Sheriffin tähteä jahtaamassa

Kuka sano, että kesälomalla on aikaa? Moon menny ihan samallailla tukka putkella koko viikon kun edellisetki. Hohhoijaa! Ensi viikolla on luvassa todellista hidastelua, kun huomenna auton nokka näyttää kohti pohjoista ja seuraavan viikon me ollaan tavoitettavissa Saariselän Itäkairan erämaasta. Eli toisin sanoen ei olla tavoitettavissa. Jotenkin kovin paikallaan olla hetken aikaa niin, ettei laajakaista suhaa koko ajan korvan juuresta tai 3G-verkot höngi niskaan. Toki en lupaa, ettenkö yritä tehdä jostain tunturin nokasta (jossa säkällä on kuuluvuutta) pakollista "hajotkaa stressaantuneet työmyyrät avokonttoreihinne" -henkistä fb-päivitystä, julmetun hyvillä maisemilla höystettynä tietenkin. Ennen eräjormailua pistäydytään Oulussa kisaamassa pari starttia agilityä - luonnollisesti.

Keskiviikkona valmennusryhmän treeneissä oli teemana rääkki, joten se kävi oikein kivasti käsi kädessä samaisena aamuna saamani jäykkäkouristusrokottajan ohjeen kanssa: "tänään ei raskasta liikuntaa". Treenin henki oli seuraava; 10 estettä, seuraavalla kierroksella opeteltiin kymmenen lisää, ja seuraavalla uudet kymmenen...ja kaikki kierrokset aloitettiin kuitenkin sieltä ykkösestä (ilman, että sai tutustua kokonaisuuten). Eli 10-20-30-41 estettä. Kaksi ekaa kierrosta meni kepeästi. Esteet 21-30 oli haastavimmat, joten niiden kanssa sai aika hulluna keskittyä, että koko rata pysyi päässä, saati että sen sai järkevästi ohjattua. Viimeset kymmenen oli onneksi suhteellisen helpot, joten vikalla kierroksella hapotus oli ainoa ongelma. Lääh ja puuh, kun otti koville - ilmakin oli niin seisova ja kostea, että höyryhengitystunnelmissa sai treenata.
Olin suhteellisen tyytyväinen siihen, kuinka vaivattomasti muistaminen tapahtui. Palasteltu rata toki auttoi hahmottamaan kokonaisuutta eri tavalla kun kerralla rykästy 41 esteen rata. Erittäin hyödyllinen treeni meille, vaikka olen huomannut että pään kasassa pitäminen ei ole ollut enää viime aikoina niin mittava ongelma kuin esimerkiksi vielä talvella.

Uudenlaisen päähaasteen eteen jouduin torstaina kun koitettiin jälkitreeneissä jatkokurssin pääsykoejälkeä. Eli käytännössä tunnin vanhaa ja kilometrin pitkää taajamajälkeä, jossa seuraaja ei puutu jäljestykseen millään tavalla. Koiraan luottaen siis matkaan ja maali oli tarkoitus löytää. Itse jälkityöskentely oli ipemäisen varmaa ja selkeääkin, kolme ensimmäistä kulmaa aivan kuin häränsilmään. Viimeinen kulma, jonka takana oli maali, olikin sitten ongelmallinen siinä mielessä, että pienen paimenen kun on päästävä kiertämään maalin taakse, niin tällä kertaa se ei ollut maantieteellisesti mahdollista. Veti t-risteyksestä vastakkaiseen suuntaan ja lenkitti takaisin jäljelle kun tajusi, ettei maalin pääse lähestymään oikealta kiertäen. Vei uudestaan viimeisen kulman nurkille, josta lähti metsäpolkua eli vasempaa puolta kiertäen. Sieltäkään ei sitten läpi päässyt, ilmaisi talojen takana olevan maalin ja lopetti hommat. Minä en ilmaisua tietenkään tajunnut, koska olin niin ymmälläni siitä aiemmin heitetystä lenkistä. Se oli siinä sitten. Tiina kertoi, että maali on talojen toisella puolella ja ilmaisu kyllä tapahtui varsin selkeästi (jos osasi katsoa).
Meidän projektiksi muodostuu nyt varsin voimakkaasti tämä maalin lähestyminen ja ilmaisu, kun Ipe tekee sen välillä lähes telepatian tasolla. Minun puolestani saa kiertää maalin taakse, se tuntuu olevan rotuvitsaus, siihen en lähde puuttumaan, mutta ilmaisu on saatava selkeämmäksi. Muuten tämmöisissä haastavissa maalipaikoissa, joissa kiertäminen ei aina ole mahdollista, ollaan ilmaisun kanssa ongelmissa. Lisää treeniä siis. Superhyvilläni olin kyllä siitä, että Tiinaltakin tuli hyvää palautetta siitä, kuinka hyvin itse jälkityöskentely Ipeltä nykyisin sujuu. Aikamoinen harppaus ollaan tultu tilanteesta, jossa tuo samainen koira ei kiinnostunut kuin metsäjäljistä ja taajamien kanssa oltiin ihan pulassa. Kyllä siitä vielä sheriffi tulee. <3