavoihin kangistuneita iltakävelyitä koirien kanssa. Vaikka eilisillan purkit jäi lokkaamatta, niin silti meillä oli aika jännittävä iltalenkki. Long story short, ilman pyrkimystä kätkölle en ehkä olisi jäänyt odottamaan sivullisen poistumista, joka lopulta kertoi (Alkon pussi kolisten) kuinka hänen 200 lampaan tilalla oli susikoiria (jotka yhdessä vaiheessa tarinaa oli saksanseisojia) paimentamassa ja yksi niistä piti ampua kun se söi siilejä. Miehen punakalle kasvolle nousi liikuttavan leveä hymy kun hän kertoi kesyvaris-Kallesta, joka putsasi sekä ihmisten että koirien korvia. Ja tämä korvia putsaava Kalle-varis oli vain yksi niistä yhdestätoista Kalle-variksesta, jotka hän peräkesinä oli kesyttänyt. Ois jäänyt tämäkin tarina kuulematta!
Tai mitenpä vaikka se silta, jonka olet satoja kertoja mökkimatkalla ohittanut? Onko koskaan tullut kurkattua sen alle? Elän pienistä arkpäivän seikkailuista! Muistatko sen kesän kun könyttiin tuon sillan alla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti