Improvisaatiota ja tulevaisuuden toivoja

Kävästiin eilen illalla juoksemassa yksi kv-startti Eteläpuistossa. Asko Jokisen rata ei ollut vaikea, mutta se oli epähelppo. Eli semmonen perusankea, johonka ohjausvalinnat sai kaivella sieltä "nämä eivät kuulu meidän vahvuuksiin" -kansiosta. Radassa oli kohtia, johon ei keksinyt millään edes siedettävää ohjausvaihtoehtoa eli piti valita huonoista vaihtoehdoista se vähiten paskin. Tämän ollessa lähtökohdat päätin, että radalla lähdetään yksinkertaisesti selviytymään lähdöstä maaliin - pidetään se pakka kasassa.  Rataantutustumisen viimeisellä 30 sekunnilla päätin vaihtaa suunnitelmaa ja kerkesin kävellä uuden planin kerran läpi, noin minuutti ennen rataa päätin hylätä sen uuden suunnitelma, mutta en palannutkaan suunnitelma-A:han, vaan keksin ihan uuden, suunnitelma-C:n. No niin - hirveen vahva fiilis lähteä radalle!

Siellä oli taas yks ryökäle pylly ilmassa ennen lähtölupaa - nice. Kepeillä (tästä kohtaa alkoi se C-osuus) oli pakko vähän varmistella loppuun asti, jonka vuoksi jouduin spurttaa pituuden takse hätiköiden ja otin sen verran tiukasti kiinni hypylle, että Ipe luki sen (ihan oikeutetustikin) poispäinkäännökseksi. Ei kuitenkaan hypännyt takaisin päin, kuten moni muu, joka kosahti samaan kohtaan. Pituudelta renkaalle olin suunnitellut tekeväni kaksi persjättöä, vastoin meidän persukuuria, mutta ehhämmää kerennä! Siitä sitten jotenkin yritettiin selviytyä aivan tuulesta temmatulla ohjauksella ja päästiin kuin päästiinkin puomillelähetykseen. Ennen rataa oli psyykannut itseäni niin, että jos puomille päästään nollalla, niin huokase syvään ja rauhota. Mikä hienointa, muistin tän ajatuksen kun olin suhteellisen kaoottisissa fiiliksessä saanut koiran puomille. Loppurata rullasi ihan hyvin, puomin jälkeinen putki lukittui Ipelle sopivasti riman päällä, josta rima alas. Yllätykseksi vitonen nousi myös keinulta, josta Jokinen rankaisi aika kovalla kädellä jo minejä ja medejäkin.
Voittajafiiliksin kuitenkin maaliin, vielä vuosi sitten olisi ollut ihan ennenkuulumatonta, että olisin saanut pidettyä pakan tuolla tavalla kasassa tämmösellä hätäratkaisuradalla.

Pakko kertoa eiliseltä eräs mieltäylentävä tapahtuma, kun lämppälenkillä kävin ilahduttavan keskustelun erään koiranomistajan kanssa. Kävelin rantaa Pyynikin kesäteatterille päin, kun katsoin kahden mimmin ulkoiluttavan malamuutti/husky-tyyppistä koiraa irti. Katoin jo kauempaa, että vähän näyttää siltä, ettei koira olis ihan hanskassa, mutta meidän läähestyessä toinen mimmeistä otti koiraa kaulapannasta kiinni. Ok, mentiin ohi ja noin 10 metrin päässä kuulen takaa kutsuhuutoja ja samalla tanner tömisi siihen malliin, että tiesin jo katsomatta sen koira olevan ihan just meidän iholla. Samassa kohtaa tuli juuri mies kahden pienen villakoiran kanssa ja tämä irtokoira jäi härkkimään niitä. Vaikka näin, että koira oli ihan iloisissa aikeissa ja todennäköisesti halusi vaan vähän parempaa seuraa kun omistajansa, niin polkasin maata ja ärähdin koiran lähdölle. Koira palasi rennon letkeesti takasin niillä samoilla sijoillaan seisovien omistajiensa luo. Jatkoin matkaa, kun perästä kuuluu "vähänkö tää alkaa pelkäämään, että kiitos vaan ämmä!" En jaksanut vaivaantua sen enempää, joten huusin vain naurahtaen takaisin, että "pidä se koiras kiinni, jossei se oo hanskassa!"
Noh, kun olin käynyt hotellilla kääntymässä ja olin palaamassa Eteläpuistoon, niin nää tulevaisuuden toivot, tietenkin, tulee vastaan. Sanoin omistajalle, että ikävä olla näin *ittumainen ämmä, mutta sun on pidettävä toi koira kiinni, jossei se oo hallinassa. Mimmi rupes vauhkoon ihan naama punasena, että "millä oikeudellä sää säikäyttelet mun koiraa ja arvaa, jos se alkaa pelkäämään ihmisiä, niin vähänkö mää oon sen kanssa ongelmissa isompana!?" Erikoista kyllä, pysyin aika rauhallisena ja mua lähinnä huvitti se tilanne, niin että yritin ystävällisesti kertoa hälle, että se on hänen ongelmasa jos koira ei oo hanskassa ja vaikka se kuinka ystävällisesti menis toisten koirien luo, niin et voi ikinä tietää vastapuolesta tuleeko sieltä hammasta vai pelästyykö se kuoliaaksi. Minä oon vastuussa omasta koirastani ja jos joku irtokoira tulee iholle, niin se on mun tehtävä häätää se pois. "Miltä susta tuntuis, jos mää säikäyttäisin sun koiraa?!", kysyi mimmi ja tuohtui lopullisesti kun kerroin, että olen kouluttanut koirani niin, että se on hanskassa oli se remmissä tai ei. Ja jos käy niin, että korvat katoaa ja se vaihtaa lennosta pöytää, niin sen sieltä kyllä saakin ärähtää lähdölle. "Haista sinä nyt vi@#u!!" ja muuta yhtä painokelvollista kuului kun he poistui paikalta. Näin.