Agility jäi totaalisesti pois meidän elämästä. Mitä nyt arvokisoja seurasin livestreamin kautta pari kertaa vuodessa. Tamsk rakensi upean, ison hallin Niihamaan - en voinut mennä edes sitä katsomaan, se olis tuntunut liian masokistiselta. Lällällää, täällä ois tämmönen uus, sairaan hieno halli, harmi kun sulla ei oo agilitykoiraa. Harkitsin lainakoiraa, kirjoitin kerran jopa Tamskin fb-ryhmään jo seuranhakuviestin, jonka pyyhin pois ennen kun kerkesin sitä edes julkaista. Entä jos rikon toisen koiran? Se tuntui liian isolta taakalta kannettavaksi.
Kunnes. Parisen viikkoa sitten harrastin sellaista hyvänlaatuista masokismia ja menin kroonisessa pentukuumeessa katsomaan jo varattuja Kulon pentuja Katrille. Juteltiin niitä näitä koiraharrastamisesta ja toki Kulon melko tapahtumarikkaasta pentuprojektista (loppu hyvin, kaikki hyvin <3). Kerroin myös tästä ajatuksesta liisata joltain agilitykoiraa ja loukkaantumisriskipeloista. Katri tuumasi siihen napakasti, että Taoa sää et saa rikki, se menee niin fiksusti. Sattumoisen Katrilla itsellä on toistaiseksi voimassaoleva liikuntarajoite, joten Tao tarvitsisi kartturia muutenkin. Ajatus Tao-lainasta tuntui heti jotenkin luontevalta, toki jännittävältä. Kotiin pästyä laitoi Katrille viestiä, että hitto vie, haluun kokeilla mitä tällä kortilla on annettavana. "Maksanko harrastaja- vai kisalisenssin?"
Tää puolimaratonin mittanen alustus oli siis tarkoitettu viemään tiistai-iltaan, kello kahteenkymmeneenyhteen. Alkoi jo hämärtää, joten näin sen uuden, sairaan hienon hallin ensikertaa iltahämyssä, mutta voi pojat - melkosen komee laitos! Jännitti ihan sikana. Toiveikkaasti mietin, että onhan agility niinkun pyörällä ajaminen, kun sen kerran oppii niin sen aina taitaa? Well...turns out, että jos on yli kahden vuoden totaalitauko agilitystä ja sut heitetään vieraan, täysin erilaisen koiran (kuin mihin olet tottunut) puikkoihin, niin kyllä siinä apupyöriä tarvitaan. Taakse JA eteen.
Tää Tao nimittäin - hän on ihan ainutlaatuinen. Reippaat 60 cm säkäkorkeutta eli semmonen ihan snadisti majesteettisen olonen paimenpoika. Ja kun Tao menee radalla, niin se on täydellinen optinen harha. Näyttää maltilliselta, jopa hitaalta, mutta silmänräpäyksessä onkin tullut paikasta a paikkaan b. Ihan kun jostain madonreiästä putkahtais valonnopeudella. Siis niin kertakaikkisen hämmentävä ohjaustuntuma tässä koirassa! Semmosta ihmeellistä hiljaista, mutta raakaa voimaa, joka tulee kun hyökyaalto ja tukahduttaa sut jos oot nanosekunin myöhässä. Meni jo.
Tähän kulttuurishokkiin kun lisätään se tosiasia, että kahden vuoden poissaolo radalta tuntui ja varmasti näkyikin omassa fysiikassa melko radikaalisti: räjähtävä lähtö oli pelkkä vitsi, rytmitys epärytmitystä ja radan hahmottaminen poimittu kategoriasta Liisa Ihmemaassa. Paikoin tuntui masentavan tumpelolta. Voiko olla näin rapakunnossa? Jos agility olisi kieli ja jokainen koira ja ohjaaja oma murteensa, niin tässä yhtälössä tilanne oli se, että Tao puhui todella voimakasta murretta ja minä vain auttavasti agilityä. Verstehen Sie?
Oon kuitenkin toivekas ja ennen kaikkea innoissani tästä paluusta radoille! Ja tietenkin todella kiitollinen Katrille, että uskoi Taon lainaan. Mulla on loistava lainakoira ja onnekkasti tuttu, turvallinen ja taitava Anu kouluttajana eli kaikki ainekset edistyä ja tulla paremmaksi. Alla on video, joka antaa todella ruususen kuvan meijän treeneistä, sillä pääsääntöisesti mentiin 2-4 estettä kerrallaan, koska meni jo. Mutta hei, keskitytään onnistumisiin!
