Joutenolon sietämätön keveys

Ryhmäkuva!

Justiinsa kun pääsee niille vaiheille, että uskaltaa toivoa akillesvaivan olevan pian historiaa, niin kannattaa tehä semmonen napakka ja vauhdikas syväkyykky! Lääkärin kautta uudestaan sairaslomalle ja lähete ultraan varmistamaan, ettei vaan ole repeämään. *hakkaa päätä seinään*

Mistä pääsemmekin seuraavaan ajankohtaiseen aiheeseen: liikuntakielto ja neljä koiraa. Ja se siitä aiheesta.

Vielä eilen, kun kaikki oli paremmin, tehtiin Ipen kanssa nopea etsintä (#30) tuossa tien toisella puolen. Näin tiistai-iltana ruusunmarjapuskassa pienen kissan, jonka omistajaa olen yrittänyt selvittää. Yksi potentiaalinen tuli sitten eilen hajun kanssa paikalle ja koitettiin, että osuuko arpa vai ei. Vain koira tietää sen, sillä tällä kertaa viesti ei tullut ihan laajakaistaa pitkin perille, hivenen epävarmaksi jäin. Selvä tyhjä se ei ollut, mutta jotain outoa jäljestyksessä oli. En tiedä, voiko kodin välitön läheisyys vaikuttaa jotenkin etsintään tai se, että tempaisin koiran kiireellä suoraan liinan päähän pitkän työpäivän jälkeen. Mene ja tiedä. Loukku tuolla nyt joka tapauksessa on, katsotaan minkälainen kissa sinne on mennäkseen.

Agilityyn akilles ei ole vielä taipunut (ja tällä menolla en uskalla edes ajatella, milloin pääsen taas kentälle...), mutta sepä ei estänyt Ipeä treenaamasta keskiviikkona. Mappe haki siskolikan mukaan treeneihin ja Islander oli käynyt kuulemma aika kuumana. Oli huidellut kieliposkella ansaesteille...kuullostaa hirveen rattosalta. Kiitos joka tapauksessa Mapelle Ipen aktivoinnista, pienikin apu on iso apu tässä tilanteessa. <3

Meiltä jäi tämän illan tokotreenitkin väliin. Ja muutama etsintä on pakko perua. Miten paljon voi harmittaa?! Lisäksi mietin sitä, että miksi mahdollisuus täydelliseen laiskotteluun, rästileffojen ja -sarjojen katselu ja herkuttelu tuntuu väkinäiseltä juuri silloin kun siihen olisi mitä parhain mahdollisuus?

Kaikesta huolimatta aurinkoista viikonloppua!

(Vois ne asiat huonomminkin olla.)