Tylsän tokoilijan aivopesua

Tiistaina selvisi ultratutkimuksessa miksei jalka tunnu edelleenkään hyvältä, vaikka itse akilles ei ole enää vihoitellut: peroneusjänteen pitkittäinen repeämä. Kaksi (2) kuukautta juoksutaukoa. Kävellä saa ja pitääkin, kuulemma parantaa vauriota. Palaan siis agilitykentälle kenties ensi vuoden puolella. Pakkasin tiistaina laukun ja lähdin maalle sulattelemaan asiaa.

Yritän uskotella itselleni, että kunnollinen tauko agilitystä tekee sekä minulle että koiralle ihan hyvää. Vedettiin koko viime kesä kuitenkin aika huolellisella kisa-/treenisykkeellä. Ja mikäs tässä on stressatessa, kun SM-nollatkin on kerätty jo. #envoiuskoasitätodeksi

Ja tokkiinsahan myö päästään hallille treenaamaan hyppytekniikkaa, keppikulmia, kontakteja...mitä noita nyt on. (Kävin tänään kääntämässä veistä haavassa, kun talkoilin kolmosten kisoissa. Siellä ne treenikaverit ja kisatutut mennä hurjasteli.)

Karstulaelon jännin juttu oli syksyn mittaan naapuriin ilmestynyt kissa, joka majailee vanhassa navetassa. Täysvalkoinen tyyppi on seurallinen ja hellyydenkipeä - mouruten juoksi luo kun meni moikkaamaan sitä. Kukaan sitä ei kuitenkaan tunnu kaipaavan, liekkö jonkun kesäkissana ollut. Kissat on kyllä erikoisia otuksia, niitä on kamalan vaikea lukea - siksi oon niiden kanssa vähän epävarma. Mutta tämä miuku oli kyllä sympaattinen neiti(?)

Päivät oli harmaita ja sateisia. Ulkoiltiin lähinnä vain pihapiirissä, poltettiin risuja ja lisäksi tuli treenattua tokoa. Ipen merkkihämäys alkaa sujumaan ihan hyvin. Vauhti on hidas kun jumiutuu leluista, mutta on kuitenkin hoksannut sen, että merkki on merkki, ei "iske leluun kiinni". Ruutu on erikoinen liike tuolle koiralle. Lähes 100% se tekee sen oikein aina ensimmäisellä kerralla, mutta jos ottaa toistoja niin jää 2-3 metriä ruudusta liian lyhyeen. Mikähän siinä on? Ruutu/merkki -erotteluakin pitäisi tehdä paljon, nyt otti selvästi häiriötä alla olevasta merkkitreenistä.

Palasin kaupunkiin perjantaina tokotreenien vuoksi. Maijun treeneissä aiheena oli seuraaminen ja kontakti. Otettiin aluksi liikkuroituna lyhyt seuraamispätkä, joka oli perussievää. Pientä hiomista siellä täällä, mutta noin yleisesti ottaen se on ihan hyvällä mallilla. Tykkään Ipen asenteesta seuruussa, se ei ole mikään yliyrittäjä vaan sopiva suorittaja. Pilkunviilaus ei ole ollenkaan mun juttu ja sen vuoksi meidän tokomotivaatio onkin ollut vähän mitä on. Maiju sai kuitenkin aika hyvin sysättyä meidän toko=kivaa -illuusion rakentamista taas etiäpäin, kun juteltiin esim. kontaktin treenaamisesta. Ongelma kaiketi meillä mulla on ollut se, että oon nähnyt tokon toimintana, jossa minä käsken ja Ipe tekee sen vuoksi, koska minä käsken. Toko on ollut velvoite, pienoinen pakko. Oon joutunut myöntämään, että toko ei ole tylsää, minä olen. Nyt olis korkea aika tehdä tokosta etuoikeus ja hauska haaste.