sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Elossa taas

Blogi nukahtaa aina silloin kun arki on täynnä elämää ja keskitytään siihen olenaiseen eli juuri tähän hetkeen. Ipe on käynyt viisi kertaa laserissa, jonkin verran se on vetreytynyt, mutta ei sillä mitään suurenmoista muutosta ole tapahtunut. Reilu viikon päästä alkaa vesijumppa. Ollaan ulkoiltu kuluneen puolentoista viikon aikana valtavasti, milloin omassa porukassa, milloin kavereiden kanssa. Hervannassa ollaan selvitetty kahteen kertaan Makkarajärven mysteeriä. Nassun ja Milon kanssa pyöritettiin itsemme niin hukkaan, ettei meinattu löytää koko järveä. Pari päivää sen jälkeen vahvuudessa oli Lea koiriensa kanssa. Järvi löytyi ja retkeiltiin pillimehujen ja suklaan voimalla aurinkoisessa kelissä.




Loppuviikko meni ihan uusiin puihin, kun sain esitarkastuksessa olleen gradun viime tinkaan korjaukseen. Mukavaahan se on sunnuntaisin käydä yliopistolla istumassa ja kirjoittamassa. Huokaus sentään, enää korkeintaan viikko niin toivon, että graduahdistus on mennyttä elämää. Eilisen kirjoitusurakan jälkeen käytiin koko perheen voimin Kaupissa. Pari tuntia vierähti, kun ihasteltiin luontoa (kaikin aistein) ja otettiin kuvia.




Torstaina oltiin Niihamassa etsimässä aikaisemmin päivällä liina perässä kadonnutta koiraa (etsintä #45). Ipe oli aivan totaalisen pähkinöinä, kun pitkästä aikaa etsittiin elävää koiraa! Oli nimittäin pikkusen erilainen työskentelyvire - takakenossa sai pidätellä nelivetoa, joka meni semmonen naanantalin aurinko naamalla, etten taas muista milloin viimeksi. Meidän alkuvuoden keikat on ollut lähes järjestäin kuolleita, kuten reilu viikko sitten taas kerran epäonnen Satakunnassa (etsintä #44), jossa Ipe merkkasi pienen metsän kiertämällä sen kolme neljä kertaa. Vaan nyt elävän jäljestys toi sen täydellisen loiston silmiin, jonka olin kerennyt jo lähes unohtaa. Aivan ihanaa oli päästellä pimeässä metsässä otsalampun turvin, kun koira tekee ihan sata lasissa töitä. <3

Perjantai-illan tokot jäi välistä kun jatkettiin edellisen illan hommia (etsintä #46). Tällä kertaa Sari lähti ensin Lyylin kanssa varmistamaan meidän eilisiä tulkintoja ja kovin selväksi kävi, että Ipe oli ihan oikeassa. Meillä oli olettamus, että koira olisi jäänyt kiinni liinastaan, joten tehtiin normaalista poikkeava toimintasuunnitelma ja lähdin Ipen kanssa Lyylin jäljestyksen jälkeen rajaamaan aluetta toisesta ilmansuunnasta. Tarkoituksena oli selvittää, oliko koira mennyt Toimelantien yli Kauppiin päin vai ei. En oo ennen kokeillut alueen tietoista skannausta, mutta Ipe oli ihan kartalla hommasta ja lähti Toimelantie sahaamaan etelään päin. Haki ja haki jälkeä, teki paljon pistoja molempiin suuntiin, mutta palasi aina takaisin tielle ja jatkoi etsintää. Kunnes sitten otti varman kulman kohti Niihamaa ja sitten mentiin taas tukka putkella lähes tunnin verran. Päädyttiin Soukonvuoren alle, jossa teki lopulta todella painokkaan ilmaisun eikä suostunut etenemään. Pimeys jo alkoi laskea, joten en lähtenyt kovin laajasti haravoimaan aluetta. Palattiin takaisin autolle, joka ystävällisesti jumahti mutavelliin kiinni. Yksin metsätien päässä pimeällä, auto jumissa...hmm. Onneks metsästä tuli vielä kaksi otsalamppuista lenkkeilijää, jotka työnsivät meidät pois pälkähästä. Näkisittepä, kuinka rapainen pirssi on... Lauantaina aamupäivällä sain yliopistolle ilouutisen. Koira oli löytynyt jumiutuneena, mutta hyväkuntoisena Soukonvuoren tienoolta.




Etsintähommat jatkuu ensi viikolla, kun käydään tarkistamassa yksi lupaavan oloinen näköhavainto karkurista, joka on ollut jo vuoden päivät reissussa. Toivotaan, että kyseessä on pitkään maan alla ollut karkuri. Nyt kun kevät on koittanut ja lumet sulaneet, niin Fannin etsintäharrastus voitaisiin taas aktivoida. Minimaasturille muutama alkeisjälki, ehkä talven tuumailu on tehnyt hyvää.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

May the force be with you



Ollan oltu tosi kiireisiä, kun Ipe aloitti Jediopinnot Star Wars Akatemiassa, pääaineena laserointi. Hekoheko. Tänään ja maanantaina on mursu ollut laseroitavana - perjantaina jatkuu. Ja ens viikolla lissää. Korkea tason lasereita ei kamalasti ole Tampereella, joten ollaan jouduttu käymään Veterissä (vai mikä Animagi se nykyisin onkaan) - eläinlääkäriasema, jossa en normaalisti käy. Hommat on onneksi hoituneet oikein kivasti, laseroinnin suorittaa hoitaja ja aikaa menee vain kymmenisen minuuttia. Ipe vaikuttaa nauttivan toimenpiteestä, silmät alkaa lupsaa melko nopeaan.

Ollaan lenkkeilty ihan normaaliin tapaan, tuo kun on kovin rauhallinen kulkija silloin kun ei ole isompia kavereita mukana - mennä jolkottaa edestakaisin. B-vitamiini tankkaus on käynnissä, samoin öljyillä lutrataan huoletta. Back on tracki on niskassa päivittäin. Vesikävely alkaa lähitulevaisuudessa. Hiljaa hyvää tulee.

Sillä välin - olkoon voima kanssanne.
Ps. Jos haluatte todella voiman luoksenne, niin suosittelen lämpimästi liittymään Huolettoman huhtikuun -kampanjaan. (Löytyy facebookista tuolla nimellä, jos linkki ei toimi.) Kyseessä on Ong Namo -joogakoulun ilmainen hyvinvointikampanja. Oon käynyt tuolla koululla tammikuusta saakka ja voin kertoa, että elämä ei näytä enää samanlaiselta kun on löytänyt kundaliinijoogan. Älkääkä peljätkö mitään guruhörhöilyä, kundaliinijoogassa ei kummarreta kuin omalla sisäiselle gurulle.